Artikkelin lähde Kaleva
Ville Ranta: Köyhän miehen Jerusalem. Asema 2014.
Ville Ranta kutsuu uusinta teostaan Köyhän miehen Jerusalem "esseistiseksi sarjakuvaksi". Sitä se onkin, niin muodoltaan kuin osin sisällöltään.
Ranta ottaa kirjaan paljon omasta elämästään, mutta suora dokumentti Köyhän miehen Jerusalem ei ole.
Rannan kirja lähtee liikkeelle kysymyksistä, jotka hän esittää elämälle. Ne sivuavat yleistä keskinkertaisuutta, ikääntymistä, mutta tärkeimpänä nousee esiin: "miksi minulle tulee koko ajan lisää lapsia?".
Raskauden ja uuden isyyden hahmottaminen ovat Köyhän miehen Jerusalemin keskeisiä aineksia, mitä värittävät muu arki ja luovan ihmisen dilemma.
Avoimuuden puutteesta Ville Rantaa ei pääse syyttämään, osin tilityksen muotoon puetun työn keskipisteessä ovat omat ja lähipiirin ongelmat.
Miehenä ja isänä olemisen teema lyö läpi koko kirjan: vaikka pohdinnot lähtevät yksityisestä, parhaimmillaan ne laventuvat yleiseksi. Ranta onkin nostanut esiin, ettei halua niinkään kertoa tarinaa elämästään kuin miettiä sen tarkoitusta.
Tekijän käyttämä rakenne ja omaelämäkerrallisuus on tuttua muun muassa hänen aiemmasta työstään Isi on vähän väsynyt.
Köyhän miehen Jerusalem on kuitenkin sitä laajempi, laveampi ja hahmottuu sisäisen kerronnan ja osin tajunnanvirran kautta loogiseksi kokonaisuudeksi, vaikka Ranta pyrkiikin välttämään perinteistä lineaarista tarinankuljetusta.
Kuuteen lukuun jaetun teoksen materiaalista suurin osa on luonnoskirjoista.
Tuo luonnosmaisuus, miksei improvisointi leimaa niin Rannan piirrostyötä kuin tekstiä.
Usein se tuo tunnot kosketeltavan lähelle: elämän kulun hahmotus on karheaa ja uskottavaa, vaikka lukija ei unohdakaan, ettei kysymys ole dokumentista.
Joskus jälki vaikuttaa silti kiireen lyömältä, vaikka hetkestä täytyy tietysti ottaa kiinni. Ranta lomittaa intensiiviseen kerrontaansa suvantoja, mikä rytmittää teosta, antaa ilmaa.
Vaikka ilmaisu on tietysti kliseinen, niin kyllä Köyhän miehen Jerusalemista tekijänsä tuntee.
Parasta kirjassa on, että jälkiviisaus puuttuu kokonaan: Ranta jättää tuntonsa sellaisiksi, kuin miltä ne aikanaan tuntuivat. Lähdetään sisältä, se vaatii niin uskallusta kuin selkärankaa.
Sauli Pesonen
Artikkelin lähde Kaleva