Rotaryt palvelevat itsekkyyden sijasta

Kansainvälisen Rotary Internationalin presidentti Gary C.K. Huang on valinnut kuluvan rotaryvuoden teemaksi Light Up Rotary, eli suomeksi Rotary näkyväksi. Sillä halutaan kertoa, ettei rotarytoiminta ole mitään salaseurapuuhaa.
Rotarytoiminta alkoi Yhdysvalloissa vuonna 1905. Pohjois-Suomen ensimmäinen klubi, Oulun Rotaryklubi, perustettiin keväällä 1924. Nyt Suomessa on yli 297 klubia, joista Pohjois-Suomessa 39. Suomen pohjoisimman Rotarypiirin 1400 kuvernöörinä toimii Tarja Repo Haapavedeltä.
Rotarit kokoontuvat viikoittain klubikokoukseen, jossa on yleensä puolen tunnin esitelmä ajankohtaisesta tai muuten kiinnostavasta aiheesta. Klubikokous toimii myös rotarien säännöllisenä tapaamispaikkana.
Kokoontumisten lisäksi rotarit tekevät pieniä ja suuria, paikallisia ja kansainvälisiä palveluprojekteja, joista yksi tunnetuimpia on Polio Plus -hanke. Tavoitteena on hävittää polio maailmasta. Hankkeen rokotusten ansiosta on laskettu estetyn yli kymmenen miljoonaa poliotapausta, joten mistään pienestä vaikutuksesta ei ole kyse.
Paikalliset projektit voivat olla melkein mitä tahansa. Esimerkiksi Oulun Rotaryklubi on ollut käynnistämässä nuorille suunnattua Tekniikkakerhoa, jossa nuoret korjaavat ja huoltavat mopoja ammattilaisten ohjauksessa. Toisena palvelumuotona klubilaiset käyvät kuukausittain ulkoiluttamassa Veljeskodin asukkaita. Palveluprojektien rajana on siis vain mielikuvitus.
Toisin kuin yleisesti luullaan, rotareiksi pääsee periaatteessa kuka tahansa hyvämaineinen kansalainen, niin mies kuin nainenkin, joka tuntee rotarien neljän kysymyksen kokeen omakseen. Jotta toiminta klubeissa ei urautuisi liikaa, klubit etsivät aktiivisesti uusia nuoria jäseniä, joilla on halu auttaa. Jäsenistön ikääntyminen ei tosin vaivaa vain rotareita, vaan kyseessä on yleinen yhdistyskentän haaste.
Oulu on nuorten asiassa edelläkävijä, sillä kaupunkiin perustettiin marraskuussa Suomen ensimmäinen interact-klubi. Toiminta on tarkoitettu 12-18-vuotiaille aktiivisille nuorille. Rotaract-toiminta taas on suunnattu 18-30-vuotiaille.
Rotaryvuosi alkaa heinäkuussa ja päättyy kesäkuussa. Vuoden 2014-15 erikoisuutena ovat Rotarypäivät, joiden kautta klubit tekevät toimintaansa tunnetuksi eri puolilla maailmaa. Oulun alueella on jo järjestetty teemapäiviä ja lisää on tulossa.
Sampo Puoskari



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva