Artikkelin lähde Kaleva
Carita Forsman Kaleva
Oulu Pikisaari on kuin pikkuparatiisi kaupungin kyljessä.
Ikävä tosiasia kuitenkin on, että jokaisessa paratiisissa luikertelee käärme, joka aika ajoin nostaa päätään.
Tältä ainakin tuntuu alueella asuvista taiteilijoista.
Yksi pisimpään käärmeitä hätistelleistä asukkaista on saaren sinnikäs taiteilijapariskunta, kuvataiteilija Martti Mäki ja näyttelijä Liisa Toivonen.
"Olemme asuneet samassa pihapiirissä jo 32 vuotta. Taakse on jäänyt monta taistelua, eivätkä ne kaikki ole vielä loppuneet. Mutta nyt alkaa hieman jo väsyttää", he sanovat.
Mielipiteitä on vaihdeltu kaupungin kanssa milloin katulamppujen muodoista tai asfaltin väreistä. Suurin taistelu käytiin 1980-90-luvun vaihteessa, kun alueelle suunniteltiin veneilykeskusta. Kulttuuriparatiisin näkökulmasta järki onneksi voitti.
Pikisaaren miljöö on kiistatta omaleimainen ja arvokas. Kaikki eivät sitä näe tai halua nähdä.
"Virkamiesten näkemykset alueen kehittämisestä ovat useimmiten aika kaukana kulttuuriarvoista. Eikä, ikävä kyllä, rakentamisen perinteitä ole täällä niin hyvin osattu säilyttää, kuin olisi pitänyt. Alueelle pääsi varkain nousemaan jopa yksi moderni ökytalo, jonka henki ei tänne sovi. Nousukasmaisuus jättää useimmiten vanhaa ja arvokasta alleen", Martti Mäki sanoo.
Paljon on siis vuosien varrella tapahtunut ja taiteilijapariskunnan mapit täyttyneet kiistoista kaupungin tai eri oikeusasteiden kanssa. Henkilökohtaisesti ikävin kiista juontaa vuodesta 2003, jolloin Mäki-Toivosen talo piti peruskorjata.
"Korjaus nosti vuokraa toista sataa prosenttia. Tällä hetkellä maksamme yli 1 700 euroa kuukaudessa, joka on näinä aikoina paljon, ainakin taiteesta elävälle", pariskunta sanoo.
Edelleen kesken on oikeudenkäynti ateljeerakennuksen käyttöoikeudesta, piharakennuksesta, jonka kuvataiteilija itse kunnosti.
"Siihen liittyvät vuokrarästit on hoidettu, mutta kismittää, ettei työpanosta arvosteta yhtään", kuvataiteilija miettii.
Vuonna 2006 ilmassa leijui esitys, että kaupunki möisi kaikki Pikisaaressa omistamansa puutalot pois.
"Se olisi pyyhkäissyt alueelta kaikki taiteilijat kerta heitolla. Onneksi valtuusto torppasi ajatuksen. Sen jälkeen kaupunginjohtaja ehdotti vielä, että vain osa myytäisiin ja saaduilla tuloilla kunnostettaisiin jäljelle jääneet. Mietimme silloin Jouni Kestin kanssa, että kumman talo tässä nyt jää ja kumman ei", Martti Mäki muistelee.
Sekin taistelu voitettiin, mutta epävarmuus jäi.
Pikisaarentien 10:n valkoliinaisen pöydän toisella puolen istuu talon nykyinen isäntä Pekka Turunen. Häntä voisi kutsua nykyajan mesenaatiksi. Noin 800 000 euroa maksanut uudisrakennus on viittä vaille valmis, ulkomuoto on alkuperäistä noudatteleva.
"Minä edustan sellaista nykyajan markkinavoimaa, jolla on rakkaus perinteeseen ja suomalaiseen puurakentamiseen. En halua rakentaa lasihökkeleitä, jotka eivät kestä mitään", hän murahtaa.
Ison miehen sisällä on suuri sydän.
"Aika julma maailma tästä tulee, jos kulttuuri näivetetään. Näinä aikoina on turha luulla, että taiteilijat saavat taidettaan niin paljon myydyksi, jotta pärjäisivät. Jos haluamme, että kauneutta maailmassa on edelleenkin, niin meidän kaikkien pitäisi osallistua talkoisiin", sanoo Turunen.
Pekka Turunen ja vaimonsa Marjatta Saha ovat rakennuttaneet taloa pieteetillä. He osallistuivat vuonna 2010 kaupungin asettamaan Pikisaarentie 10:n yleiseen hakuun ja saivat talon hallintaansa.
"Luulen, että perusteena oli se, että tajusimme miten huonossa kunnossa talo oli. Ei se home olisi korjaamisella lähtenyt. Talo piti purkaa kokonaan ja tilalle rakentaa samanlainen", hän kertoo.
"Minulle oli yllätys, miten monelle sekin oli huono asia. Mutta kun vaihtoehtoja ei ollut. Kuka näitä vanhoja rakennusperinteitä kunnioittaa, jos me emme itse sitä tee?" Turunen kysyy.
Nyt uudessa kulttuuritalossa on tarjolla majoitus- ja tapahtumatilaa, kaikkien kansalaisten käyttöön.
Juuri tämän vuonna 1924 rakennetun vanhan naapuritalonsa purkamisesta lähti Martti Mäellä idea taltioida koko projekti. Ensimmäisiä ruutuja valotettiin huhtikuussa 2013 ja siitä lähtien hän dokumentoi talon purkamista ja rakentamista vaihe vaiheelta.
Katutason näyttelytilassa esillä olevat valokuvat symboloivat vanhan ja uuden toivorikasta rinnakkaiseloa. Ei vanhan hävittäminen ole aina kuolemansuudelma, se voi olla uuden alku.
Tärkeintä olisi ajatella alueen tulevaisuutta kokonaisuutena. Taiteilijat toivoisivatkin, että Pikisaaren kulttuuriperintöä ja idylliä osattaisiin vaalia jatkossakin.
"Jos papereissa puhutaan taiteilijoiden saaresta ja vireästä kulttuurielämästä, niin siitä pitäisi pitää kiinni. Nyt ei siltä näytä", sanoo Mäki.
"Juuri äskettäin tuli tuohon viereen uusia tontteja. Kaupunki pisti taloyhtiöille hakuehdoksi ennakkovuokran eli kuka eniten maksaa, saa sen. Taloyhtiöt ovat maksaneet ennakkovuokraa 400 000 euroa, mikä tietysti määrittää tulevien asukkaiden tulotason. Ei taida olla taiteilijoiden hintahaarukassa", huomauttaa Turunen.
"Niin", Martti Mäki naurahtaa, "pois alta köyhät taiteilijat, rikkaat tulevat!"
Artikkelin lähde Kaleva