Artikkelin lähde Kaleva
Peter von Bagh. Elokuvahistorioitsija Peter von Bagh kuoli viime keskiviikkona 17. syyskuuta Helsingissä. Hän oli syntynyt 29.8. 1943 Helsingissä.
Von Baghin edesmeno jättää suomalaiseen ja kansainväliseen elokuvakenttään aukon, jota kukaan muu ei pysty täyttämään. Hänen kaltaistaan ei tule toista.
Von Bagh, ystäville Petteri, edusti vielä nykyaikanakin renessanssi-ihmistä sanan parhaassa merkityksessä. Hän oli elokuvantekijä, kirjailija, festivaalijohtaja, toimittaja, opettaja - kulttuurin ystävä kautta linjan.
Elokuva oli von Baghin suurin rakkaus intohimoon asti, mutta yhtä lailla kirjallisuus, teatteri, kuvataiteet, musiikki ja historia herättivät hänen kiinnostuksensa. Noita mielenkiintonsa kohteita hän hyödynsi sulavasti erityisesti kollaasidokumenteissaan, joista viimeiseksi jäi tänä vuonna valmistunut, Sodankylän elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut Sosialismi.
Vaikka von Bagh sairasti pitkään, toistakymmentä vuotta, hän ei antanut sen estää työskentelyään. Viimeisin Filmihullu-lehti, jonka päätoimittajana hän toimi vuodesta 1971 lähtien, ilmestyi pari viikkoa sitten.
Sen pääkirjoituksessa von Bagh käsitteli muun muassa kotimaista elokuvakoulutusta ja lupasi tekstin lopussa seuraavalla kerralla "enemmän Sturm und Drangia, myrskyä ja mylväystä".
Läpi elämän kestäneen kipinän elokuvaan Petteri sai jo koulupoikana Oulussa 1950-luvulla. Hänen isänsä Konrad von Bagh työskenteli Oulun piirimielisairaalan ylilääkärinä 1930-luvulta 1960-luvulle. Ensimmäinen kosketus valkokankaan ihmeeseen tapahtui isän kanssa: tämä vei alle 10-vuotiaan poikansa katsomaan Chaplinin Parrasvalot-elokuvaa.
Varsinainen innostus syntyi kuitenkin muutamaa vuotta myöhemmin: esimerkiksi ylioppilaskirjoitusviikollaan hän kävi katsomassa sekä Bressonin Papin päiväkirjan ja Hawksin Rio Bravon, kummankin viisi kertaa.
Von Bagh kuului klassisen Oulun teinien elokuvakerhon,
OTEKin perustajiin, ja esitteli myös sarjan töitä näytösten alussa. Toiminta elokuva-arvostelijana käynnistyi sekin Oulun-kaudella, hän aloitti Kalevan kriitikkona 1960-luvun alussa.
Oulun-vuosiaan von Bagh käsitteli varsin kattavasti kokoillan dokumentissa Muisteja - pieni elokuva 1950-luvun Oulusta, joka sai ensi-iltansa viime vuonna. Muisteja lienee tekijänsä henkilökohtaisin ja paljastavin elokuva.
Hän lähti opiskelemaan Helsinkiin heti päästyään ylioppilaaksi Oulun lyseosta. Tuolloin hänen tekstejään ilmestyi muun muassa Ylioppilaslehdessä, Suomen Sosiaalidemokraatissa, Parnassossa ja Suomen elokuvakerhojen liiton jäsenlehti Projektiossa.
Von Baghin yhtaikaa asiantunteva, kiihkeä, suorasukainen, joskus sarkastinen kirjoitustyyli heijasti hyvin myös hänen persoonaansa: tuon intomielen hän säilytti läpi elämänsä. Keskustelijana ja esiintyjänä harva ylsi samaan intensiteettiin kuin von Bagh. Sen saattoi huomata yhtä lailla hänen radio- ja televisiosarjoistaan, joissa hän aloitti myös 1960-luvulla.
Tuon ajan radikaalius vei von Baghinkin mukanaan. Kuulumatta mihinkään poliittiseen puolueeseen hänen sympatiansa sitoutuivat vasemmistolaiseen kulttuuriliikkeeseen: hän oli mukana muun ohella näkyvästi esimerkiksi Love Recordsin ja reilua vuosikymmentä myöhemmin Love Kirjojen syntyvaiheissa.
Von Bagh työskenteli Suomen elokuva-arkiston palveluksessa 1960-luvulta 1980-luvulle, viime vuodet ohjelmistosuunnittelijana.
Virkamiesmäisyys oli kaukana hänen työtavastaan: tärkeintä oli luovan tuloksen syntyminen, ei ohjesääntöihin tai kellokortteihin tuijottaminen.
Von Baghin laajat kansainväliset suhteet alkoivat muodostua 1960-luvun vuosina.
Hän tapasi ja tutustui jo tuolloin klassikon asemaan nousseisiin tekijöihin niin idässä kuin lännessä: yksi heistä oli Alfred Hitchcock, jonka Vertigo-elokuvasta von Bagh kirjoitti myös laudatur-tutkielmansa.
Työskentely elokuva-arkistossa mahdollisti samaten tuttavuuksien solmimisen maailman muihin elokuva-arkistoihin ja niiden johtajiin sekä eri festivaaleihin.
Myöhempinä aikoina elokuvafestivaaleista tulikin von Baghille tärkeä toiminta-sarka niin Suomessa kuin ulkomailla.
Oman elokuvaohjaajan uransa von Bagh aloitti 1960-luvun lopulla lyhytelokuvilla, jo ennen tuota hän oli ollut mukana Filminor-yhtiön tuotannoissa. Von Baghin lyhytelokuvissa korostuu hänen satiirinen puolensa, ehkä tärkeimmät niistä ovat Pockpicket, Liikemiehen muotokuva ja äärimmäisen harvoin nähty Elämää suomalaismetsissä.
Filminorille valmistui myös hänen ainoa näytelmäelokuvan ohjauksensa, Pertti Ylermi Lindgrenin muistelmista innoituksensa saanut, totta ja fiktiota yhdistelevä Kreivi. Sen nuiva vastaanotto ensi-illan aikaan vuonna 1971 jäi von Baghille harmin-aiheeksi, vaikka Kreivin arvo ja se, että elokuva oli edellä aikaansa, nähtiinkin myöhemmin.
Kollaasidokumentista tuli silti hänen omin lajinsa elokuvantekijänä. Sillä saralla hänen uljain aikaansaannoksensa television puolella kymmenien henkilökuvien ohella on Sininen laulu - Suomen taiteiden tarina -sarja, joka valmistui vuonna 2003, ja jonka pohjalta hän muokkasi rinnakkaisen kirjaversion.
Myöhempinä vuosinaan hän ohjasi dokumentteja myös teatterilevitykseen. Niistä arvostetuimpia ovat paitsi hänen Suomen kohtalon hetkiä tallentavat, myös kaupunkisinfonia-perinteelle kunniaa tekevät työt, kuten Helsinki, ikuisesti.
Kymmenien eri teosten tietokirjailijana Peter von Bagh muistettaneen ehkä parhaiten hänen laajasta Elokuvan historiastaan, jonka ensimmäinen laitos ilmestyi jo vuonna 1975 ja jota on päivitetty 1990-luvun lopulta lähtien.
Väitöskirja valtiotieteen tohtoriksi, Peili jolla oli muisti julkaistiin 2002. Viimeisten aikojen suurtyö oli laaja Chaplin-teos, joka käsitteli laveasti myös suuren koomikon alkukauden lyhytfarsseja.
Ystävän poismeno on aina surullinen asia, mestarin lähtö vielä suurempi. Petteri oli mestari, usealle ikäpolvelle.
Sauli Pesonen
Artikkelin lähde Kaleva