Artikkelin lähde Kaleva
Oulun kaupunginteatteri: Yksiöön en Äitee ota. Käsikirjoitus Sirkku Peltola. Ohjaus Pentti Kotkaniemi. Lavastus ja puvut Teemu Loikas. Rooleissa Anneli Juustinen, Jaana Kahra, Sanni-Mari Kanto, Mikko Leskelä ja Mika Nuojua. Oulun kaupunginteatterin Pieni näyttämö 12.9. Seuraavat esitykset mm. 20.9 klo 13 ja 19, 3.10 klo 19 sekä 4.10 klo 13 ja 19.
Oulun kaupunginteatterin syyskauden avaa Sirkku Peltolan käsikirjoittama draamakomedia Yksiöön en Äitee ota. Osalle katsojista Kotalan perhe on jo entuudestaan tuttu Suomen hevonen -näytelmästä.
Maatila on pakkoluovutettu valtiolle maksamattomien velkojen vuoksi ja nyt Aili sekä Äite asuvat Liesuan muuttotappiokunnassa, 24 neliömetrin yksiössä.
Sirkku Peltola on tarkkanäköinen nyky-Suomen tutkija. Yksiöön en Äitee ota -näytelmän henkilöt ovat hyvinvointiyhteiskunnan laitamilla eleleviä, oman turvapaikkansa etsijöitä. Jokaisella on kipukohtansa eikä ulkona vellova iänikuinen kosteus ainakaan auta kolotuksia.
Ohjauksessaan Pentti Kotkaniemi on tuonut arjen ylä- ja alamäkineen näyttämölle. Pelkkänä kuvana kostuneet betoniseinät voivat vaikuttaa kalskealta asuinpaikalta. Kotalan perheen kotona ei näin kuitenkaan ole.
Ovi on avoinna ja hailakan vihreälle, levitettävälle puusohvalle mahtuvat niin kotiinpalanneet lapset kuin ystävät istumaan.
Pikkuruinen asunto on täynnä puheensorinaa ja suomalaista, etäistä lämpöä, vaikka sadeverho kietookin nämä yksinäiset alati sylinsä ankeaan huomaan.
Perheestä muodostuu kotikutoinen kipuklinikka, jonka puusohvalla muistellaan eilistä, haaveillaan huomisesta, herkistytään Suvivirteen ja ennen muuta kohdataan toisia eksyneitä.
Toivo ei lopu loputtoman lohduttomuuden keskelläkään vaan tilanteet otetaan aina vastaan mahdollisuuksina.
Ailin sanoin: "Onhan meillä toisemme."
Toivossansa väkevät hahmot ovat elämänmakuisia. Koomisiin piirteisiin sisältyy myös traagisuutta ja naurunsa lomasta katsojan on välillä jäätävä miettimään hihittelynsä taustalla piileviä teemoja.
Peltolan kieleltään rikas käsikirjoitus vilisee hengästyttävän pitkiä lauseita. Anneli Juustisen Äite on teräväkielinen ja -älyinen, mutta välillä kontakti jää pintapuoliseksi. Lievä intiimiyden herpaantuminen tuntuu hetkittäin vaivaavan koko näytelmää.
Äiten ystävä, Hamed Sahel (Mikko Leskelä) on paennut kotimaastaan vuosikymmeniä sitten. Suoraselkäinen Hamed on yksinäinen, mutta varaa ei ole valittaa. Leskelä saavuttaa roolissaan rauhallista herkkyyttä ja aitoutta. Aksentti ei alleviivaa vaan sekin on tehty hillityn tyylikkäästi ää:t aa:han kallellaan.
Jaana Kahra luo pienin, tarkoin elein koskettavan Ailin. Keski-ikäisen, hermostoltaan huteran Ailin kaipuu ihmissuhteeseen on riipaisevaa. Voi sitä pikkutytön riemua, joka Ailin valtaa, kun syvempi yhteys Hamediin löytyy kitalakeen tarttuvasta käpykakusta. Onhan se äkkimakea - erittäin hankala leivonnainen.
Mika Nuojua saa kaivettua Ailin Kai-pojan nahoista esiin niin roskaisen rasvalettihevarin, sliipatun yrityskonsultin kuin sisimmässä piileskelevän eksyneen pikkupojan. Jaana-tyttären (Sanni-Mari Kanto) nuoren naisen ahdistus jää yksiulotteiseksi.
Esityksen teemamusiikiksi on valittu Apulanta-yhtyeen kappale Armo. Armo kuljettaa myös Kotaloiden arkkia elämän karikoissa eteenpäin. Yksiöön en Äitee ota muistuttaa, että hyvinvoinnin aakkoset eivät ole yhteiskunnassa vaan pienemmissä yksiköissä. Perheessä.
Elena Penttilä
Artikkelin lähde Kaleva