Artikkelin lähde Kaleva
Pia Kaitasuo Kaleva
Oulu Luonto ja metsä voivat olla osa kaupunkisuunnittelua, todistettiin Oulussa 1960-luvun kiivaan rakentamisen vuosina.
Ouluun tultiin joka tullista. Väestön kasvaessa tarvittiin koteja.
"Syntyi merkittäviä lähiöitä: Kaukovainio, Puolivälinkangas ja Lintula. Niille oli tyypillistä metsäisyys, puhutaankin erityisistä metsälähiöistä. Sen voi nähdä liittyvän aikaan: tulivathan nämä uudet oululaiset maalta", Oulun kaupungin kaupunginarkkitehti Jari Heikkilä kertoo.
"Nykyään ei osata sijoittaa rakennuksia metsään."
Heikkilä puhuu aiheesta perjantaina järjestettävässä Euroopan kulttuuriympäristöpäivien seminaarissa, jonka teemana on Näkymätön 1960-luvun rakennusperintö.
1960-luvun alussa julki tulleet arvelut rakentamisen verovähennyksen poistumisesta synnyttivät valtaisan rakentamisreaktion. Oulussa huippuvuodeksi tuli 1963, jolloin valmistui 1 503 asuntoa.
Heikkilä huomauttaa, että rakentamisen buumi ulottui täällä 1960-luvulla myös julkiseen rakentamiseen, sillä uusille asukkaille tarvittiin niin kouluja kuin kirkkoja - ja työtiloja: teollisuuslaitosten alueella kohosi uudisrakennuksia sielläkin.
1960-luvulla yhdeksän kymmenestä uudesta oululaisrakennuksesta oli kerrostalo sen yhden ollessa omakotitalo.
"Omakotitaloille oli kaavoitettu tontteja muun muassa Välivainion itäosaan, Puolivälinkankaalle kolmen lenkin varrelle ja sitten oli Kaukovainion Arabikyläksi kutsuttu alue moottoritien vieressä."
Arkkitehdit eivät juurikaan näitä koteja suunnitelleet, vaan useimmat olivat Puukeskuksen ja Tiilikeskuksen tyyppitaloja.
Rakentamiseen oli myös tullut uutta, elementtitekniikka, ja siksi tekniset seikat sanelivat paljolti miten ja millaista tehtiin. Arkkitehtien pelivara kerrostalojen suunnittelussa oli Heikkilän mukaan hyvin pientä.
"Grynderit syntyivät tuolloin", Heikkilä muistuttaa. "Kun katsoo ajan asemakaavoja, näkee miten nosturiradat ovat sanelleet rakennusten sijoittelua."
Uusi materiaali suorastaan sokaisi. "Rakennuttajat iloitsivat, että on löydetty uusi marmori", Heikkilä naurahtaa.
"Elementtijärjestelmä otettiin käyttöön ilman mitään testauksia, mikä on näkynyt rakenteellisina ongelmina."
Aikakauden johtava suunnittelija Oulussa oli Arkkitehtuuritoimisto Uki Heikkinen ja heidän helmensä Lintulan kaupunginosa, joka oli Pohjois-Suomen ensimmäinen laaja aluerakentamiskohde.
Lintula on oiva esimerkki 1960-luvun ihanteista. "Asunnot ovat valoisia kiitos vaakanauhaikkunarivistöjen, ja väljiä ja toimivia."
Alueen perusratkaisu on säilynyt, mutta Lintulassa saattaa jonkun silmin olla paljon rakentamatonta joutomaata. Joko jossain grynderi kuopii?
Kaavan suojelemista tuskin tarvitaan, Heikkilä arvelee. "Toisaalta meillä haetaan nyt kaupunkirakentamiseen tiivistämistä ja rakennetaan lisää alueiden sisälle."
Höyhtyäläiset ovat jo havainneet tämän.
Ehkä Lintulan asukkaat aktivoituvat tulevina vuosina, Heikkilä heittää. Perjantainen seminaari haluaakin herättää keskustelua 1960-luvun rakennusten ja alueiden arvosta.
Hyvä niin - seuraavan vuosikymmenen ratkaisuthan ovat puhuttaneet vasta 40 vuotta: 1960-luvun lopulla katse kääntyi Tuiran ja Heinäpään vanhoihin puutaloalueisiin.
Artikkelin lähde Kaleva