Artikkelin lähde Kaleva
Oulun kaupunginteatteri: Amadeus. Käsikirjoitus Peter Shaffer. Suomennos Sami Parkkinen. Ohjaus Heta Haanperä. Koreografia Petri Kauppinen. Lavastus Kalle Nurminen. Puvut Ulpu Korpua. Valosuunnittelu Mika Ryynänen. Äänisuunnittelu Jukka Lappalainen. Rooleissa: Janne Raudaskoski, Tomi Enbuska, Elina Korhonen, Pentti Korhonen, Antti Kyllönen, Timo Reinikka, Kari J. Ristolainen, Aundrea Beishline, Tiia Hautasaari, Raoul Mahnjeh. Suuri näyttämö 27.9.
Kuin soittorasia, kaunis ja ihmeellinen! Se on ensivaikutelma Oulun kaupunginteatterin Amadeuksesta. Kun pikku enkelit Tiia Hautasaari ja Raoul Mahnjeh ovat kylliksi kuiskutelleet eturampissa ja uteliaisuus on herätetty, esirippu avautuu ja lavastaja Kalle Nurmisen ja valosuunnittelija Mika Ryynäsen häikäisevä ja silmiä hivelevä näyttämömaailma avautuu ihmeteltäväksi.
Liekö näky opera buffan leikkimielinen satukuva vai näyttämökoneistoksi rasvattu vanhan ajan kellomekanismi.
Oitis on selvää, ettei ohjaaja Heta Haanperä työryhmineen kääri Amadeusta yksin tragedian mustiin kääreisiin. Näyttämölle on pyritty tuomaan teatraalista kepeyttä, veikeyttä ja tyylittelyä.
Siinä on suureksi avuksi Ulpu Korpuan pukujen röyhelöinen runsaus ja hauskasti koketit hattuperuukit.
Samoin ylhäisesti tanssahtelevien laulutaitoisten venticellojen, tuulenhenkien, pieni kuoro sekä orkesteri. Mitä olisikaan Mozart-soittorasia ilman säveltäjämestarin elävää musiikkia!
Amadeus on kuin kerrosleivos, jossa on pohjalla draamaa, välissä konserttia ja pinnalla estetiikkaa eli kauneusarvojen tutkimista.
Valittu toteutustapa häiriköi tosikkomaista tragediaa vastaavasti kuin musiikin kauhukakara Mozart oman aikansa musiikkipiirejä.
Vaan jaksaako näyttelijä Janne Raudaskosken Salierin kaunainen kaari kantaa näissä olosuhteissa? Kamppaako kepeys keskinkertaisuuden kantapyhimyksen, vesittääkö se syvemmän sisällön?
Amadeuksesta on moneksi. Yhtäältä se on fiktiota ja faktaa sekoittava kertomus kahdesta taiteilijasta, joista toinen laittaa kapuloita toisen rattaisiin. Se kertoo Mozartin vanhemmasta kollegasta, ihailijasta ja ylimmästä ymmärtäjästä, jonka kateus myrkyttää ja tekee pahimmaksi vihamieheksi.
Se kertoo lahjakkuudesta, rajoja rikkovasta taiteen uudistamisesta sekä taiteen portinvartijoista.
Siinä ohessa Oulun Amadeus on pieni huviretki oopperan ja näyttämötaiteiden historiaan.
Esitystä katsoessa voi myös kulkeutua ajattelemaan taiteen apurahajärjestelmiä ja mesenaatteja.
Kun Milos Forman ohjasi 1984 Peter Shafferin menestysnäytelmän elokuvaksi, se aiheutti Mozart-villityksen. Siihen Oulun-teatteritulkinta tuskin yltää.
Entäs jos joku tekisi shafferit ja kirjoittaisi vaikka Paula-näytelmän Paula Vesalasta ja häntä iäkkäämmästä kollegasta Paula Koivuniemestä?
Suositun tv-ohjelman pohjalta näyttää siltä, ettei kateutta ja selkään puukotusta enää löydykään taiteilijapiireistä. On vain yhteisiä kyyneleitä, tsemppiä ja komppia.
Jotakin kilpailuyhteiskuntaan osuvaa näytelmän asetelmassa täytyy silti olla, kun myös Kajaanin kaupunginteatteri tarttui siihen yhtä aikaa.
Salierille Mozart on kirosana ja toisaalta taidenautinnon huippu. Janne Raudaskoski pääsee Salierina syvemmälle toisella puoliajalla, kun hän vapautuu kertojan ja muistelijan roolista enemmän näyttelijäkokijaksi. Amadeuksen pidot paranevat, kun vihamiehen sappi kasvaa.
Salierin kierous ja kateus voisivat näkyä räikeämmin jo aiemmin. Kyllä esitys sen kestäisi, koska vastapaino Mozart on niin ylilyöty. Tomi Enbuskan kikattava ja vulgääri Mozart on sukua Formanin palkitun elokuvan nimihenkilölle, jota esitti Tom Hulce.
Mozartin puoliso (Elina Korhonen) piirretään myös loppua kohti syvenevin vedoin.
Eeva Kauppinen
Artikkelin lähde Kaleva