Artikkelin lähde Kaleva
Oulun kaupunginteatteri: Kielletyt muistot. Käsikirjoitus Arnold Wesker. Suomennos Sami Parkkinen. Ohjaus Irene Aho. Lavastus ja puvut Maija Tuorila. Valosuunnittelu Tomi Humalisto. Pieni näyttämö 6.9.
Brittinäytelmä Kielletyt muistot on noteeraamisen arvoinen tuontiartikkeli ja nosto syksyn teatterikoriin. Insestisyytökset ja valemuistot tuntuvat aiheina kuumottavilta. Näytelmäkirjailija Arnold Wesker on vielä kertonut, että näytelmä perustuu tositapahtumiin.
Skandaalinkäry hälvenee heti Irene Ahon ohjauksen alkumetreillä.
Ensimmäisen puheenvuoron saa asiantuntijalähteenä käytetty Hannu Lauerma, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeuspsykiatrian tutkimusprofessori. Hän puhuu videolta muistin epätarkkuudesta ja traumaattisen tilanteen aiheuttamista muistitaskuista.
Kannattiko aloittaa näin tieteellisesti ja akateemisesti?
Selittämisen tarve tylsyttää terävän draaman ja tekijöiden oman kielen kärjen.
Vaikuttaa siltä, että on turvallisempaa sohia psykoterapian muurahaispesää tutkimusprofessorin leveän selän takaa.
Se voi olla viisasta, mutta ei rohkeudessa aiheen mittaista.
Kovempia paukkuja olisi saattanut löytyä Hannu Lauerman kirjasta Usko, toivo ja huijaus: Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin (Duodecim 2006). Jo nimessään teos tuntuu kiteyttävän Weskerin näytelmän sisältöjä reippaasti.
Alzheimer, dementia, anoreksia ja bulimia ovat viime vuosina tulleet teatteriin: Satu Rasila Katoava maa, Riikka Pulkkinen Raja, Paula Salminen 13 uponnutta vuotta, Virpi Haatainen Irti minusta, Kira Poutanen Ihana meri.
Näytelmätyyppinä Kielletyt muistot ei siis ole uusi.
Kielletyt muistot on yhden, todennäköisesti laajempaakin edustavuutta omaavan insestisyytöstapauksen anamneesi eli mieleenpalautus eli kertaus.
Näytelmän pahis on manipulatiiviseksi kuvattu terapeutti Vappu Merilä (Annina Rokka), jonka herkkyysaluetta insesti on. Hän tarjoaa lapsena koettua insestiä syypääksi myös eronneen, keski-ikäisen Jenni Nuorilan (Anne Syysmaa) ongelmiin.
Fiksusti Wesker tuo näytelmään myös muiden asianosaisten äänet ja pari ulkopuolista. Näin tapaus, keissi, valottuu eri suunnista.
Uhristatuksia on tarjolla useampia kuin Jenni Nuorilan. Uhreja ovat myös insestisyytösten kohteet: isä (Timo Reinikka), isoisä ja samaan soppaan sotkettu äiti (Anneli Niskanen).
Terapeutti Vappu Meriläkin kokee itsensä uhriksi kohtaamansa naureskelun takia.
Syyllisiä ilmoittautuu paljon vähemmän.
Näyttelijät näyttelevät sydänverellä. He elävät roolejaan ja esitettyjä valheita vahvasti. Intensiteetti on käsin kosketeltavaa.
Ohjaaja Irene Aho on ohjannut ihmissuhteet ja valtapelin pikkutarkasti. Kohtaamiset tulvivat nyansseja: silmäyksiä, kosketuksia ja töytäisyjä. Kameradokumentaatio tuo katseet lähelle. Tämä tekee teatterista elävää ja säilyttää tapauksen kiinnostavana.
Annina Rokka tekee terapeutti Vappu Merilästä ankeriasmaisen liukkaan ja notkean älykön, johon eivät saa atraintaan upotettua edes terhakka tutkiva journalisti Sari Korpikallio (Heli Haapalainen) tai Jenni Nuorilan järkevä sisar (Elina Korhonen).
Anne Syysmaa heilahtelee Jenni Nuorilana tunteiden äärilaidoilla ärsyttävyyteen asti vakuuttavasti. Lähes epäinhimillisiä syvyyksiä ja käänteitä tarjoava roolisuoritus, parasta laatua.
Timo Reinikka tuo isänä uskottavasti esiin voimattomuuden, häpeän ja käsittämättömyyden tunteet.
Anneli Niskanen on äitinä hurja ja haavoittuva. Hän tasapainoilee roolissaan hienosti surun, raivon ja sivistyneeseen tyyliin harkitun kaulan katkaisemisen välillä.
Ydinkysymyksiä näytelmässä on, kuinka terapeutti saa Jenni Nuorilasta niin suuren vallan.
Kielletyt muistot näyttää tärkeytensä, jos ja kun se synnyttää keskustelua ja toimii pulinamoottorina. Tai niin kuin Vappu Merilä asian argumentoisi:
"Kulta pieni, eihän teatteri millään lailla painosta siihen."
Eeva Kauppinen
Artikkelin lähde Kaleva