Artikkelin lähde Kaleva
Pia Kaitasuo Kaleva
Oulu "Urheiltiin tai hölmöiltiin - kaikki tehtiin porukalla".
Pekka Fredrikssonin lapsuudessa Oulun Heinäpäässä ikätovereita oli tungokseksi asti. Sakissa oppi sietämään erilaisuutta ja näkemään asioiden eri puolet.
"Ihmisten kohtaaminen on ollut minulle tärkeää aina. Mikään ei ole niin kiinnostava kuin toinen ihminen."
Joukkuepelaajaksi niin kentillä kuin sen laidoilla tiedetty Fredriksson tähdentää, ettei joukkoon silti kannata sulautua täysin.
"Ota toiset huomioon, mutta ota rooli myös itsellesi. Minulla oli niitä poikaiässä monta, mutta mikään porukan pomo en koskaan ollut."
Vilpertti sen sijaan, hän reilusti myöntää, mutta samalla korostaa aina asettuneensa koulussa kiusattujen puolelle.
Osalle opettajakuntaa pojan eläväisyys taisi silti jäädä päällimmäiseksi käsitykseksi.
"Eräs opettaja totesi taannoin luokkakokouksessa, ettei muista montakaan oppilaistaan, mutta ’ei ihan ensimmäisenä ajatellut, että tästä Heinäpään hulivilistä se koulutoimenjohtaja tulisi’."
Tämä koulupoika ei siis sulautunut tapettiin. Silti hänestä tuli opettaja ja rehtori - ja nyt Pekka Fredriksson on tavallaan rehtoreiden rehtori.
Hän sanoo kouluaikoihinsa kuuluneen paljon hyvää ja tärkeää, ja erinomaisia opettajiakin, mutta myös toisen kaltaisia.
"Sen aikainen koulujärjestelmä jätti minunlaiseeni sellaiset jäljet, joita vieläkin jollain lailla peilaan ja joita en unohda koskaan."
Fredriksson jopa erotettiin Kuusiluodon lukiosta kahdeksi viikoksi. Ja valittiin sitten - "kun olin ryhdistäytynyt" - kouluneuvostoon oppilaiden edusmieheksi. "Rehtori puhutteli ennen ensimmäistä kokousta ja antoi käytösohjeet", hän nauraa.
Nuorukaisen suurimpana syntinä oli halu ilmaista mielipide.
"Eihän siellä mitään saanut sanoa", puuskahtaa lukiojohtaja muistellessaan yli 30 vuoden takaisia lukioaikojaan.
"Siksi yliopiston luennoilla oli niin upeaa, kun sai kommentoida asioita vapaasti ja sitä vielä kiiteltiin."
Historian laitoksen toveripiiristä löytyi muitakin samanhenkisiä. Fredrikssonin, kavereiden kesken Renkan, lähipiirin tiesivät kaikki retoriikasta ja varsinkin väittelystä kiinnostuneet. Porukan sanan säilän lastujen lentelyä tultiin seuraamaan vierestä.
Yksi pääpuheenaiheista oli politiikka, mutta asiat tappelivat eivät puhujat. "Seura oli liberalistista ja suvaitsevaista ja opetti paljon."
Puhumisen tarve vei myös mukaan käytännön politiikkaan. Valtuustossakin läheisiä kumppaneita oli usean ryhmän kannattajissa. "Minua kutsuttiinkin ’vaaleanpunaiseksi kokoomuslaiseksi’."
Fredriksson oli kokenut vanhempana, opettajana ja asioita seuraavana kuntalaisena klassisen "tarttis tehdä jotain" -herätyksen.
Halu vaikuttaa ja kehittää asioita löysi sijansa lopulta opetustoimen hallinnosta.
"Urakehityspohdintani oli hyvin analyyttinen, sillä näin miten virkamiehenä oli parempi mahdollisuus auttaa kuin päättäjänä."
Pekka Fredriksson on sitä sukupolvea, jonka vanhemmat olivat perheidensä ensimmäisiä ylioppilaita. Se asetti jonkinlaisen tiedostamattoman pyrkimyksen omaankin elämään, hän myöntää.
"Esimerkki, tuki ja kannustus tuli vanhemmilta."
Koulussa hän sanoo pärjänneensä pitkään uteliaisuuden ja hyvän muistin turvin. "Lukuinnostus tietoon ja kaunokirjallisuuteen syntyi lukioiässä. Silloin alkoi ahmiminen."
Äiti koetti turhaan hätyyttää Veikko Huovisen maailman löytänyttä esikoistaan yöpuulle. Havukka-ahossa oli mielenkiintoisempaa.
"Muistan miten pelkästään jokin termi kuten vaikka ’Kuoliaaksinaurattajan talo’ pisti muikistelemaan ja meinasi tukehduttaa nauruun."
Alati korkean kirjapinon uusimpia ovat Westön, Tervon ja Röyhkän tuoreimmat.
"Westö, lähes ikätoverini, on ollut pitkään yksi suosikeistani. Jo esikoisromaani Leijat Helsingin yllä oli tärkeä. Siinä tuli oma elämä pöydälle Retu-kenkineen kaikkineen."
"Lukemalla on tullut yksi ylimääräinen elämä, se on selvää. Ja se elämä, kun sehän kulkee käsi kädessä tämän reaalimaailman kanssa, antaa ihan hirveästi kiksejä, opetuksia ja elämyksiä."
Artikkelin lähde Kaleva