Kansallisbaletti kyläilee Oulussa

Eeva Kauppinen Kaleva
Oulu Suomen Kansallisbaletti aloittaa uudenlaisen kiertuetoiminnan Suomessa. Kansallisbaletti kylässä -tapahtumia järjestetään tänä syksynä Oulussa, Kajaanissa ja Mikkelissä.
"Kesäkiertueiden saama innostunut vastaanotto ympäri Suomen rohkaisi meitä suunnittelemaan muutakin kiertuetoimintaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella", Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve kertoo.
Kansallisbaletin kesäkiertue on koettu Rotuaarilla Oulussa jo kahdesti 2012 ja 2013.
Kyläilyreissullaan Kansallisbaletin väki sekä kouluttaa että esiintyy paikallisten tanssiopistojen opiskelijoiden kanssa.
"Esityksen lisäksi haluamme tarjota paikallisille balettiharrastajille ja -opiskelijoille mahdollisuuden treenata päivän yhdessä ammattitanssijoiden kanssa", Greve sanoo.
Oulussa yhteistyökumppanina on Päivi Honkakosken johtama Balettikoulu Sinikello.
"Ihan älyttömän hyvä juttu, että Kansallisbaletti tekee tällaisen", Honkakoski kommentoi iloisena.
Vierailupäivän aikana sinikellolaiset pääsevät yhteisille treenitunneille ja workshopeihin Kansallisbaletin tanssijoiden kanssa.
"Mukaan on tulossa neljä ylintä tyttöjen luokkaa ja neljä ylintä poikien luokkaa. Lapset aivan kihisevät innosta. Eilen juuri jaoin ilmoittautumiskaavakkeita tähän juttuun. Tuntuu, että tämä on lapsille sellainen kerran elämässä tilaisuus."
Päivä huipentuu yhteiseen esitykseen, jossa nähdään Kansallisbaletin tanssijoiden esittämiä katkelmia mm. baleteista Prinsessa Ruusunen ja Romeo ja Julia sekä nykytanssinumeroita.
Kansallisbaletin tanssijoiden lisäksi Balettikoulu Sinikello tuo näyttämölle omaa ohjelmaansa.
Mukaan tanssitunneille ja esiintymään pääsee 60-80 Balettikoulu Sinikellon oppilasta.
"Se on tosi hienoa, että päästään samaan esitykseen kansallisbalettilaisten kanssa", Honkakoski toteaa.
"Voin kuvitella, että oppilaat lähtevät myös innolla sankoin joukoin katsomaan esitystä. Niin harvinaista herkkua Kansallisooppera täällä on."
Kansallisbaletti kylässä Madetojan salissa Oulussa 3.11. kello 16.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva