Artikkelin lähde Kaleva
Oulu Sinfonia. Pohjan Sotilassoittokunta. Kapellimestari Inka Puhakka. Solisti Anna-Liisa Lindberg, pasuuna. Madetojan salissa 6.9.
Oulu Sinfonia avasi syyskauden aivan toisenlaisten elämysbisnesten parista tunnetulla taktiikalla ja ensimmäisen annoksen sai kokeilla ilmaiseksi.
Tarjous oli ilmeisen kannattava, sillä tutkintoaan suorittava kapellimestari ja suhteellisen tuntemattomat sävellykset onnistuivat houkuttelemaan saliin kohtuullisen paljon yleisöä.
Aarre Merikannon Olympiafanfaari sai kunnian avata konsertin ja sävellys onkin tarkoitukseen sopivan komea töräytys.
Søren Hyldgaardin Rhapsody borealis (2001) edustaa tyyliltään enemmän Hollywood-elokuvia kuin varsinaista nykymusiikkia.
Toimintakohtauksista häpeämättömään melodisuuteen sujuvasti vaihdelleen konserton solistina soitti pasunisti Anna-Liisa Lindberg.
Lindbergin soitto on täynnä solistilta vaadittavaa auktoriteettia ja instrumentin hallintaa, vaikka pasuunan perusluonne ei olekaan samalla tavalla yleisöön menevän taiturillinen kuin esimerkiksi viulun.
Jukka-Pekka Lehdon sävellys NOX (2008) sai konsertissa kantaesityksensä. NOX löytää puhallinorkesterista paljon raikkaita soitinkombinaatioita, mutta ainakin ensi kuulemalla teoksesta jää jossain määrin hajanainen kuva.
Aulis Sallisesta ja karvalakkisäveltämisestä väännettiin herjaa varsinkin 1980-luvulla, mutta kovin tonaalisella pohjalla Palatsirapsodiakin (1996) liikkuu.
Ammattinsa käsityötaidon kokenut säveltäjä tietysti hallitsee, mutta erilaisia kevyen musiikin elementtejä yhdistelevästä rapsodiasta ei oikein osaa päättää, onko musiikki hupaisaa vai pelkästään banaalia.
John Mackeyn Aspahlt Cocktail (2009) puolestaan on täydellinen konsertin päätöskappale: kuusi minuuttia vaihtuvilla tahtilajeilla leikkivää rytmiikkaa ja soittimellista loistoa.
Inka Puhakka johti Pohjan Sotilassoittokunnan ja Oulu Sinfonian muusikoista koottua orkesteria tyylikkäästi ja puhallinorkesterinjohtajille tyypillisen vähäeleisesti.
Puhakka löysi myös pohjimmiltaan karskisointisesta kokoonpanosta paljon sävyjä ja dynamiikan vivahteita.
Yleisön poikkeuksellisen nuorta keski-ikää saa ilmeisesti kiittää siitä, että konserton aikana musisoimaan intoutunut kännykkä ei sentään soittanut Nokia tunea.
Hannu Hirvelä
Artikkelin lähde Kaleva