Artikkelin lähde Kaleva
Jaana Skyttä
Utajärvi Utajärvinen Pertti Anttila tietää, miten vaikea on sopeutua uuteen kulttuuriin ja kouluttautua, kun kielitaito on puutteellinen.
Anttilan perhe muutti Australiaan miehen ollessa vajaat kaksi vuotta. Mantereella vierähti kymmenen vuotta, kunnes isän koti-ikävä pakotti perheen takaisin Suomeen.
"Olin 12-vuotias. En osannut puhua tai lukea suomea kunnolla. Tulimme toukokuussa ja kesä vierähti kieltä opetellessa", hän muistelee.
Anttila jäi puolikieliseksi. Hän ei hallinnut sen paremmin englannin kuin suomenkaan kielen kielioppia. Suomeksi hän kirjoitti puhekielellä. Puutteellinen suomen kielen ymmärtäminen esti pääsyn ylemmän tason oppilaitoksiin.
Anttila on kuitenkin synnynnäinen tarinankertoja ja intohimoinen kirjoittaja.
"Oli tuskastuttavaa, kun en pystynyt kirjoittamaan täysimittaista romaanikäsikirjoitusta, vaikka ideoita vilisi päässä."
Kohtaloaan uhmaten mies alkoi kirjoittaa eränovelleja, joita julkaistiin ensi alkuun hirvikoiraharrastajien jäsenlehdessä. Kun lehti palkitsi hänet vuoden 1994 parhaasta tarinasta, mikään ei enää pidätellyt. Paneutuminen kielioppiin jäi silti vaatimattomaksi. Elettiin elämän aktiivivuosia, jolloin työ ja perhe veivät ajan.
"2000-luvun alussa elämässäni tapahtui niin fyysisessä kuin henkisessä terveydessä dramaattisia juttuja. Niiden seurauksena jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle", Anttila kertoo.
Toivuttuaan parempaan kuntoon, mies lähti opiskelemaan kirjoittamista, ensin Päätalo-instituuttiin, sittemmin Oriveden opistoon.
"Vihdoin aloin päästä sisälle suomalaiseen kielelliseen ilmaisuun ja kykenin etsimään omaa ääntäni kirjoittajana. Kun löysin sen, kirjoittaminen alkoi sujua. Se oli mahtava tunne", Anttila kuvailee.
2000-luvulla mies on julkaissut kaksi runokokoelmaa ja hiljattain ilmestyi Anttilan kirjoittama esikoisromaani Löysin rantein.
Veijaritarinan näyttämönä on pieni lappilaiskylä, jolla on aito esikuvansa todellisuudessa. Kertomus tiivistyy kolmen päivän tapahtumiin ja sankaruksiin Marttisen Arviitiin, Nilin Vantteen ja Hoppulan veljeksiin. Lisäksi tarinassa "sympatiseeraavat" sika Puttonen sekä koirat Paksu ja Kusti.
"Rakastan tilannehuumoria enkä oikein välitä turhista jaarituksista. Näillä eväin kuljetin tarinaa eteenpäin."
Kuuden vuoden ajan Anttila kirjoitti esikoisromaaniaan. Kalkkiviivoilla 230 liuskaa tiivistyi 183 liuskaan.
Nyt hän opiskelee Oriveden opiston draamakäsikirjoituskurssilla Helsingissä.
Koirista ja miehistä kertovan novellikokoelman käsikirjoitus on tarjolla kustantajille ja työn alla on pari uutta romaania.
"Aloitin runoilla, sitten tuli pitkä proosa ja nyt draama. Minun on helppo yhtyä erään opettajani, runoilija Risto Ahdin sanoihin: ennen kuin kirjoitat proosaa, opettele kirjoittamaan runoja. Runoissa sanoma kristallisoituu muutamiin lauseisiin."
Silloin kun kirjoittaminen puuduttaa, Anttila ottaa esille piirustusvälineet. Kuvataiteen tekeminen vie ajattelun kirjoittamisesta täysin.
Töissään hän käyttää enimmäkseen lyijy- ja värikyniä, mutta hiiltä ja tussejakin. Anttila hallitsee myös chiaroscuro-tekniikan, mikä tarkoittaa maalauksessa asteittaista siirtymistä valosta varjoon.
"Tiedätkö, lasken yhä kertolaskut päässäni englanniksi, samoin luettelen aakkoset", mies kertoo.
Artikkelin lähde Kaleva