Artikkelin lähde Kaleva
Arto Kiuru
Kokkola Teatteriohjaaja Kari Krapu on palaamassa Kokkolassa järjestetystä Suomen Kulttuurirahaston foorumista. Hän on ollut puhumassa teatterin nykytilasta.
Kolmen vuoden takainen tarinaniskennän Suomen mestaruus on pitänyt lukuisten teatteritöiden ohella miehen kiireisenä.
"Tarpeeksi hyvä tarina mennä huiskahtaa maailmalle pienestäkin pitäjästä", sanoo Nivalan Pahkalan vanhalla kyläkoululla asuva Krapu.
Hän on myös viihdyttämässä tarinoillaan sunnuntaina Oulusta Kärsämäelle suuntautuvalla kulttuurimatkalla, jonka Oulun kaupunki järjestää yhdessä Kärsämäen kulttuuritontut ry:n kanssa.
Kravun tarinat valikoituvat yleisön iän ja mieltymysten mukaan.
Kokkolan jälkeen tarinamestarin seuraava etappi on Pyhäsalmi. Krapu hyppää autoonsa. Pian auto halkoo Pohjanmaata, joka on Kravun valtakuntaa. Kyläteatterin pohjoinen kuningas on ohjannut näytelmiä useisiin teattereihin aina Ylivieskasta Pyhäjärvelle saakka.
Ennen teatteriohjaajan uraansa Krapu työskenteli 25 vuotta ensin myymälänhoitajana Viitasaarella, myöhemmin kauppiaana Pulkkilassa, Nivalassa ja Haapajärvellä.
"Viitasaaren Löytänän Osuuskauppa Sisämaassa 1960-luvun lopulla myymälänhoitajaa lomittaessani heräsin yöllä kahdelta siihen, kun kylän tanssipaikalla illalla esiintynyt Tapio Rautavaara koputti ikkunaan, ja kyseli matalana möristen, löytyisikö lenkkimakkaraa", Krapu kertoo.
Kaupan tiski on ollut Kravun mukaan oivallinen paikka ammentaa henkilöhahmoja ja tarinoita. Vanhat naiset istuivat hänen mukaansa jo ensimmäisessä kaupassa narukerien päällä. Osa poltti ajan hengen mukaan tupakkaa kaupan tiloissa. "Kauppa oli omanlaisensa teatteri."
Krapu kertoo karanneensa jo kuusivuotiaana pikkupoikana kotoaan Konginkankaalta mummonsa luokse Muijalan kylään Lohjan lähelle. 1800-luvun lopulla syntyneellä Alina-mummolla oli Kravun mukaan sanaisessa vakassaan lukemattomia tarinoita.
"Kärtin jatkuvasti mummoa kertomaan minulle jotain käydessäni nukkumaan talon ainoaan sänkyyn hänen selkänsä taakse."
Maailmaa nähnyt mummo kertoi tyttärenpojalleen mielikuvituksellisen tarinan meripihkalla ja timantilla koristellusta kultasormuksestaan.
Sormuksen tämä kertoi saaneensa lahjaksi Englannin kuningas Edward VIII:lta Kanadan Thunder Bayssa hotellissa kerrospalvelijoiden päällikkönä siellä 1930-luvulla työskennellessään.
Isoäidin kertoma romanttinen tarina yhdistettynä pojan omaan lapsuustarinaan poikivat teatteria ohjaavalle diplomikauppiaalle tarinaniskennän Suomen mestaruuden vuonna 2009. "Syksyllä aion saattaa suuren osan tarinoistani kirjaksi", hän kertoo.
Hyvä tarina on Kravun mukaan ilman rekvisiittaa kerrottu ja tosiasioihin perustuva mielellään omakohtainen kertomus.
"Jos kerrottu juttu ei ole totta, se on valehtelemista tai sadunkerrontaa."
Tarina on yleensä kuultua, suullista perinnettä. Monologista se eroaa siinä, ettei sitä tule lukea ulkoa paperista.
Artikkelin lähde Kaleva