Artikkelin lähde Kaleva
Petri Kauppinen
Oulu Tanssin tekemisessä ollaan yhä useammin tutkimusmatkalla. Tanssitaiteilijat tutkivat kehoaan, liikettä tai esittämisen olomuotoja aina uudelleen ja uudelleen.
Tanssijan tietotaito ja aistiherkkyys kulkevat mukana kehossa kaikkialle maailman ääriin kulttuurista ja ympäristöstä toiseen. Parhaillaan svengaava OuDance-festivaali on jälleen liikkeellisen know-how’n keskittymä.
Parrasvaloihin nousevat koreografiset prosessit, taiteilijamyytin arkistaminen, huumori sekä tanssitaiteen vieminen kaupungin katukuvaan.
Italialainen tanssitaiteilija Francesca Foscarini ja hänen suomalainen kollegansa Veera Lamberg asettuivat tutkimusmatkallaan pohtimaan katsomista ja katseen kohteena olemista sekä ihmisen vääjäämätöntä tarvetta määrittää näkemäänsä.
Tanssin paradoksi onkin liikkeen sisäisen tunnun ja ulkoisen viestin jatkuva ristiriita.
"Esiintyjästä voi sisältä päin tuntua äärimmäisen syvälliseltä jopa vakavalta, mutta ulospäin asiat voivat yhtäkkiä näyttäytyä jopa huumorin valossa", Lamberg suuntii .
"Tanssissa halutaan jättää tilaa katsojan mielikuvittelulle. Katsoja on viisas, ja siksi tasapainottelen jatkuvasti äärikysymysten välillä: mitä kertoa ja mitä jättää kertomatta. Liian näyttäminen ei enää ole kiinnostavaa", Foscarini muotoilee mietteliäänä.
Toistuvasti esiin nousee taiteen tekemisen perusyhtälö, valintojen tekeminen.
Tutkimuksellisuudella haetaan motiiveja valinnoille ja pyritään ylittämään kehon ja mielen rajoja.
"Ihminen on mukavuudenhaluinen. Tanssissa pyrimme jatkuvasti määrittämään itsemme uudestaan ja samalla työntämään henkilökohtaisia rajojamme kauemmas", Lamberg summaa.
Taiteilijakaksikon viiden päivän Oulun-matka kulminoitui eilen Valveen tanssisalissa nähtyyn tutkielmaan Is Lollo in us?
Oululaiset tanssintekijät Hanna Appel ja Julian Owusu ovat lähteneet tutkimaan katutanssin ja nykytanssin ilmaisun eroja ja yhtäläisyyksiä suoraan toiminnasta.
Hämmennyksekseen kaksikko on löytänyt lajeista täysin samaa tai yhteensopivaa liikemaailmaa yllättävänkin paljon. Appel kiteyttääkin erojen löytyvän motoriikan sijaan ilmaisun tasolta.
"Vaikka liike olisi täysin sama, eroavaisuutta löytyy dynamiikassa, liikelaajuudessa ja siinä, mihin tanssija suuntaa eli projisoi liikkeen."
Owusu on street-miehiä ja Appelin tanssihistoriassa yhdistyvät molemmat lajit. Tanssijat allekirjoittavat kummankin tanssimuodon auttavan ja täydentävän toisiaan.
"Nykäristä jää kehoon maanläheisyyttä ja streetistä voi puolestaan oppia ilmaisun rentoutta ja suuntaa ulospäin", Appel lohkaisee.
Kaksikon tutkielma Toi on mun muuvi nähdään sunnuntaina Valveella kello 15.30.
Artikkelin lähde Kaleva