Riekin talosta viilataan toimistoa ja kahvilaa

Kari Sankala Kaleva
Oulu Torikatu 26:n eli Santaholman talonakin tunnetun Riekin talon asemakaavaa ryhdytään muuttamaan Oulussa.
Tekninen lautakunta merkitsi tiistaina tiedoksi asemakaavan muutokseen tähtäävän osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Suunnitelma tulee nähtäville mielipiteitä varten.
Saaristonkadun ja Torikadun kulmauksessa sijaitsevan suojellun Riekin talon asemakaavaa muutetaan niin, että korjausrakentamisella talon ullakko- ja kellarikerroksiin saadaan tilat toimisto- ja kahvilakäyttöön.
Suunnittelussa luvataan kiinnittää erityistä huomiota rakennussuojelullisiin näkökohtiin.
Oulun ydinkeskustassa sijaitseva tontti on ollut asemakaavoitettua aluetta jo vuodesta 1771. Viimeisin asemakaava on laadittu 2005.
Siinä kaupunkiarkeologisella alueella sijaitseva tontti on merkitty rakennussuojelualueeksi. Rakennusoikeutta on 1 060 kerrosalaneliömetriä, josta Riekin kohteena olevalla Riekin talolla on neliöitä 410.
Riekin talo on suojeltu. Se on korjattava kulttuurihistorialliset ja rakennustaiteelliset arvot säilyttäen. Sisä- ja ulkopuolisissa korjauksissa pitää käyttää alkuperäisiä tai niitä vastaavia materiaaleja.
Muutokset edellyttävät museoviraston lausuntoa. Myös talon kaupunkikuvallisista yksityiskohdista on annettu erillismääräykset.
Tekninen lautakunta myi vajaa vuosi sitten Riekin talon ja vuokrasi tontin tarjouskilpailun perusteella Finnkarelco Oy:lle. Tontin omistaa siis kaupunki.
Finnkarelco on oululainen 1992 perustettu kauppahuone, joka harjoittaa muun muassa sanomalehtipaperin tuontia Venäjän Karjalasta.
Nikkarityylillä täydennetty uusrenessanssia edustava Riekin talo on rakennettu 1899. Viimeksi se on kunnostettu nuorisotaloksi.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva