Raksilan marketit pysyvät

Kari Sankala Kaleva
Oulu Raksilan marketteja halutaan kehittää nykyisellä paikallaan. Suunnitelmiin ei kuulu lähinnä Oulun Kärppien himoitsema uusi areena, vaan kongressikeskus-areenalle tutkitaan tarvittaessa paikka Ouluhallin lähiympäristöstä.
Tekninen lautakunta linjasi Raksilan asemakaavallisen suunnittelun perusperiaatteet tiistaina ja lähetti ne edelleen Oulun kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.
Suuruusluokaltaan kaupalliset tilat pysyisivät nykyisellään. Lautakunnan tavoitteissa uusittu kauppakeskus voisi avata Raksilassa 2018-2020.
Raksilan kehittämiseksi on ollut neljä vaihtoehtoa.
Ne sisältyivät valtuuston marraskuussa 2010 hyväksymään Elinvoimainen kaupunkikeskusta -raporttiin.
Ykkösvaihtoehto oli, että marketit pysyvät nykypaikallaan ja aseman seudulle tulisi asuntoja sekä liiketiloja.
Areenan paikka olisi Ouluhallin vieressä.
Kakkosessa marketit olisi siirretty aseman seudulle radan varteen ja markettien nykyiselle paikalle tulisi areena.
Kolmosessa markettien alue olisi kaavoitettu areenalle ja työpaikkarakennuksille.
Neljännessä vaihtoehdossa markettien tilalle olisi tullut asuntoja, aseman seutu olisi muuttunut liikekeskukseksi ja areena mennyt Ouluhal-
lille.
Lisäksi keskusteluun tuotiin lähinnä Kärppien suunnasta viides vaihtoehto, jossa markettien paikalle tulisi yhdistetty areena ja kauppakeskus.
Tekninen lautakunta on päätynyt harkinnassaan ykkösvaihtoehdon kannalle.
Oulun kaupungilta ei ole odotettavissa vetoapua areenan rakentamiseen. Kaupunki perusti Oulun Teatteri Oy:n hallitsemaan kaupunginteatterin tiloja. Yksi peruste järjestelylle oli joustavampi tilojen käyttö esimerkiksi kongressien tarpeisiin.
Teknisen lautakunnan esittelijä, yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki toivoo areenan suunnitteluun sen puuhamiehiltä realismia.
Kaupungin osalta tulevaa rahallista tukea areenalle on Matinheikin mukaan vaikea nähdä. Areena maksaa kymmeniä miljoonia euroja. Kärpät on siinä priimusmoottorina.
"Kauppojen ja Puu-Raksilan väliin voisi rakentaa asuintaloja. Kerrostalot ovat liian voimakas ilmaisu. Suunnittelussa asuintalojen koko selviää."
Kaupan edustajat Keskon aluejohtaja Jari Saarinen ja Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio ovat tyytyväisiä, että Raksilan markettien aluetta ryhdytään kehittämään nimenomaan kaupan käyttöön.
Keskon Saarisen mielestä tavoiteaikataulu voisi olla nopeampi.
"1970-luvulla rakennetut marketit eivät ole enää nykypäivää. Haemme Raksilaan vetovoimaista yksikköä. En usko, että Raksila tyrehtyy rakentamisen aikana kauppapaikkana", Saarinen sanoo.
Arinan Puutio pitää hyvänä, että Raksilan linjaus saatiin viimein.
"Toive on nopeasta aikataulusta. Ratkaisu tukee ydinkeskustan kehittämistä. Sokos-tavaratalosta päätökset tehdään syksyn aikana."
Liikenteellisesti markettien ja areenan sijoittuminen samaan toisi kaupan mielestä ongelmia.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva