Pitkäikäisten naisten sukua

Pia Kaitasuo Kaleva
Oulu Kun Junnon suku kokoontui kymmenen vuotta sitten viettämään tyttären eläkkeellejäämisjuhlaa, matriarkka Martta Junno murjaisi tälle: "Hyvä kun jäit. Voit ryhtyä hoitamaan minua - aion näet elää satavuotiaaksi!"
Tänään Martta Junno lunastaa puheensa; siis jos on papinkirjoja uskominen. Tosiasiassa mittari tuli täyteen jo kaksi päivää aiemmin. Sata vuotta sitten ei ilmeisesti ollut ihan niin nuukaa, sankari on itse aina ajatellut.
Eletyt vuodet muodostaisivat melkoisen nauhan, jos niitä asettelisi peräjälkeen. Ovat ne olleet ihmetyksenä Martta Junnon omissakin puheissa viime päivinä.
Ihan ihmeestä ei ole kyse, sillä hän on pitkäikäisten naisten sukua. Kaksi amerikanserkuista eli 103-vuotiaiksi ja onpa kolmas saanut siellä juuri 96-vuotiaana uusituksi ajokorttinsa.
Martta Junno syntyi Pekka ja Sofia Alikosken perheen kahdeksanneksi lapseksi. Varttuneeseen ikään ennättivät Martan ohella vain Lilja ja Senja.
Vanhemmat olivat monien lailla lähteneet 1890-luvulla Amerikkaan. Rantsilalaisnuoret tutustuivat paremmin Michiganin Calumetissa ja solmivat avion 1895.
Perhe palasi 1900-luvun alussa kotiseudulle. Kerrotaan, ettei ympärillä nähty viinanhuuruinen elämänmeno miellyttänyt Sofia-äitiä.
Pekka-isä tosin palasi merten taa kolmeen otteeseen. Tienestiä oli haettava kauempaa, sillä hyvässä tahdossa tehty naapureiden lainojen takaus osoittautui ns. pulavuosina virheeksi.
Alikosket asettuivat Rantsilan Kerälään Ojanahon taloon, suvun Ahonperäksi kutsumaan. Sinne on tarkoitus tehdä muistelumatka tulevana sunnuntaina.
Kerälästä Martan tie vei karjakon oppiin Muhoksen Koivikon maatalousoppilaitokseen. Navetasta ei kuitenkaan tullut pysyvää työmaata, vaan Martta sai keittiöapulaisen paikan Oulun piirimielisairaalan keittiöltä.
Piiriltä pitäen käytiin tansseissa Välivainion Tarmolassa. Sieltä löytyi puolisoksi oululainen Aarne Junno. Pariskunta vihittiin 19. maaliskuuta 1940, ja heti seuraavana päivänä tuore aviomies lähti sotaan.
Ensimmäinen yhteinen koti löytyi sukulaisperheen kanssa saman katon alta. Koskelankankaalla sijainneessa mökissä oli huone kummallekin porukalle, ja jotenkin mahduttiin, vaikka Martan ja Aarnen perhe kasvoi viisihenkiseksi.
Nuorin lapsista syntyikin sitten jo tilavampaan kotiin, Puna-Koskelaksi kutsutun Koskelankylän Ketjutielle.
Samassa mökissä Martta Junno on asunut vuodesta 1947 alkaen, yksin 1978 lähtien, jolloin sydänkohtaus vei puolison, ja viime vuodet tyttären kanssa.
Nuorimmaisen ollessa vielä vauva Martta Junno sai uuden toimen: hän ryhtyi lehdenjakajaksi.
Lehtiniput tuotiin Koskelankylän Arinan portaille, josta kukin jakaja eritteli niistä omansa. Talvella matkaa tehtiin potkurilla, kesällä pyörällä. Alun perin kannettavana oli neljä lehteä, lopulta vain Kaleva ja Kansan Tahto.
"Pieni oli palkka", Martta Junno muistelee. Työmäärään ja työn raskauteen nähden ihan varmasti, sillä jakoalueet olivat isoja ja lehdet oli saatava perille talvisinkin pimeyden ja hankien läpi.
Ei siis ihme, että rankka työ vei hänet 24 vuoden jälkeen sairauseläkkeelle.
Martta Junno on koko suvun keskipiste. "Nyt ’Hotelli Humina taas avattu’ -lapun voi panna portinpieleen", Martta Junno on todennut kesäisin, kun pihamaa on ollut kirjavana mieluisten vieraiden teltoista.
Martan perillisiä on tänään aina viidenteen polveen saakka. Tyttärenpoika tiivisti tunteensa syntymäpäivän alla runoksi: "Kun löydän itsestäni jotain hyvää, se on jälki sinulta."
Martta Junno on kuitenkin tärkeä paljon laajemmallekin joukolle. Esimerkiksi lastenlasten lapsuudenkaverit tulevat hekin aina joutessaan Marttaa tapaamaan kahvipaketti kainalossaan. Mökin valtijatar kun on kova kahvittelemaan.
Suku kokoontui jo heinäkuussa yli sadan hengen voimin juhlistamaan Marttaansa. Tänään pannu pidetään silti kuumana lähimpien, kyläläisten ja muidenkin tulla.

Artikkelin lähde Kaleva