Luontokuvaajalle kunniaa

Vesa Kärki Kaleva
Oulu Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi keskiviikkona tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnot kuusamolaiselle valokuvaaja Hannu Hautalalle sekä Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuismalle.
Hautala sai tunnustuksen pitkästä työstään luontovalokuvauksen alalla ja Kuisma työstään taloushistorian tutkimuksen alalla.
Palkintoperustelujen mukaan Hannu Hautala on edelläkävijä ja esikuva monille nuoremman polven luontokuvaajille ja keskeinen vaikuttaja suomalaisen luontokuvauksen korkean ja kansainvälisesti tunnustetun tason takana.
Hän on vanginnut kuviinsa pohjoisten metsien ja vesien ja niiden asukkien lisäksi suuren osan suomalaista sielunmaisemaa.
Hautalan ensimmäinen kirja Erämetsän elämää ilmestyi vuonna 1968. Hautalan elämäntyö luonnonvalokuvauksen parissa kuvaajana, kirjailijana ja opettajana on jatkunut katkeamattoman aktiivisena.
Hautala ei ole myöskään epäröinyt ottaa käyttöön uutta kuvaustekniikkaa ja tehdä taiteellisia kokeiluja. Tällaista ennakkoluulottomuutta kuvastaa muun muassa Tiedekeskus Heurekan Verne-teatterin suurkuva- ja multivisio-ohjelma Oodi Kuusamolle ja teokset Liikettä linnunradalla (1995) ja Sävy sävyyn (1999).
Hautalan elämäntyön tuloksena on syntynyt puolentoista miljoonan kuvan arkisto, johon on taltioituna Suomen ja erityisesti Koillismaan luonnon viime vuosikymmenten muutoksia.
Toinen elämäntyöpalkittu eli Markku Kuisma tunnetaan monista tieteellisesti vankoista taloushistorian alan tutkimuksista, jotka palvelevat tutkijayhteisöjen lisäksi myös suurta yleisöä.
Kuisma on kirjoittanut lukuisia teoksia Suomen taloushistoriasta.
Hautalan ja Kuisman lisäksi opetusministeri Jukka Gustafsson palkitsi tiedonjulkistamisen valtionpalkinnoilla kymmenen yksityishenkilöä tai ryhmää:
Toimittaja Tommi Hakko ja toimittaja Riika Nikkarinen dokumenttisarjasta Hulluuden historia.
Tiedetoimittaja, tietokirjailija Jani Kaaro ja kuvittaja Väinö Heinonen teoksesta Evoluutio.
Tuottaja, toimittaja Eija Lehmuskallio ja pääkuvaaja, ohjaaja Jouko Lehmuskallio LuontoPortti-verkkopalvelusta.
Toimittaja Magnus Londen monipuolisesta ja innovatiivisesta journalismista.
Toimittaja Ilkka Malmberg pitkäjänteisestä ja paneutuvasta journalismista.
Madventures-kaksikko eli tv- ja elokuvaohjaaja Tuomas Milonoff ja tuottaja, toimittaja, matkakirjoittaja Riku Rantala maailman tuntemuksen edistämisestä.
Näiden lisäksi tiedonjulkistamispalkinnon saivat Ihminen ja ympäristö -teoksen tekijät ja tutkimusmatkailija Georg August Wallinin elämäntyön tutkijat.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva