Lassinkallio oli edelläkävijä

Tiina Juujärvi Kaleva
Oulu Kun Oulun kaupallis-tekninen keskikoulu perustettiin 50 vuotta sitten, sisään pyrki "mahdoton määrä" oppilaita, kertoo koulussa 25 vuotta rehtorina ollut Aarno Arokylä.
Kaupungissa oli ollut kova pula oppikoulupaikoista, ja koulu oli nykyaikainen. Sinne tuli sisäinen televisio, oma sosiaalikuraattori ja koko Pohjois-Suomen ensimmäinen kielistudio.
Kolme vuotta perustamisensa jälkeen siitä tuli Lassinkallion yhteiskoulu ja se sai oman lukionsa. Koulu toimi Tuirassa nykyisen steinerkoulun ja kansalaisopiston tiloissa, kunnes se lakkautettiin vuonna 1989.
Yhteiskoulu oli maksullinen, mutta siellä oli myös vapaaoppilaspaikkoja. Vähävaraisten perheiden oppilaille koulu hankki ainakin suksia ja sauvoja.
1960-luvun alun koulumaailmassa opettajia teititeltiin, joihinkin kouluihin oppilaat toivat puolukoita ja sanomalehtiä, ja ruokalassa syötiin kotiruokaa: kala- ja hernekeittoa, ohrapuuroa ja perunoita kastikkeella.
Kielissä päntättiin kielioppia ja äidinkielessä luettiin aineita ääneen luokan edessä. Pojilla oli päällään farkkuja ja käsintehtyjä villapaitoja, tytöt keksivät lyhyet housuhameet, ja ponnarit oli sidottu sifonkihuiveilla.
Kun kielistudiosta kiinnostuttiin Lassinkalliossa, edes nauhurit eivät olleet yleisessä käytössä suomalaiskouluissa.
Kielistudioita oli käytössä ainakin Helsingissä, mutta Ouluun se ostettiin vuonna 1968 Tampereelta. Studiossa oli 20 matalilla seinillä erotettua paikkaa.
Laitteet olivat kelanauhureita, opettaja lähetti pöydältään ohjelmaa ja kertoi kommenttinsa ääntämisestä suoraan oppilaan korvakuulokkeisiin. Arokylä kertoo, että studiosta pidettiin hirveästi.
Vuonna 1971 kouluun tuli myös pieni sisäinen televisio, jonka lähettämöstä voitiin suunnata ohjelmaa eri pisteisiin.
Koulu oli myös ensimmäisten kurssimuotoisten lukioiden joukossa, ja siellä uudistettiin aamuhartautta.
"Ajattelimme, että oppilaat kiinnostuvat jokapäiväisen hartauden sijaan siitä enemmän, jos sen pitää kerran viikossa joku ulkopuolinen", sanoo Arokylä.
Kun musiikki alkoi soida, oppilaat lähtivät saliin omin päin. Opettajat halusivat, että nuoret oppisivat liikkumaan järjestyksessä ilman ohjausta.
Arokylä nostaa hattua opettajille, jotka olivat aina mukana hänen uudistuksissaan.
"Olen kuulemma nopea toimissani ja keksin joka vuosi jotain uutta. En olisi jaksanut aina opettaa samaa kirjaa tai pyörittää koulua samalla tavalla."
Hän halusi myös, että oppilas saattoi tulla suoraan opettajanhuoneeseen puhumaan opettajille, mistä kaikki eivät pitäneet.
Koulua Tuirassa vuosina 1969-1977 käynyt Ari Kilponen sanoo, että opettajanhuonetta jännitettiin silti niin paljon, että siellä käytiin vain pakosta.
Kilponen oppi Lassinkallion keskikoulun kaupallisella linjalla muun muassa kirjanpitoa ja konekirjoituksen kymmensormijärjestelmän.
Nykyään Simossa asuva tietotekniikan ja kiinteistöhallinnon yrittäjä muistelee, että koulu oli Oulussa ainoa, jossa oppilaan ei tarvinnut nousta seisomaan, kun vastasi opettajalle.
Kouluajoilta on jäänyt mieleen kaunis ympäristö Tuiran puutaloasutuksen laidassa. Tuiran ratapihan höyryveturit olivat vieressä, luistimet teroitettiin Pyörä-Juka-urheiluliikkeessä ja munkit ostettiin Myllytien sekatavarakaupasta.
Lukion kielilinjalla sai valita saksan, ranskan tai venäjän. Ryhmien oppilasmäärä haluttiin pitää tasaisena, joten Kilponen määrättiin venäjän ryhmään.
"Kun saksanopettaja kehotti venäjän aloittavia siirtymään toiseen luokkaan, jäinkin saksan luokkaan. Eikä sitä kukaan koskaan huomannut. Niin että sorry opettajat ja rehtori!"

Artikkelin lähde Kaleva