Kiertotiestä tulee Bertel Jungin tie

Mirja Rintala Kaleva
Oulu Tuiraan on äskettäin ilmestynyt Bertel Jungin tie. Se on entiseltä nimeltään Kiertotie.
Kuka on tämä oman kadun Tuiraan saanut Bertel Jung?
Uuden nimen takana on Tuiran asemakaavan suunnitellut arkkitehti Axel Bertel Jung. Hänet tunnetaan erityisesti asemakaava-arkkitehtina.
Jungin tehtäväksi annettiin Tuiran ja Alalaanilan kaavoitus. Hän oli ollut asiantuntijana Oulussa jo vuoden 1908 asemakaavaa laadittaessa.
Jung oli suomalaisen kaupunkisuunnittelun uranuurtaja.
Hänet nimettiin Helsingin kaupungin ensimmäiseksi asemakaava-arkkitehdiksi vuonna 1908.
Jung toimi myös Arkkitehti-lehden ensimmäisenä päätoimittajana vuosina 1903-1904.
Jungin tärkeimpiä kaavasuunnitelmia ovat yhdessä Einar Sjöströmin ja Eliel Saarisen kanssa julkaistu Suur-Helsinki -suunnitelma "Pro Helsingfors" sekä Saarisen kanssa tehty Munkkiniemi-Haaga-suunnitelma.
Tuiran asemakaavan hän suunnitteli vuonna 1914. Sen katsotaan sisältävän taiteellisesti mielenkiintoisia sommitelmia. Huomattavaa on, että Jung varasi jo tuolloin paikan joen rannasta voimalaitosta ja kanavaa varten, vaikka Merikosken voimalaitos valmistui vasta 34 vuotta kaavan laatimisen jälkeen.
Lähde: Kaarina Niskala ja Ilpo Okkonen: Oulun graadi, 350 vuotta asemakaavoitusta, 2002.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva