Artikkelin lähde Kaleva
Anssi Juntto
Oulu Elektronisen musiikin suomalaisen pioneerin Jukka Ruohomäen mielestä elektroninen musiikki oli varsin yksiselitteistä vielä 1970-luvun lopulle asti. Valmiita soundeja ei ollut, vaan kaikki piti tehdä itse analogisyntetisaattoreilla.
Syntetisaattorit taas olivat niin vaikeita käsitellä, että niistä ei saanut haluamaansa ääntä ennen kuin todella osasi käyttää niitä.
"Se oli ennen MIDIn tuloa. DX7 ja muut digitaalisyntetisaattorit tulivat joskus 1980-luvun alkupuolella", Ruohomäki toteaa.
"Nykyään periaatteessa kaikki musiikki äänitetään tietokoneella, ja siinä mielessä kaikki on elektronista musiikkia. Mutta ehkä se riippuu nykyään siitä, mitä äänilähteitä käyttää, syntetisaattoreita tai jotain muuta elektronisen kuuloista", nuoremman polven elektronisen musiikin tekijä Janne Rapo miettii.
Ruohomäki etsii elektronisen musiikin määritelmän netistä.
Wikipedian mukaan elektroniseksi musiikiksi tai konemusiikiksi kutsutaan musiikkia, joka on tuotettu sähkökäyttöisin välinein ja laittein. Tällaisia välineitä ovat esimerkiksi syntetisaattorit, samplerit, rumpukoneet ja tietokone.
"Täällä mainitaan joitakin yksityiskohtia historiasta, ja sitten hypätään nykyaikaan. Minun nimenikin mainitaan, kato perhana", Ruohomäki referoi.
Rapo on kutsunut Ruohomäen dj-keikalle puuhaamaansa suomalaista elektronista musiikkia esittelevään E.M.O 2012 -tapahtuman Nuclear Nightclubiin.
Minifestivaalin muut esiintyjät ovat nuoremman polven tekijöitä.
Ruohomäki tekee oikeastaan pelkästään taidemusiikkia, kun taas Rapo on keskittynyt enemmän biittivetoiseen musiikkiin.
Kun Ruohomäeltä kysyy mielipidettä biittivetoisesta elektronisesta musiikista, tulee vastaus "kauhean mielenkiintoista" kuin apteekin hyllyltä.
"Paitsi, että olen odottanut vähintään kymmenen vuotta, milloin se kehittyy johonkin", hän jatkaa.
Ruohomäki kertoo kuunnelleensa edesmenneellä Koneisto-festivaalilla masentuneena, kun vieri vieressä olleista teltoista kuulunut musiikki oli niin samanlaista.
"Minusta kenelläkään ei ollut oikein ideaa yhtään mistään. Kaikki jumputtivat samaa ja toivoivat, että yleisö kuuntelisi", Ruohomäki päivittelee.
Rapo on samaa mieltä. Hänen mukaansa useimpien elektronisen musiikin genrejen piireissä määritellään, millaista juttua milloinkin tehdään.
Esimerkiksi dubstepissä biisien tempo on järkiään 140 iskua minuutissa.
"Monet ihmiset tekevät liian paljon jonkun genren mukaan. Yhtä hyvin he voisivat keksiä biisin, jonka ei tarvitsisi kuulostaa miltään, mitä on jo tehty", Rapo toteaa.
Tällä hetkellä elektronisen musiikin tekemisen keskiössä ovat entistä tehokkaammat tietokoneet, kehittyneemmät ohjelmistot ja erilaiset MIDI-kontrollerit, joilla ohjelmistoja ohjataan. Valinnanvaraa on loputtomasti.
"Aikaisemmin oli helppoa, ei tarvinnut kuin oppia käyttämään nauhuria. Muita välineitä ei ollut", Ruohomäki sanoo.
"15 vuotta sitten oli selvää aloittaa Pro Toolsilla, koska muut ohjelmat olivat kehittymättömiä ja niissä oli bugeja. Logicilla esimerkiksi ei voinut tehdä kunnollista feidausta, kun se räpisi ja rapsui. Nykyään toimivia ohjelmia on vaikka kuinka monta."
Vaikka teknologia korostuu elektronisen musiikin tekemisessä, ei se ole pelkästään hyvä asia. Ruohomäen mielestä touhu oli kiehtovampaa, kun laitteet olivat huonompia ja rajoittuneempia.
"Orson Welles taisi sanoa joskus, että taiteen pahin vihollinen on se, että on rajattomasti mahdollisuuksia. Jos käytetään vähempää, niin on pakko saada yhdestä jutusta kaikki irti, mikä taas johtaa usein mielenkiintoisempiin lopputuloksiin", Rapo nyökkäilee.
"Olen itsekin tietyllä tapaa rajoittanut itseäni, kun olen käyttänyt analogisia syntetisaattoreita tietokonepohjaisten sijaan."
Viime aikoina analogisten laitteiden arvostus on ollut taas nousussa.
Maailmalla on useita pieniä analogisyntetisaattoreihin keskittyneitä valmistajia.
"On myös do it yourself -kittejä, joilla voi tehdä syntetisaattoreita itse, jos kolvi vain pysyy kädessä. Se alkaa olla aika iso skene", itsekin pari Commodore 64 -pohjaista syntetisaattoria rakentanut Janne Rapo tietää.
Artikkelin lähde Kaleva