Alakerta2
Neuvostojoukot miehittivät Kuusamon
"Venäläiset perustivat kenttävaruskuntansa Kuusamon kirkonkylän korsuihin ja harvoihin ehjäksi jääneisiin rakennuksiin ulottaen partiointinsa kymmeniä kilometrejä Ouluun ja Rovaniemelle päin."
Neuvostoliiton kanssa käydyn jatkosodan päätyttyä syyskuussa 1944 ja aselevon astuttua voimaan, oli suomalaisten internoitava Pohjois-Suomessa ja Lapissa olevat saksalaiset sotavoimat. Rauhanneuvottelujen ennakkoehtojen mukaan saksalaisten oli poistuttava maasta 15.9. mennessä.
Neuvostojoukot pysähtyivät Suomen rajalle ja jäivät odottamaan, miten saksalaisten saanti pois Suomen maaperältä onnistuisi.
Kuusamon suunnassa saksalaisia joukkoja oli Kiestingissä ja Uhtualla. Tieyhteys näihin oli Kuusamon Lämsänkylän kautta ja Suomussalmella Juntusrannalta.
Saksalaiset olivat aloittaneet vetäytymisen kohta aselevon jälkeen Kiestingistä ja Uhtualta. Kuusamon kirkonkylässä oli heidän Kiestingin joukkojen huoltomuodostelmia kapearaiteisen junaradan (kenttärata) ulottuessa Sänkikankaalta Vanttajalle. Lämsänkylän-Kiestingin-tie oli vahvennettu soiden ja notkojen kohdalla puiden rungoilla.
Kapulatie Kortesalmen vartion ja valtakunnan rajan välillä oli hyvin näkyvissä vielä 1950-luvulla. Oivangissa taas oli suuri saksalaisten pikapikaa hävittämä ammusvarikko, josta kirkonkylän pikkupojat hakivat reppukaupalla patruunoita ja metreittäin tulilankaa omiin hengenvaarallisiin kokeiluihinsa sodan jälkeen.
Kuusamossa siviiliväestön evakuointi alkoi 8.9. ja se kesti viisi päivää. Kirkonkylään jäivät vain lääkäri Ali Ervasti ja kappalainen, myöhemmin Kuusamon kirkkoherra, Antti Poukkula. Nimismies Niilo Keskiaho oli saanut käskyn jäädä Kuusamoon edustamaan Suomen valtiota ja neuvottelemaan venäläisten kanssa, mutta hän poistui luvatta ja menetti virkansa.
Itärajalla ratkaisevaa osaa saksalaisten karkottamisessa näytteli rajajääkäriprikaati, joka sai syyskuun lopulla tehtäväksi edetä Hyrynsalmi-Suomussalmi-Kuusamo-tietä, internoida saksalaiset joukot ja järjestää rajan vartiointi.
Prikaatin toimintaan vaikutti se, että noin kahden divisioonan vahvuiset neuvostojoukot olivat edenneet vetäytyviä saksalaisia seuraten rajan yli Suomen puolelle Suomussalmelle ja Kuusamoon. Saksalaiset lähtivät Kuusamosta 23.9. ja venäläiset tulivat heidän kintereillään saman päivän iltana. Ennen lähtöään saksalaiset polttivat kirkonkylän talot. Kirkon polttivat Kiestingistä vetäytyneet Schutz-Staffel-joukot (SS). Heille tämänkaltaiset hävitystyöt oli uskottu muuallakin.
Lähtöä vauhdittaakseen venäläiset maataistelukoneet tulittivat kenttäradan Sänkikankaan pääteasemaa ja kirkonkylää syyskuun puolivälissä.
Venäläiset perustivat kenttävaruskuntansa Kuusamon kirkonkylän korsuihin ja harvoihin ehjäksi jääneisiin rakennuksiin ulottaen partiointinsa kymmeniä kilometrejä Ouluun ja Rovaniemelle päin.
Oulun suunnassa demarkaatiolinjan rajamerkki oli Kuolion kylässä 22 kilometrin päässä, josta pari kilometriä Ouluun päin oli suomalainen rajakomppania päällikkönään myöhemminkin Kuusamon rajakomppanian päällikkönä toiminut kapteeni Erkki Vaalama. Hänen mukaansa kirkonkylä oli yhtä korsukylää, jossa venäläiseen tyyliin oli koreita riemukaaria niin kuin Porkkalassakin.
Demarkaatiolinja oli täysin ylimalkainen maastoon merkitsemätön kuviteltu linja, jonka itäpuolella suomalaisten sotilaiden liikkumista ei pidetty selkkausvaaran vuoksi suotavana.
Pitkälle epämääräisenäkin rajalinja oli kuitenkin olemassa, mutta siitä huolimatta venäläiset jalkaväki- ja ratsupartiot suorittivat tiedustelua kauaksi länteen aina Kostonjärvelle saakka 55 kilometrin päähän Kuusamon taajamasta.
Suomalaisilla siviileillä oli oikeus tulla Kuusamoon Oulun lääninhallituksen antamalla luvalla, joka käännettiin venäjäksi Säynäjävaaralla sijaitsevassa neuvostoesikunnassa.
Venäläiset korostivat, että suomalaiset siviilit saavat vapaasti liikkua kunnan alueella lupatodistuksellaan, mutta sotilailta pääsy oli kielletty. Siviileiltä venäläiset ottivat haltuunsa kelloja ja muuta sopivaa tavaraa. Osa saatiin takaisin, jopa niinkin myöhään kuin 1946 diplomaattiteitse. Kuusamon taloista venäläiset ottivat omakseen mitä tarvitsivat. Varsinkin syrjäkyliltä, jotka olivat säästyneet saksalaisten otoilta, hävisivät astiat, hetekat ja muikkunuotatkin.
Kapteeni Vaalama oli erään poliisin kanssa todistamassa 17.11. viimeisen neuvostokuorma-auton suuntaamista itään lastinaan kuusamolaista siviilitavaraa. Vaalama pysäytti auton ja yritti tarkastaa sen, mutta "mitäpä tarkastuksesta tuli kun hänet meinattiin heittää kuorman päälle".
Kirkonkylästä pari peninkulmaa länteen päin sijainnutta Oijusluoman vesivoimalaa venäläiset yrittivät saada toimimaan, mutta eivät huomanneet, että muuntaja oli rikottu. Virta menikin "raakana" johtoja pitkin kirkonkylään polttaen ne samalla pilalle. Venäläiset tappoivat aikaansa ottamalla erilaisia "matkamuistoja" Kuusamosta ja muun muassa keitellen kiljua. Kaikenlainen venäläisten vallattomuus olikin sallittua omien esimiesten katsellessa näitä voimannäyttöjä sormiensa läpi.
Ehkä vajaan neuvostodivisioonan tai sen vähintään rykmentin kokoisen osan tulo rajan yli ja venäläisten "kaivautuminen" Kuusamoon jäänee tarkoitukseltaan hämärän peittoon. Oliko päämääränä vallata lisämaata niin kuin venäläisten tapana aina on ollut, vai oliko syynä epäluottamus suomalaisten kykyyn saada saksalaiset äkkiä pois maasta?
Välirauhansopimus nimenomaan edellytti venäläisiltä rajalle pysähtymistä. Venäläisiltä itseltään miehityksen aikana kysyttäessä heidän vastauksensa oli ollut, että "he ovat täällä kaiken varalta".
Neuvostoliiton joukot olivat tulleet Suomussalmenkin kohdalla kauaksi rajasta pitäen hallussaan Suomussalmen-Perangan-Kuusamon-maantietä samoin kuin siitä idempänä olevaa Juntusrannan tietä.
Neuvostoliitto oli voittajavaltio ja Suomi oli ollut natsi-Saksan liittolainen. Voittaja halusi näyttää mahtiaan antaen joukkojensa harjoittaa "pientä svobodaa" laajalla alueella. Käytännössä tämä oli asukkaiden omaisuuden ryöstämistä kun isännät olivat evakossa.
Kuusamon-Suomussalmen alueella neuvostojoukot vetäytyivät vasta 12.11.1944 rajan yli omalle puolelleen ja vastuu rajanvartioinnista siirtyi joulukuun alussa Rajavartiolaitokselle.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>