Menestyvä sisustussuunnittelija Tuija saa vuosien jälkeen kirjeen pikkuserkultaan ja lapsuudenystävältään Sailalta, joka pyytää häntä äitinsä 80-vuotispäiville.
Sailan koti Kalajoen tienoolla on ollut äidittömän Tuijan mummola ja kesänviettopaikka. Sen voimalla hän oli kestänyt talvisen Raahen ja äidin kuoleman, josta isän kanssa ei puhuttu.
Tuija on valinnut elämän itsenäisenä sinkkuna, mutta tuntee silti saaneensa näpeilleen. Välit Espanjassa asuvaan lääkäri-isään ovat etäiset, vakavuuden välttämiseksi isketyt remonttireiskat ja lehdenjakajat häipyvät tyttöystäviensä luo, samaan muottiin valetut varakkaat asiakkaat kyllästyttävät.
Kylältä on kuoltu ja muutettu pois, mutta onhan kuitenkin teiniaikainen poikaystävä ja nykyinen autojen varaosakauppias Ville, jonka kanssa Tuija vanhasta muistista menee sänkyyn.
Se, mistä hän ei ole voinut puhua, on nuoruudesta asti kytenyt rakkaus Sailan veljeen Ristoon, hymypoikaan josta on tullut sairaseläkeläinen ja alkoholisti. Myös Sailalla ja hänen sisaruksillaan on sellaista, mistä ei ole puhuttu.
Mutta sitten: ironisena soljahtava kieli ja latautunut tunnelma ottavat valtaansa.
Lauseet keikuttavat näkökulmaa terävästi: "Yhteinen sisustamisprojekti lähentää. Ainakin hetkeksi. Kun kaikki on valmista, pari voikin rauhallisin mielin erota." Tai: "Parhaiten t oimii aina suhde, jossa jompi kumpi on varattu. Jos molemmat ovat varattuja, menee liian monimutkaiseksi."
Romaanin tunnelmassa on samaa kuin Härkösen esikoisessa, Häräntappoaseessa. Henkilöt vivahtavat kaurismäkeläiseen arjen ylväyteen. Eri maailmaan ajautuneiden Tuijan ja Riston tapaaminen on sakean eroottinen.
Osa romaanin viehätyksestä syntyy siitä, että se saa muistelemaan nuoruuden kesiä. Miten ne nyt taas menivätkään?
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>