Urho Kekkosen osviitan "Onko maallamme malttia vaurastua" myötä Pohjois-Suomeen kurkoittaneet voimayhtiöt iskivät silmänsä Kuusamon jaon yhteydessä perustetun yhteismetsän vesivaroihin. Maajako-oikeus tuomitsi 16.4.1955 Oulankajoen kosket valtiolle, joka sai Kuusamon vesiosuuksista kaikkiaan 17 prosenttia. Loput, Kitkajoen kosket, jäivät yksityisille, joita edusti yhteismetsä.
Luovutetuille alueille, yhtä lailla kuin saksalaistuhoissa rajan tälle puolen, kotinsa menettäneet kuusamolaiset ottivat ilomielin vastaan heille odottamatta avautuneet keskiosuuksien myyntimahdollisuudet. Pitäjän valtasi yhdessä humauksessa kos-kenostajien levittämä hullu sanoma, että "nyt oli tarjolla ilmaista rahaa virtaavasta vedestäkin".
Kauppa- ja teollisuusministeri Aarre Simosen eduskunnassa 14.5. antaman lausunnon mukaan Pohjolan Voima oli päättänyt, että otetaan kiinni kilpailijan kaikessa hiljaisuudessa hankkima etumatka ja hankitaan viikon ostorysäyksellä kaksi kolmasosaa Kuusamon vesivoimasta. Yhtiön isännöimässä "neljäntien haaran" Koillis-Pohjaan järjestetyssä ostotilaisuudessa tarjoiltiin ministerin paikalliselta nimismieheltä saaman tiedon mukaan peräti 1208 pulloa A-olutta.
"Kun otetaan huomioon, että osa läsnä olleista ei yleensäkään nauti alkoholipitoisia juomia", Simonen jatkoi ilmeisesti laestadiolaisperinteeseen viitaten, "tuollainen olutmäärä riitti sekoittamaan monen pään".
Ministeri piti, kuten Helsingin Sanomatkin huomioi, Imatran Voiman puolta vähätellen tämän ostokampanjasta julkisuudessa levitettyjä juoruja, joiden mukaan asiakkaita oli lahjottu tupakalla, kahvilla ja namusilla. Hän piti pientä ääntä myös Imatran Voiman Kuusamon keskittämästä ainutlaatuisesta ostomiesarmeijasta, jota oli kelirikon varjolla liikuttelemassa ainakin kahdeksan Willys-maastoautoa sekä Suomen ensimmäinen ja ainoa helikopteri, Bell Aircraft.
Toukokuussa kumpikin yhtiö kuvitteli päässeensä kilvassa niskan päälle ja saaneensa enemmistön Kuusamon vesivoimasta haltuunsa. Imatran Voima lopetti julkisesti ostotoimintansa järjestämällä Kuusamon kirkolle päättäjäisjuhlan, johon kutsuttiin puolisataa asiamiestä. Helikopteri ja maasturit ilmoitettiin vedetyn pitäjästä toisiin toimikohteisiin.
Yhtiöt eivät päässeet kuitenkaan yhteisymmärrykseen voimalasuunnitelmastaan, vielä vähemmän siitä että Kuusamon vesivoima rakennettaisiin yhteisen osakeyhtiön voimin. Näin oli tultu pattitilanteeseen, jossa, kuten Imatran Voiman oli jo saman kuun lopulla myönnettävä, Jyrävän putouksenkaan kahlitseminen ei ollut toteutettavissa ilman Pohjolan Voimaa.
Käteisten koskiosuusrahojen sokaisemien kuusamolaisten silmät alkoivat vasta hankkeen viivästyessä avautua. Syntyi kiivas keskustelu siitä, kannattaisiko suunnitelmaa toteuttaakaan. "Siinä hötäkässä emme olleet huomanneet, että olimme myymässä inflaatiorahasta jotakin mikä oli meille kullan arvoista", suunnitelman ekologisista vaaroista varoittanut Koillissanomien päätoimittaja, kirjailija Reino Rinne kertoi erään isännän myöntäneen.
Pohjolan Voiman suunnitelmana oli kanavoida Kitkan vedet jokihaaraan ja pudottaa vedet 102 metriä ränniä myöten alas voimalaitokseen. Koskistaan kuulu joki olisi kuivunut näin surkeaksi uomaksi.
Imatran Voiman tarkoituksena oli viedä Kitkan vedet Oulankajokeen. Kiutakönkään yläpuolelle olisi tehty pato, ja kaikki vedet olisi johdettu Merenojan kautta Oulankaan. Kiutakönkään kohtalona olisi ollut kuivettua.
Pahimmassa vaarassa olisivat olleet Kitkajärven alueen alavat rannat, joilla sijainneilla 500 tilalla asui silloin neljättä tuhatta kuusamolaista ja posiolaista. Perinteiset elinkeinot, ei vähiten kalastus, olivat vaarassa. Harvat huomasivat, että sellainenkin tulevaisuuden rahanlähde kuin matkailu olisi menettänyt vetovoimansa.
Rinne lehtineen asettui vastakkaiselle kannalle. Valtuusto julmistui tästä niin, että kielsi kunnan ilmoittelun Koillis-Sanomissa. Tiettävästi lehden kaatamistakin haviteltiin oman äänenkannattajan perustamiseen turvautumalla.
Koskisodan jatko synnytti Kuusamossa ja koko maassa ennennäkemättömän reaktion koskien kahlitsemista vastaan. Päätoimittaja Rinne teki Kuusamo-seuralle luonnoksen vetoomuksesta, joka julkaistiin näyttävästi hänen lehdessään ja välitettiin maan medialle. Oulun yliopisto esitti hallitukselle vetoomuksen pyytäen, ettei koskien rakentamista sallittaisi, ennen kuin olisi suoritettu puolueeton tutkimus siitä koituvista haitoista. Monet valtakunnalliset, ei vähiten ympäristösuojelujärjestöt, vaativat kovaäänisesti koskien suojelemista.
Rinne lähipiireineen, Koillissanomat, ja Kuusamo-seura pysyivät vielä toisen jopa kolmannenkin vuosikymmenen valppaina kunnes koskien valjastamista ajaneet voimat saatiin pysähtymään. Kesällä 1969 julkaistussa Kuusamon vesistötoimikunnan mietinnössä otettiinkin koskien rakentamisen selkeäksi vaihtoehdoksi väestön esittämä toivomus, että hankkeesta luovuttaisiin.
Tällä välin olivat Kuusamon yhteiskoulun teinitkin keränneet suojeluvetoomuksen taakse 8 500 nimeä ja käyneet luovuttamassa adressinsa presidentille, pääministerille ja eduskunnalle. Tämä oli kortensa keossa hallituksen taipuessa vihdoin entistä yleisemmäksi kasvaneen mielipiteen painostukseen ja salliessa Kuusamon koskien suojelun lakiteitse. Koskiosuutensa myyneidenkään ei tarvinnut maksaa rahojaan takaisin ja kaikki, voimayhtiöitä lukuunottamatta, olivat tyytyväisiä.
Samana vuonna 1986, kun eduskunta hyväksyi vielä yleisen koskiensuojelulain, se vahvisti Kuusamon Kitkanniemen liittämisen Oulangan kansallispuistoon niin, että alueen omistanut yhteismetsä sai pohjoisempaa vastikkeekseen valtion omistaman lähes kaksi kertaa laajemman alueen. Tässäkin siirrossa oli taustavaikuttajana Reino Rinne.
Kuusamon vesivoima ei ollut enempää kuin kaksi prosenttia Suomen kokonaismäärästä, mutta siitä käyty taistelu merkitsi ensimmäistä erää termiä käyttääkseni, Rinteen "vattikenraalien" yrityksessä kahlita Kemijoen ohella koko Kuusamon ja Iijoen kosket. Pahin ratkaisu olisi ollut, että ne olisi laskettu Kitkajärven kautta Iijokeen ja tähän rakennettavien voimaloiden käyttöön - painajainen joka kummitteli vuoden 1986 suojelulakiin saakka, ehkä kauemminkin. Mikään ei näytä tässä maassa lopulliselta, kuten Vuotoksen altaasta jatkuva kiista osoittaa.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>