Nykyään suosituksi on tullut ohjausidea jakaa joku rooli kahtia, kolmia tai jopa sitäkin useammaksi.
Erityisen perustellusti moista on harrastanut merkittävistä tämän hetken ohjaajistamme
Ei siis mikään ihme, että ohjaajavieras Oulun kaupunginteatterissa, huikea
Oleellista kaksikon työskentelyssä tällaisessa tapauksessa pitäisi olla, kuinka he täydentävät toisiaan, kuinka rikkaasti tuovat esille saman asian eri puolia.
Ennen väliaikaa ainakin lauantain ensi-illassa ehti katsojan moneen kertaan vallata epäusko. Päähän jysähti jopa hirveä epäily siitä, että mestarinäyttelijä on ohjatessaan mennyt näyttämään ohjattavilleen, tekemään heidän edessään sen, miltä haluaa saada näyttelijätyön näyttämään.
Siinä määrin runsaasti sekä näyttämöltä että televisiosta tuttuja Saarelalle itselleen ominaisia maneereja ja kliseitä saatiin nähdä, vaikka näyttelijänä ei ollutkaan Saarela vaan Raudaskoski ja Leskelä.
Ns. Saarela-imitointi vaikutti kuitenkin tahattomalta alkupuolelle runsaasti heitettyjen tarkoituksellisten imitointikohtausten rinnalla. Kosiskelevat Ahtisaari-kävelyt, Donner-sanailut tai Erkki Toivasen puheet keräsivät pelkkiä irtopisteitä. Päälle liimattuina ne muistuttivat, että teeveestäkin eikä vain Fon Mysterio Buffo -kiertueistaan tuttu ohjaaja on itse ollut mukana tämän näköisiä osioita sisältäneissä television viihdeohjelmissa.
Riemukkaasti ja toisiaan itsensä näköisesti täydentäen Raudaskoski ja Leskelä tulkitsivat historian siitä, miten neuvokas Johan Padovalainen sujahti erinomaisesti uuden mantereen alkuperäisasukkaiden elämään ja toimi lopun elämäänsä oivaltavana kulttuurien välittäjänä. Ennen kaikkea näki, että ohjaaja oli sittenkin loppujen lopuksi luottanut siihen, että Americakon kaksi näyttelijää osaavat itse ajatella ja analysoida.
Ja kyllä he osasivatkin.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>