Puusepän harmonihäiriö

Raahelainen Esko Rautio ei raaski laskea vanhoja urkuharmoneja kaatopaikalle. Hän epäilee, että niidenkin arvo ymmärretään liian myöhään.

Timo Myllykoski

KUN Raahen lukiota tyhjennettiin keväällä 2000 koulurakennuksen peruskorjausta varten, löytyi ullakolta vuotavan vesikaton alla kovia kokenut vanha urkuharmoni. Rehtori Reino Rantanen tiesi eläkkeellä olevan teknisen työn opettajan Esko Raution keräilevän ja kunnostavan harmoneja, mutta arveli, että näin huonokuntoinen ei kelpaa Eskollekaan.

Vaan kylläpä kelpasi. Itseasiassa Rautio osti lukiolta neljä vanhaa harmonia ja samalla esti niiden joutumisen kaatopaikalle.

Nyt sadeveden ja kosteuden käsissä kovia kokenut harmonivanhus seisoo raahelaiskodin olohuoneessa ja odottaa kunnostamista. Toistaiseksi Rautio ei ole tehnyt PH. J. Trayserin tehtaalla Stuttgartissa valmistetulle harmonille muuta kuin poistanut hiirenpesän palkeista.

Hän uskaltaa väittää, että kyseessä on Raahen vanhin harmoni.

”Iän määrittäminen on vaikeaa, mutta jokatapauksessa tämä on kaukaa 1800-luvulta. Edes harmonimuseossa ei ole yhtään näin vanhaa harmonia”, hän sanoo.

Rautio ei aio loihtia vanhuksesta uutuuttaan hohtavaa soittopeliä. Soitettavaan kuntoon hän aikoo sen kuitenkin palauttaa.

Harmonien kunnostaminen ei ole Esko Rautiolle uusi harrastus. Hänen lapsuudenkotiinsa harmoni hankittiin 1950-luvulla pitkän suunnittelun jälkeen.

”Kotikylällä Alatorniolla isää pyydettiin korjaamaan koulun harmonia. Isä otti aina meitä penskoja mukaan ja siinä tuli harmonien purkaminen minullekin tutuksi”, hän kertoo.

Rautio ostaa tai ottaa vastaan harmoneja silloin, kun sellainen kohdalle sattuu. Pakkomielle soittopelien kerääminen ei ole.

”Enimmäkseen olen harrastanut romuja eli sellaisia, jotka eivät soi. Olen pelastaja. En raski päästää niitä kaatopaikalle.”

Kaikki harmoninsa Rautio palauttaa soittokuntoon. Muilta osin hän sanoo harkitsevansa aina tapauskohtaisesti mitä niille tehdään.

”Joitakin entisöin mahdollisimman vähän, jos niissä on paljon alkuperäistä rakennetta ehjänä. Joku toinen täytyy taas tehdä täydellisesti uudestaan”, hän selvittää ja korostaa harmonien olevan soittamista varten, mutta myös kodin kaunistukseksi.

Vuosien saatossa Esko Raution käsien kautta on kulkenut parikymmentä harmonia. Nyt hänellä on kotonaan 11 urkuharmonia, joista suurin osa on kunnostettuja.

Harmoneja seisoo talon olohuoneessa viisi ja eteisessä kolme, työhuoneessa on yksi purettuna ja yläkerrassakin majailee kuulemma kaksi. Yhden harmonin Rautio kertoo purkaneensa keittiössäkin, kun se ei mahtunut kulkemaan kokonaisena keittiön ovesta eteenpäin.

Kunnostamista Rautio kehuu helpoksi, koska harmonit on tehty purettaviksi. Harmoneihin löytyy varaosiakin, varsinkin jos käyttää mielikuvitusta. Rautio paljastaa, että uudet palkeet saa tehtyä mainiosti sadetakkikankaasta ja polkimien remmit syntyvät auton turvavyöstä.

”Uusia rekisteritappeja olen sorvannut itse kymmeniä. Yleensä koulujen harmoneista ne on revitty irti ja juuri sen takia harmoneja on viety paljon kaatopaikoille.”

Joitakin kunnostamiaan harmoneja hän kertoo myyneensä hyviin koteihin, kun omat nurkat ovat alkaneet täyttymään.

”En ole niitä mitenkään kaupitellut, mutta jos joku on halunnut ostaa, niin olen saattanut myydä. Nytkin minulla on yksi, jonka voisin myydä halvalla, koska se on minun silmään ruma.”

Vaikka Esko Rautiolla on omien sanojensa mukaan ”himo kaikkeen muuhunkin vanhaan”, ainakin harmoniharrastuksessa nälkä on kasvanut syödessä. Mitä vanhempi ja erikoisempi värkki on, sitä enemmän se vetää puoleensa.

”Vanha ja kaunis kiinnostaa, ja sen kauniiksi tekeminen. Vaikka tuollainen uudempi 50-luvun harmoni on tavattoman hyvä soittokone, ei se muuten kovin paljon kiinnosta.”

Pelastaja siis soittaakin harmoneillaan. Tosin hän sanoo, ettei soittotaito ole kehittynyt yhtään sitten lapsuusvuosien. Rautio seisahtuu muistelemaan, kuinka rupesi kerran kesken puutyötunnin soittamaan luokassa olleella harmonilla virsiä oppilailleen.

”Pojathan innostuivat ja rupesivat toivomaan, että soita se ja se virsi. Millään muulla tunnilla he tuskin olisivat niin tehneet.”

Soittamalla Rautio on havainnut sen, kuinka totaalisen erilaisia ääniä eri harmoneista lähtee.

”Vaikka minulla on absoluuttisen epätarkka korva, välillä löydän jostain harmonista todella kauniita ääniä”, hän toteaa.

Esko Rautio ei ole harrastuksensa kanssa aivan yksinäinen puurtaja. Hengenheimolaiseksi ja yhteistyökumppaniksi on löytynyt Karjalohjalla vuonna 1999 harmonimuseon avannut keräilijä Ari Sintonen.

Herrat ovat käyneet harmoneillaan vaihtokauppaa, minkä lisäksi Rautio on saanut Sintoselta tietoja ja Sintonen Rautiolta apua harmonien kunnostamisessa.

Hymy ei pysy poissa Raution huulilta, kun hän muistelee ensimmäistä vierailuaan Ari Sintosen luona.

”Hänellä oli kaksiossaan 22 harmonia. Siihen verrattuna tämä minun homma ei ole vielä mitään.”

Artikkelin lähde Kaleva