Koulutuksen kovat arvot

Muuntokoulutusten epärealistiset tavoitteet valmistumisaikatauluista ovat väärin opiskelijoita kohtaan. Kolmessa vuodessa työn ohessa maisteriksi on liian kova haaste.

Päivi Alasuutari

Omaan työhönsä rutinoituneen sairaanhoitajan silmiin sattui kiinnostava ilmoitus lehdestä. Tarjolla oli maisteriohjelma, hyvinvointitekniikan muuntokoulutus, jossa sairaanhoitaja voisi kolmessa ja puolessa vuodessa opiskella työn ohessa hyvinvointitekniikan asiantuntijaksi. Opiskelun jälkeen työmarkkinoilla olisi vientiä ja palkatkin toista luokkaa kuin hoitoalalla.

Samanlaisia kouluttautumismahdollisuuksia on Oulun yliopistossa viime aikoina tarjottu tekniikan puolelta tietotekniikassa ja sähkötekniikassa, tietojenkäsittelytieteissä digitaalisen median ja tietoteollisuusalan maisterikoulutusohjelmassa ja kauppatieteiden puolelta logistiikan maisterikoulutusohjelmassa. Eri alan diplomi-insinöörejä on Oulun yliopiston vaikutusalueella koulutettu muuntokoulutustyyppisesti jo 1980-luvun puolelta alkaen.

Ajatuksena on, että muuntokoulutusopiskelijat saavat vanhasta tutkinnosta, mahdollisesti myös työssä pätevöitymisestä opintosuorituksia. Moni muuntokoulutukseen hakenut ja päässyt on lisäksi suorittanut jo aikaisemmin avoimessa yliopistossa opintoja, jotka voidaan hyväksyä tutkinnon osaksi. Suoritettavista opinnoista tehdään jokaisen opiskelijan osalta henkilökohtainen opintosuunnitelma.

Mahdollisuus opiskella aikuisena henkilökohtaisesti räätälöidyllä opintosuunnitelmalla, työn ohessa, on hieno ajatus, mutta suunnitellut aikataulut vetävät aamukahvin väärään kurkkuun. Vaikka koulutusohjelmien suunnittelijat painottavatkin sitä, että opiskelijoilla on eri määrä jo hyväksiluettavia opintoja, huomattavalla osalla korvattavat opinnot jäävät alle 40 opintoviikkoon.

Digitaalisen median samoin kuin logistiikan maisteriohjelma tehdään suunnitelman mukaan kolmessa vuodessa, hyvinvointitekniikan opinnot kolmessa ja puolessa. Jos suoritettavaksi jää 120 opintoviikkoa, opintovuoden aikana suorituksia pitäisi kolmivuotisessa putkessa kertyä keskimäärin 40 opintovuotta kohden, työn ohessa. Opintoviikkomäärä on jopa enemmän kuin monen tutkinnon päätoimisesti opiskelevien ohjeellisissa opintosuunnitelmissa. Todellisuudessa yliopisto-opiskelijat saavat suoritettua keskimäärin noin 27 opintoviikkoa lukuvuotta kohti.

Hyvinvointitekniikan muuntokoulutuksen projektipäällikkö Riitta-Liisa Kortesluoma uskoo siihen, että paitsi opiskelukokemus ja ikä niin ennen kaikkea motivaatio korvaavat sen, mikä muuntokoulutusopiskelijalta tunneissa ja päivissä puuttuu. Erityisesti Kortesluoma on ajatellut terveydenhuoltoalan työntekijöiden tilannetta.

”Monella hyvinvointitekniikan koulutukseen hakeutuneella on kertynyt jo reilusti työkokemusta, ja he ovat nähneet alansa realiteetit. Työolosuhteet ovat sellaisia, että vuosien työura voi koostua päivän, viikon ja muutaman kuukauden mittaisista työmääräyksistä. Moni on havahtunut miettimään, tätäkö he haluavat loppuelämän tehdä. Tämän koulutuksen kautta he ovat löytäneet tien johonkin muuhun”, Kortesluoma kuvailee.

Hannele, toistakymmentä vuotta töissä ollut sairaanhoitaja, 35, vastaa hyvin Kortesluoman kuvausta. Hänestä on todella hienoa, että hänelläkin, asuntovelkaisella kolmen lapsen äidillä on mahdollisuus työn ohessa opiskella uuteen ammattiin. Ilman muuta tavoitteena on valmistua suunnitellussa kolmessa ja puolessa vuodessa. Elämäntilanteesta ja iästäkin johtuen hän ei voisi ajatella, että hän sitoutuisi kuuden vuoden opiskeluputkeen.

Vielä ei ole tietoa, kuinka paljon hän saa suoraan opintosuorituksia vanhamuotoisesta, ei ammattikorkeakoulussa suoritetusta tutkinnostaan. Projektipäällikkö Riitta-Liisa Kortesluomakaan ei uskalla vielä arvailla, paljonko korvaavuus voisi olla. Hoitotiedettä pääaineenaan lukevat terveydenhuollon maisterit ovat saaneet vanhamuotoisesta tutkinnostaan 30 opintoviikkoa, mutta hyvinvointitekniikka on opiskelualana paljon kauempana terveydenhoidosta kuin hoitotiede. Hän arvioi, että ainakin alkuvaiheessa koulutuksessa ovat parhaassa asemassa insinöörit, joilla on suoritettuna tutkintoon kuuluvat matematiikan opinnot.

”Tämä on erittäin tiukka koulutus, mutta ei mahdoton. Pitää tiedostaa se, että tämä ei kestä loputtomiin, vaan kolmen ja puolen vuoden kuluttua helpottaa. Aikatauluhan tarkoittaa sitä, että opiskellaan viikonloput ja kaikki lomat.”

Muuntokoulutusten läpiviemisistä ei ole vielä paljon käytännön kokemusta. Tietojenkäsittelytieteiden muuntokoulutukset alkoivat Oulun yliopistossa vuonna 1998. Muuntokoulutusopiskelijoiden jo tutkintoon valmiiden opintoviikkojen määrä vaihtelee 30:sta 80:neen. Kesään 2001 mennessä koulutusputkesta ei ollut valmistunut vielä ketään. Muuntokoulutuksen opintoneuvojan, suunnittelija Kari Pankkosen mukaan nopeimmat valmistuvat syksyn aikana. Heitä ei ole monta. Pankkonen kertoo, että tietojenkäsittelytieteiden oma, realistisempi tavoite on, että viidessä vuodessa 70 prosenttia opiskelijoista suorittaisi tutkinnon.

”Kyllä me tuossa kolmessa vuodessa aidosti viedään koko koulutusohjelma läpi, siinä on mahdollista suorittaa se tutkinto ja jotkut suorittavatkin. Kyllä siinä väkisinkin tahtoo ainakin se gradu jäädä myöhäisemmäksi”, hän kertoo.

Jos Pankkonen itse päättäisi aikatauluista, hän levittäisi koulutusohjelman luento- ja seminaariopetuksen neljälle vuodelle, jonka jälkeen olisi gradun teon vuoro. Pankkosen mukaan koulutuksen puristaminen kolmen vuoden muottiin johtuu rahoittajista, Euroopan sosiaalirahastosta (ESR), opetusministeriöstä ja kunnista, jotka tekevät rahoituspäätöksiä kolmivuotiskausiksi.

Viime kesäkuussa valmistuneesta opetusministeriön muuntokoulutustyöryhmän mietinnöstä paljastuu, että suunniteltua hitaampi opintojen eteneminen tietoteollisuuden alalla on valtakunnallinen ilmiö. Erityisesti näin on käynyt ESR-rahoitteisissa muuntokoulutusprojekteissa. Kansallisella rahoituksella toteutetuissa hankkeissa tavoitteet on saavutettu paremmin.

”ESR-rahoitus on aiheuttanut sen, että muuntokoulutus on kasvanut aiottua enemmän. Käytännössä on sitten joustettu valintakriteereissä, ja näin opiskelijoiden lähtötasosta on tullut hyvin heterogeeninen”, kertoo muuntokoulutustyöryhmän puheenjohtaja Anita Lehikoinen.

Mietinnössä pidetään ongelmana, jos aiemmista opinnoista saa hyvitystä vain 65 opintoviikkoa tai sitä vähemmän. ESR-rahoitteisissa ohjelmissa tällainen tilanne on ollut 70 prosentilla opiskelijoista. Oulun yliopiston logistiikan ja hyvinvointitekniikan maisterikoulutusohjelmissa koko prosessi, jossa jokaisen opiskelijan aiemmat opinnot käydään läpi ja päätetään korvaavuuksista, on kesken. Vielä ei ole tietoa, kuinka suurella osalla korvaavuuksia löytyy yli 65 opintoviikkoa.

”Jos hyväksiluettavia opintoja on kovin vähän, ei itse asiassa ole kysymys aidosta muuntokoulutuksesta, vaan uuden tutkinnon suorittamisesta”, Lehikoinen rajaa.

Vaikka muuntokoulutuksissa puhutaan henkilökohtaisesti räätälöidyistä opintosuunnitelmista, valmistumisaikatauluja ei hyvinvointitekniikan ja logistiikan muuntokoulutuksissa neuvota räätälöimään yksilöllisesti. HOPS sovitetaan kolmen ja puolen tai kolmen vuoden rahoitusraameihin, jäipä suoritettavaksi 130 tai 90 opintoviikkoa.

Suunnittelija Kari Pankkosen mukaan tietojenkäsittelytieteiden laitoksella ei ole mitään estettä sille, että muuntokoulutusopiskelija tekee vaikka kuusivuotisen henkilökohtaisen opintosuunnitelman.

Jos opiskelija ei valmistu muuntokoulutuksesta suunnitellussa kolmessa tai kolmessa ja puolessa vuodessa, tie opintojen jatkamiseen ei silti nouse pystyyn. Opintoja voi jatkaa yliopistolla muuntokoulutusputken ulkopuolella. Esimerkiksi tietojenkäsittelytieteiden laitoksella se on helppoa, koska samoja tutkintoja opiskelevat myös perinteistä tietä yliopistoon pyrkineet.

Suoritettuaan sata opintoviikkoa muuntokoulutusopiskelija saa samat opinto-oikeudet kuin muutkin yliopisto-opiskelijat. Toisaalta muuntokoulutusta on hajautettu paljon koko maakuntaan; muualla asuvat eivät välttämättä pysty suorittamaan rästiin jääneitä kursseja omalla paikkakunnallaan, vaan heidän on tultava Ouluun.

Muuntokoulutustutkintojen markkinointimateriaalin mukaan tutkinnon voi suorittaa työn ohessa kolmessa tai kolmessa ja puolessa. Muuntokoulutukseen hakeutuvien pitäisi voida luottaa siihen, että koulutuksen tavoitteet on asetettu realistisesti. Käytännössä vaikuttaa kuitenkin siltä, että monelle tutkinnon suorittaminen suunnitellussa ajassa on lähinnä teknisesti mahdollista.

Ammattikasvatustarkastaja Paula Lohikoski Oulun lääninhallituksesta pitää tärkeänä asiana aikataulujen toteutumisessa sitä, että aikaisempia opintoja pystyttäisiin muuntokoulutuksissa mahdollisimman pitkälle hyödyntämään.

”Tämä kulttuuri puuttuu vielä, ei nyt ihan kokonaan, mutta aivan alussa ollaan.”

Myös opetusministeriön mietinnössä aiempien opintojen vähäistä hyväksilukemista pidetään pulmallisena asiana.

Erityisesti logistiikkakoulutuksen toteuttamiseen perehtynyt Lohikoski odottaa myös, että alueen yritykset omalta osaltaan tulevat opiskelijoita vastaan niin, että tutkinto pystytään työn ohessa suorittamaan. Koko logistiikkakoulutus on Lohikosken mukaan aloitettu pitkälle siksi, että yritykset ovat kaivanneet lisää alan osaajia.

Kehitysjohtaja Juhani Sippola Oulun yliopistosta toteaa, että suunniteltujen koulutusaikojen ja todellisten valmistumisaikojen välinen suuri ero on yleensäkin ongelma yliopistossa. Keskiverto korkeakouluopiskelija käyttää kuudesta seitsemään vuoteen maisterin tutkintoon, yliopiston suunnitelmien mukaan valmista pitäisi tulla neljässä ja puolessa vuodessa. Myös muualla tai muille tieteenaloille suoritettujen aiempien opintojen korvaamattomuuden ongelma on koko yliopistomaailmassa mitä tutuin.

On mahdollista, että sekin muuntokoulutusopiskelija, joka saa vanhasta tutkinnostaan vain parikymmentä opintoviikkoa eikä muita korvaavia opintoja ole, ei kokemusta yliopisto-opiskelusta, suoriutuu työn ohessa maisteriksi kolmessa ja puolessa vuodessa. Mutta ei ole oikein antaa hänen ymmärtää, että se on todennäköistä, puhumattakaan siitä, että muuntokoulutusten tutkintosuunnitelmat rakennetaan sen pienen mahdollisuuden varaan.

Artikkelin lähde Kaleva