Tekstin hurmio houkuttelee

Sanataidekoulun toiminta laajentuu ja harrastajamäärä kasvaa

Reetta Nousiainen

OULU Syksyllä 1995 kaksi juuri opintonsa aloittanutta opiskelijaa kaipasi itselleen mielekästä tekemistä. Elettiin syvimmän laman aikaa. Opiskelijat päättivät järjestää harrastuksen itselleen ja muille. Syntyi Lintulammen lorukerho eli Lorkka.

Opiskelijat, Tuutikki Tolonen ja Outi-Maria Takkinen, ryhtyivät pohtimaan kirjallisuutta ja kirjoittamista yhdessä 7-9-vuotiaiden lorukerholaistensa kanssa. Sanan `sanataide' he kuulivat ensimmäisen kerran vasta vuonna 1997.

Nyt ensimmäiset lorkkalaiset ovat kasvaneet yläaste- ja lukioikäisiksi, osa jatkaa harrastusta yhä. Lorkan ympärille on kasvanut sanataideharrastajien sankka joukko: tänä syksynä Nukun sanataidekoulussa on aloittanut 70 harrastajaa. Määrä on kaksinkertaistunut viime vuodesta.

Kiinnostus sanataidetta kohtaan on herännyt sitä mukaa, kun tieto sanataidekerhoista on levinnyt ja harrastamiseen on tarjottu lisämahdollisuuksia. Viime syksynä sanataidekerhot siirtyivät osaksi Nukun toimintaa.

Vuosien ajan Tuutikki ja Outi-Maria he ovat tehneet työtä suurelta osin omalla ajallaan. Haaveena on, että he voisivat työllistää itsensä tulevaisuudessa täysipäiväisinä sanataideopettajina. Vankka harrastajakunta on osoitus työn tarpeellisuudesta. Tyhjästä alkaneesta harrastuksesta on kasvanut suuren joukon intohimo.

”Nyt päättäjien olisi korkea aika miettiä, onko työmme tarpeellista ja onko vakituinen sanataideopetus kunnassa arvokas asia”, Tuutikki ja Outi-Maria sanovat.

Oulu on esimerkki

Vuonna 1998 osaksi koululakeja liitetty laki taiteen perusopetuksesta (L633/1998) korostaa taideopetuksen tavoitteellisuutta ja etenevyyttä. Suurimmalla osalla taiteenaloista on jo valmiina perinne taideopetuksen järjestämiseen. Sanataiteen kohdalla näin ei ole.

Tuutikki Tolonen ja Outi-Maria Takkinen ovatkin tehneet pioneerityötä koko Suomen mittakaavassa. Muualla Suomessa Oulu tunnetaan nykyään paitsi teknologiastaan, myös vankasta lasten ja nuorten sanataideharrastuksesta.

Kaikkialla asiat eivät ole yhtä hyvin: vuonna 1998 sanataiteen opetusta oli järjestetty Suomessa ainoastaan 25 kunnassa, joista suurimmassa osassa toimi ainoastaan yksi ryhmä. Esimerkiksi Helsingissä ei tälläkään hetkellä ole järjestetty säännöllistä sanataideopetusta.

Oulussa Nukun tiloissa toimii tällä hetkellä neljä säännöllistä ryhmää, joista kaksi on aloittanut tänä syksynä. Uudet ryhmät ovat 2.-3.-luokkalaisten sanataidekerho ja 4.-6.-luokkalaisten sanataidekerho. Viime vuodelta jatkaa edelleen 5.-6.-luokkalaisten sanataidekerho, sanataideklubi 13-15-vuotiaille ja lukioikäisten sunnuntaiklubi.

Perusryhmien lisäksi tänä syksynä pyritään tarjoamaan myös syventäviä ja eriyttäviä mahdollisuuksia sanataiteen harrastamiseen: kirjallisuuskerhon ja kirjoittajaryhmän toiminnassa huomioidaan myös jokaisen henkilökohtaiset tavoitteet ja mieltymykset.

Sanataidekerhojen toiminta laajenee myös muihin suuntiin: kirjailijavieraiksi saapuu syksyllä ainakin Hannele Huovi, Jukka Itkonen ja Jukka Parkkinen. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna myös sanataidekerholaisten vanhemmille on järjestty oma kerhonsa.

”Olemme huomanneet, että sanataidetta harrastavat lapset ovat kasvaneet sanataidetta harrastavissa kodeissa. Ja nuorimmille suunnattuihin ryhmiin tulee jatkuvasti vanhempien sanataidekerholaisten nuorempia sisaruksia.”

Valtakunnallista näkyvyyttä

Seuraava konkreettinen askel sanataideopetuksen kehittämisessä on Oulussa järjestettävät Lasten ja nuorten valtakunnalliset sanataidepäivät 28.1.-3.2. 2002. Tapahtuman järjestävät yhdessä Nukun Sanataidekoulu, Suomen maakuntakirjailijat ja Oulun yliopisto.

Sanataidepäivien laajuus on jälleen kaupungin päättäjien varassa: kaupungin rahoitusosuus määrää pitkälti sen, miten paljon tapahtuma näkyy oululaisten lasten ja nuorten arjessa.

”Joka tapauksessa Ouluun kootaan Suomen sanataideopettajat keskustelemaan alasta ja ideoimaan sanataideopetuksen tulevaisuuden mahdollisuuksia.”

Tällä hetkellä Suomessa ei voi opiskella pätevyyttä sanataideopettajaksi lainkaan. Myös tähän ongelmaan Oulussa on lähdetty etsimään ratkaisua. Tänä syksynä sanataideopettajakoulutusta on alettu ponnekkaasti puuhaamaan kaupunkiin myös yliopiston suunnalla.

Ryhmässä syntyy identiteetti

Kirjallisuutta ei edelleenkään helposti mielletä samanlaiseksi harrastukseksi kuin esimerkiksi tanssi tai musiikki. Usein ajatellaan, että lukeminen ja kirjoittaminen ovat asioita, joita jokainen voi tehdä yksinkin.

”Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Ryhmässä toimiminen on äärimmäisen tärkeää myös sanataiteen harrastajan itseilmaisulle. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat harrastuksia siinä missä muutkin: ilman opastusta ja ohjausta tekeminen voi jäädä helposti junnamaan paikalleen”, ohjaajat kertovat.

Ryhmä on tärkeä myös yhteenkuulumisen tunteen kannalta. Usein sanataidetta harrastavat lapset ovat luokissa vähemmistönä, jollakin tapaa yksinäisiä harrastajia. Ryhmä tukee heidän harrastustaan ja ohjaa samanhenkisiä lapsia toimimaan yhdessä.

”Ryhmä tukee sanataiteen ympärille muodostuvaa identiteettiä. Sanataidekerhojen kautta lapsilla on mahdollisuus päästä jo varhain kirjojen ja kirjallisuuden maailmaan, löytää oma yhteisönsä ja huomata, että siinä yhteisössä on myös aikuisia ihmisiä ja esikuvia.”

Suosion kasvaessa myös sanataiteen pariin hakeutuvat harrastajat ovat muuttuneet.

”Uudet harrastajat tietävät yhä tarkemmin, mitä haluavat ja miksi lähtevät mukaan toimintaan”, Tuutikki ja Outi-Maria kertovat.

Laki taiteen perusopetuksesta korostaa nimenomaan opetuksen jatkuvuutta. Samaa arvostavat myös sanataideopettajat.

”Jos sanataideopetus hoidetaan aina sivutoimisesti, ei se koskaan voi kehittyä täysipainoisesti. Aiemmin konkreettista näyttöä sanataideopetuksen tarpeellisuudesta ei ole ollut. Kasvanut harrastajamäärä lienee kuitenkin todistus opetuksen tarpeellisuudesta.”

Artikkelin lähde Kaleva