Terhakkaasti syksyyn

Konsertti

Oulun kaupunginorkesterin Sinfoniakonsertti I. Johtajana Olari Elts, solistina Sergei Khachatrian, viulu, Madetojan salissa 20.9.

Kahden Jean Sibelius -kilpailuvoittajan saaminen samaan konserttiin oli Oulun kaupunginorkesterille mukava onnenpotku, mikä heti heijastui yleisömäärässä.

Sali oli kutakuinkin täynnä ja tunnelma sen mukainen. 16-vuotiasta armenialaisviulistia Sergei Khachatriania ja virolaista dynamoa kapellimestarin korokkeella, Olari Eltsiä, juhlittiin joukolla - eikä syyttä.

Vain pari koulupoikaa parven takaosassa keskittyi matopelien napsutteluun sen jälkeen, kun suurin osa heidän luokkakavereistaan oli väliajalla liuennut Oulun yöhön.

Elts osoitti Vaasan Jorma Panula -kapellimestarikilpailussa ja sitä seuranneessa Jean Sibelius -kilpailussa, että hänen johdollaan taidetta yleensä tehdään koko rahalla.

Se on nuoren ihmisen paras metodi: painaa päälle tehosekoittimen terhakkuudella aina kun tilaisuus avautuu.

Toki Eltsin otteita leimaa myös ajatuksen selkeys. Viittaustekniikka on hallinnassa pieneen briljeeraukseen saakka. Esimerkiksi kaikkia sisääntuloja ei välttämättä tarvitsisi näyttää, mutta Elts tekee sen uhallakin.

Kokeneemmat kapellimestarit eivät katso asiakseen heilua samalla tavalla liikennepoliiseina, vaan he luottavat orkesterilaisten nuotinlukutaitoon.

Haastattelussa Elts kertoi havainneensa Oulun kaupunginorkesterissa venäläismallista soinnin terävyyttä ja yhteissoiton herkkäliikkeisyyttä.

Lähes jokaisen sektion soinnit olivatkin tässä konsertissa totuttua karummat, ymmärtääkseni joko yleisistä syistä (kesäloman läheisyys) tai uudempaan 'kausi alkaa, arvotaan keikkatyöläiset' -tyyliin.

Viime vuosituhannella kaupunginorkesteri pääsi komeasti eroon terävästä siperialaisesta runko-orkesterisoinnista eikä kukaan toivo noiden aikojen enää palaavan. Kokemuksen mukaan tilanne onneksi korjaantuu ennen joulua.

Herkkäliikkeisyyden suhteen ei ollut valittamista. Kapellimestarin toiveita toteutettiin aktiivisessa puikkotuntumassa.

Niille, jotka seurasivat Jean Sibelius -viulukilpailua viime vuoden lopulla paikan päällä tai televisiosta, ei Sergei Khachatrianin ilmiömäisestä viulunsoitosta paljastunut paljonkaan uutta.

Mihinpä perusasiat olisivat vajaan vuoden kuluessa hävinneet, ja olisi kohtuutonta vaatia nuorelta viulistilta mullistavaa tulkinnallista muutosta näin lyhyessä ajassa.

Kirjoitin Helsingistä 30.11.2000 muun muassa, että ”Khachatrianin viulu soi vapaasti, kiitettävän tasapainoisesti joka rekisterissä. Sävyjen hallinnan lisäksi esitystä vauhditti ihmelapsen ihailtava itsevarmuus konserton vaativimmissakin otteissa”.

Suurin piirtein niin se oli nytkin. Samaan ihmelapseus-osastoon on lisättävä fraseerauksen kaunis, kaiken läpäisevä lyyrisyys, jossa kuuluvat Khachatrianin pätevien opettajien ja vanhojen eurooppalaisten viulukoulujen kaiut.

Sibeliuksen konsertossa Olari Elts, kaupunginorkesteri ja viulusolisti toimivat yhteisillä aallonpituuksilla.

Vallalla vain olivat pikemminkin hetkellisyyksien, lyhyiden katsantojen, kuin määrätietoisen rakentamisen lainalaisuudet, eikä tämän opin mukaan edes konserton hitaasta osasta haluttu aidata äärimäisen seesteistä rauhan maata tehostamaan kahden muun osan yhteisvaikutusta.

Kehysasetelmaan sopi, ettei Carl Maria von Weberin alkusoitossa oopperaan Taika-ampuja ja konsertin päättäneessä Johannes Brahmsin Sinfoniassa nro 1 c-molli op. 68 jätetty yhtään kiveä kääntämättä.

Brahmsista oli vaikea keksiä mitään muuta selvää Eltsin puumerkkiä kuin vuolas musikaalinen riento ja siihen liittynyt into räväyttää sankarillisesti.

Eri tavalla nähtynä Brahmsin sinfonia tarjoaisi loputtomasti mahdollisuuksia myös kypsillä sävyillä nautiskelulle; sille Olari Eltsin itsensäkin huomaamalle `suomalaiselle pehmeydelle' ja soinnin lämmölle.

ESKO AHO

Eljas Sallmén

Viuluvirtuoosi Armeniasta. Sergei Khachatrianista on jo 16-vuotiaana tullut maailmanluokan nimi.

Artikkelin lähde Kaleva