Tonkelit on tehty taikapaperista

Eeva Kauppinen

OULU Oulun kaupunginteatterin syksyn avaavat Tonkelit, Nenulit, Nokkikset ja Uniolennot.

Kynsipäätä ei päästetty haastattelijaan käsiksi.

Se päsmäröi Lastenkamarissa tästä päivästä alkaen, kun ensi-iltansa saa Taina Mäki-Ison ja työryhmän Avainkepponen.

Kyseessä on harvinaislaatuinen kantaesitys, sillä harvoin Suomessa tai maailmallakaan tehdään kokonaista näytelmää naamioilla.

Oulussa asialla on kotimainen naamioekspertti, tervolalaislähtöinen Taina Mäki-Iso. Viime kaudella hänen ideoimaansa ja ohjaamaansa naamioteatteria tehtiin Kuopion kaupunginteatterissa. Elokuussa Kiikun Kaakun Kekkerit kävi myös Tampereen Teatterikesässä.

Kiltin näköisiä larval-naamioita

Avainkepponen kertoo noin 8- ja 5-vuotiaista sisaruksista, Raisasta ja Roopesta, joka hukkaavat kotiavaimen ja sitä etsiessään kulkeutuvat kummallisiin maailmoihin, outojen olentojen joukkoon.

Toisenlaisen todellisuuden luomiseen Avainkepposessa käytetään sekä kokonaamioita että puolinaamioita, nukkeja ja mustaa valoa. Vain puolinaamiossa voi puhua.

Ohjaaja pyörittelee käsissään valkoista pallopäätä. Se on yksi Tonkeleista, viattoman oloinen heppu, jolla on savolaismallinen pottunenä, pienet tihrusilmät ja suu hakasulkujen muotoinen.

Näyttelijä katsoo kokonaamion sisältä ulos suun kautta.

”Tämä on sovellus nk. larval-naamiosta. Larval tarkoittaa toukkaa tai alkuolentoa. Tällainen pyöreämuotoinen naamiotyyppi lienee peräisin 50-luvun puolivälissä Ranskassa perustetusta Jacques Lecoqin miimikoulusta.”

Kiltin näköiset larval-naamiot ovat lapselle turvallisia.

”Lapsesta voi olla pelottavaa jo se, ettei hän näe näyttelijän kasvoja. Naamio päässään näyttelijä muuttuu heti toiseksi, vieraaksi.”

Naamio peittää paljastaakseen

Taina Mäki-Iso on ohjannut monenlaista teatteria, mutta naamioista hän ei ole päässyt eroon sen jälkeen kun Prahasta vaikutteita hakenut Satu Niiranen toi niitä Tervolan tanssiteatteriin jo 70-luvun loppupuolella.

Tampereen yliopistoon gradunsakin naamioista tehnyttä Mäki-Isoa kiinnostavat naamion paradoksit:

”Naamio vie huomion näyttelijän kokonaisilmaisuun, silloin sieltä näkyy sekin minkä et välttämättä haluaisi näkyvän. Sieltä näkyy kaikki. Naamio peittää paljastaakseen.”

Näyttelijän pitäisi uskoa, että naamio on jo sinänsä voimakas, Mäki-Iso korostaa.

”Väkisin tekemällä ja puristamalla naamio ei syty elämään. Naamionäytteleminen jos mikä on kuninkuuslaji, koska se vaatii teknistä taituruutta. Mutta ei vain sitä, vaan myös eräänlaista anteliaisuutta, heittäytymistä.”

Naamio ilmaisee eri tavalla. Taina Mäki-Iso uskoo, että naamiot myös vaikuttavat eri kohtaan katsojassa kuin ihmishahmoinen teatteri.

Ilman esittäjää naamio on aika hiljainen. Tai sitten se on koriste.

Sankaritarina sisaruksista

Avainkepponen on sankaritarina sisaruksista Raisasta ja Roopesta. Kadonnutta avainta etsiessään Raisa ja Roope joutuvat Kynsipäätä vastaan. Näytelmän hyvis on Avainhaltija.

Sankarimatkan kaava löytyi suomalaisia seikkailu- ja kansantarinoita sekä intiaanisatuja lukemalla.

”Tästä tuli reissutarina. Mukana ovat elementit ilma ja vesi. Syvyyksiin mennään ja lennetään. Avainhaltija tuuppaa lapsia eteenpäin.”

”Jos katsoja haluaa, kokonaamiohahmojen seassa voi nähdä esimerkiksi sisaruustematiikkaa. Tätä päivääkin on mukana, sillä kyllä Raisan ja Roopen vanhemmat ovat aika kiinnostuneita omista harrastuksistaan. Päällimmäisenä on kuitenkin seikkailutarina.”

Avainkepponen on suunnattu yli 4-vuotiaille.

”Tarkoitus on, että esitys olisi yhtä aikaa mielikuvitusta virittävä, voimia antava, jopa lohduttava. Päähenkilö on isosisko Raisa, jonka päässä on tyypillisiä esikoisen ajatuksia, että vaikka kuinka yrittäisi ja yrittäisi, tuntuu että aina vaan syytetään eikä tykätä.”

Porospektaakkeli vielä tekemättä

Kun Taina Mäki-Iso oli tarttumassa Lapin läänin ohjaavan läänintaiteilijan pestiin 1988-91, hän ideoi toimikauttaan. Puhetta oli porospektaakkelista.

”Se on vieläkin tekemättä. Kollega Juha Söder tiesi, että kun taivaltaa läänintaiteilijana pohjoisen teitä myöten, siellä näkee poroja. Hän kehotti katsomaan, miten porot jolkuttelevat samban rytmissä.”

”Ja niinhän ne tekee”, myöntää Mäki-Iso.

Havaintoa voi ehkä käyttää hyväksi sitten kun on porospektaakkelin aika.

Seuraavaksi Helsingissä asuva freelancer Taina Mäki-Iso toteuttaa erinäisiä naamionäyttelemisen kursseja mm. sirkusalaa opiskeleville ja aikoo kokeilla naamioilla muutamien tanssijoiden kanssa.

Viime talvena hän teki teatterikorkeakoulun tanssi- ja teatteripedagogiikan laitokselle Horror: Remix -esityksen, joka osallistui Janacek-akatemian järjestämälle kansainväliselle teatterikoulujen festivaalille Brnossa Tshekissä. Ensi maaliskuussa Mäki-Iso on kutsuttu tähän toiseen Tshekin arvostetuista teatterikouluista opettamaan viikon ajaksi.

”Mikä on mielenkiintoista, sinne tulee prahalainen lavastaja Karel Vostarek opettamaan lavastusta edelliseksi viikoksi. Opiskelijat tekevät hänen johdollaan minulle naamiot valmiiksi.”

jarmo kontiainen

Tässä on Tonkeli. Ohjaaja Taina Mäki-Ison sylissä Pirjo Valisen taikapaperista valmistama larval-naamio. Tonkeli on kokonaamio, jonka sisältä näyttelijä katsoo ulos suun kautta.

Artikkelin lähde Kaleva