Jatkuvaa kasvua viikinkiajalla

Romaani

Juha Ruusuvuori: Jurmo. WSOY 2001

Juha Ruusuvuoren romaani alkaa yllätyksellä: ”Märkä nainen seisoi rantakalliolla ja katsoi minua.” Haaksirikkoutuneesta laivasta uinut puolialaston nainen osoittautuu kertojan isoäidiksi.

Eletään viikinkiaikaa Suomessa, laiva tuo matkaajia Bagdadista. Tarinan minä on nuori poika Jurmo, jonka isä Keiho on Hiittisten jumalamies ja äiti Kirjamieli parantaja.

Romaanin historiallinen ympäristö on kovin kansainvälinen. Teoksessa puhutaan frankeista, sakseista, russeista ja svealaisista vieraista.

Oma väki taas on meidänrantalaisia, joiden nimet kuten Ahti, Kauko tai Kyllikki ovat suomalaisesta tarustosta tuttuja. Kiinnostava tausta-aineisto Jurmon historiallisille kehyksille onkin vastikään Kaltiossa (4/2001) ilmestynyt Arto Pölläsen artikkeli ”Olivatko viikinkikuninkaat suomalaisia?”

Jurmon juoni rakentuu kahden erilaisen kulttuurin törmäyksestä ja valinnoista, joita joudutaan tekemään. Mereltä tulleiden vieraiden avulla rakennetaan sampo ja Hiittisten taloudellinen lama kääntyy vauraudeksi, jonka myötä nousevat pelko, vallanhimo ja sotavarustelu.

Hyvinvointi kasvaa laivassa matkanneen arabilääkäri Hunainin ja hänen seppä-poikansa taidoilla. Hunainilla on hallussaan ”viisauden kirstu”, joka voi auttaa ihmistä jumalallisten voimien tavoin tai saada aikaan tuhon kuten Pandoran lipas auetessaan.

Jurmosta tulee Hunainin oppilas ja hän tulee tuntemaan kirstun salaisuuden: ”Kansien kuvat ovat tärkeät, arkkujen tosi sisältö luodaan vasta maailmassa. Älä ryhdy uskomaan esineiden voimaan, Jurmo. Ei esineillä ole voimaa. Kaikki voima nousee ihmisen mahasta ylöspäin, tekee asioita mahdolliseksi”.

Hunain on käytännön toimilla parantava tietäjä, humanisti jota Keiho pitää kilpailijana, kunnes pian huomaa tämän hyödyllisyyden. Keihossa ilmenevä ahneus hämmentää Jurmoa.

Rahanvaltaan uskovan isän ja sisäistä rauhaa korostavan Hunainin välissä kehittyvä poika on temaattinen henkilö, joka konkreettisesti joutuu valintojen eteen. ”Sielun hyvään oloon voi vaikuttaa tahdon avulla. Sitten kun sielu voi hyvin ja tasaisesti on meidän helpompi kohdata kärsivällisesti vaikeudet ja jatkaa eloamme, vaikka olisimme kaiken mammonamme menettäneet”, Hunain opettaa.

Romaani pistää punnitsemaan muitakin vastakkaisuuksia kuten rotuennakkoluulot tai naisten ja miesten maailmoiden ero. Vastakkaisuudet eivät ole yksioikoisia vaan voivat ilmetä ”samanlaisuuksienkin” sisällä kuten Hunainin ja Kirjamielen välinen mittely tarinassa.

Jurmo on muutenkin tuotteliaan Juha Ruusuvuoren (s. Oulussa 1957) kuudes romaani. Aiemmista muistetaan ainakin vuoden 1993 Finlandia-palkintoehdokas Kaniikki Lupus.

Läpi tuotantonsa Ruusuvuori on käsitellyt talousjärjestelmien ja inhimillisyyden suhdetta. Hänen teoksiaan voi lukea seikkaluina ja historiallisina romaaneina, mutta niiden ydin on filosofinen. Niiden sijoittuminen menneeseen ei estä niitä istumasta tähän päivään ja viittaamasta tulevaisuuteen.

Jurmossa puhutaan hylkeenrasvasta, hopeasta, myllyistä ja miekoista. Yhtä hyvin voitaisiin puhua jatkuvasta kasvusta, pehmeistä ja kovista arvoista, elintasosta ja elämisen laadusta tai vaikkapa sammon suojelun kyseessä ollen teollisuusvakoilusta.

Mikä on nyt se suljettu lipas, jonka salaisena sisältönä ovat vaivat ja vihanpito ja ainoana hyvänä maailman tuuliin tavoilteltavaksi lehahtava toivo?

MARJA-RIITTA VAINIKKALA-KEJONEN

Artikkelin lähde Kaleva