Elämä kantaa muutoksessa

Oululainen Virpi Julkunen, 47, kysyi kymmenen vuotta sitten itseltään, haluanko elämäni jatkuvan tällaisena?

Marjaleena Blåfield

Tapio Maikkola

Virpi Julkunen, 47, istahtaa kuvaajan pyynnöstä Martimojoen yli vievälle riippusillalle. On lämmin syyskuun päivä ja aurinko paistaa.

Riippusilta vie Virpin ja hänen miehensä Matin kesäpaikkaan. Pihapiiriin, johon kuuluvat suomenhevonen Ellu, lampaat Ropi ja Auvo, kissa Töpö, yrttitarha ja kasvimaa. Paikkaan, jossa aistit avautuvat eikä elämä stressaa.

Siinä Virpin uuden elämän maajuuret.

Kymmenkunta vuotta sitten hän, kiireinen opettaja, venäjän ja englannin kielten tulkki ja perheenäiti, ryhtyi tutkailemaan itseään ja elämäänsä. Virpi kysyi itseltään, mitä minä haluan, haluanko jatkaa näin loppuelämäni?

Halu etsiä, oppia ja muuttua haki hänessä uomiaan.

Vastaus siihen, että uusi elämä liittyi jotenkin lampaisiin, selvisi sveitsiläisellä lammastilalla. ”Ajattelin, että niiden lähelle minun pitää päästä. En toki tuolloin tiennyt, että lampailla on sama syke kuin ihmisellä. ”

Lampaiden tulon Yli-Iin kesäpaikkaan mahdollisti osaltaan aviomies. Pientilallisen poikana hän taitaa maatalon työt. Hän pystyi opastamaan vaimoaan lampaiden hoidossa ja kasvatuksessa.

Parhaimmillaan tilalla määki 25 luomulampaan katras. Virpi opetteli karstaamaan ja kehräämään, värjäämään lankoja kasvisväreillä. Hän kävi huovutuskursseja, tutustui yrttien viljelyyn ja käyttöön. Ja vaikka kasvissyöjä onkin, kehitti keittotaitojaan valmistaakseen perheen miehille ruokaa lampaan lihasta.

Uusi elämä sai muitakin ulottuvuuksia. Hän tutustui elämänkaariajatteluun ja sai tukea omalle toiminnalleen. Totesi, että luonnollisinta on kuunnella ja tarkkailla itseään, luottaa vaistoonsa ja ottaa muutoksen mahdollisuus vastaan.

Elämänkaariajattelun mukaan ihmisen elämä jatkuu seitsemän vuoden sykleissä, samassa ajassa kuin solutkin uusiutuvat. Kiinnostus henkisen puolensa kehittämiseen herää yleensä neljänkymmenen ikävuoden tienoilla.

Ihmisen elämä kaipaa myös arjessa rytmiä, sillä rytmittömyys rasittaa, kuluttaa henkisiä ja fyysisiä voimavaroja. ”Maalaisjärki ohjaa terveisiin elämäntapoihin, syömään säännöllisesti, lepäämään yhtenä päivänä viikossa ja huomioimaan vuodenaikojen vaihtelut. Iltapäivänökösillekin se meidät ohjaisi.”

Seitsemän vuotta sitten Virpi kävi varpukurssin. Kurssilla osanottajia ohjattiin tuntemaan ihmisen energiakeskuksia, auttamaan ja parantamaankin. Vuosien kuluessa nuo taidot ovat Virpissä kypsyneet ja kehittyneet. Nyt healing onnistuu jo varvutta, onhan ajatus energiaa.

Uudet asiat vaativat aikaa. ”Ne sisäistyvät, tulevat osaksi elämääni jos ovat tullakseen.”

Näin on käynyt myös akvarellien maalaamisen kanssa. Akvarellien tekoon hän perehtyi Snellman-korkeakoulussa vietetyn vuoden aikana Helsingissä. ”Maalatessa aivot unohtuvat ja töitä tehdään tunteiden kanssa.”

Vaikka Virpi on kymmenessä vuodessa ehtinyt paljon, hänellä on uusia suunnitelmia ensi vuosikymmenelle.

Täytettyään 50 vuotta hän aikoo lähteä vuodeksi kehitysmaatyöhön. Yksi lähiajan toteutettavista toiveista on tarjota Yli-Iissä kaupunkilaislapsille maaseutukokemuksia. Lapset voisivat huovuttaa, maalata, opetella ruoan laittoa, tutustua luontoon ja eläimiin.

Tänä viikonloppuna Julkusten kesäkodissa vierailee Oulun Alzheimer -yhdistyksen jäseniä ja heidän omaishoitajiaan. Heidän kanssaan Virpi maalaa ja huovuttaa. Ruokailusta huolehtii perheen poika Toni, kokki ammatiltaan.

Joulukuussa Virpi aikoo lähteä huovutustöidensa kanssa Naisten joulumessuille Helsinkiin. Tarjota myytäväksi huovasta tekemiään enkeleitä ja lampaita sekä omassa puutarhassa kasvatettuja yrttejä.

Mutta eivät entiset ammatitkaan ole tyystin taakse jäänyttä elämää. Yhä Virpi myös opettaa ja tulkkaa. Vain aiheet ovat uudet.

Tänä syksynä hänet tapaa Oulu-opistolta useana viikonloppuna. Kaksipäiväisten kurssien yhteisenä teemana on itsetuntemus.

”Parhaassa tapauksessa kursseilla raotetaan ovea johonkin uuteen. Mukana olijalle syntyy oivallus siitä, että elämä kantaa.”

Yhden kurssin otsikko on Enkelit kanssamme.

”Sinullakin on suojelusenkeleitä”, Virpi vakuuttaa.

Tapio Maikkola

Yli-Iissä riippusillan takana ovat Virpi Julkusen uuden elämän maajuuret.

Artikkelin lähde Kaleva