Ihmisten vakavuus hämmensi Wanidaa

Wanida Tjäder nauraa hersyvästi, kun hän muistelee ensimmäisiä kokemuksiaan Oulussa.

”Oli tammikuu ja pakkasta 20 astetta. Ensimmäisenä päivänä istuin lämmittelemässä kylpyhuoneessa, kun se oli ainoa paikka, missä oli lattialämmitys. Olin aivan järkyttynyt lumesta, pimeydestä ja kylmyydestä”, Thaimaasta tullut Wanida sanoo.

Wanidan toi Suomeen rakkaus. Vuonna 1989 hän tapasi Phuketissa lomailleen suomalaisen Hannun. Lempi leimahti ja pariskunta piti toisiinsa yhteyttä myös loman jälkeen kirjoittelemalla ja soittelemalla.

”Puolen vuoden kuluttua minä sitten tulin Suomeen tapaamaan Hannua. Talvi tuntui tosi kamalalta, mutta kevät ja kesä olivat paljon mukavampia aikoja.”

Wanida ja Hannu vihittiin Oulun maistraatissa syksyllä 1991. Sen jälkeen pariskunta muutti Thaimaahan, jossa Hannu toimi matkailuyrittäjänä. Kolmen vuoden kuluttua he palasivat Ouluun.

”Minulle ja tyttärelleni 12-vuotiaalle Mesalle muutto ei ollut helppo. Kaikki oli Suomessa aivan erilaista kuin Thaimaassa. Etenkin kielen opettelu oli vaikeaa.”

Wanida kävi kolmen kuukauden pituisen suomen kielen kurssin. Sen jälkeen hän rupesi etsimään töitä.

”Huhtikuussa 1995 pääsin Aspocompille piirilevynvalmistajaksi. Olin firman ensimmäinen ulkomaalainen työntekijä. Töissä opin paljon suomalaisesta kulttuurista ja elämästä. Minusta on hyvin tärkeää, että ihmisellä on työpaikka,” Thaimaassa yläasteen opettajana toiminut Wanida sanoo.

Suomalaisten vakava perusluonne hämmästytti alkuunsa iloista thaimaalaista. Työpaikallakin hän luuli, että ihmiset olivat vihaisia, kun he eivät nauraneet yhtä paljon kuin thaimaalaiset.

”Hymyilin sinnikkäästi kaikille ihmisille ja vähitellen hekin sitten rupesivat hymyilemään minulle. Nykyään kaikki hymyilevät jo minut nähdessään.”

Thaimaasta Wanida kaipaa sukulaisia, kotitaloaan, trooppista ilmastoa ja oikeaa thairuokaa.

Parasta Oulussa on kesä. Silloin Wanida viihtyy ulkona auringon lämmössä. Viime aikoina hän on innostunut marjastuksesta.

”Olen myös kiinnostunut perunan viljelystä. Sitä olisi kiva kokeilla.”

Wanida on saanut mielestään Oulussa hyvän vastaanoton, vaikka ei olekaan välttynyt rasistisilta kommenteilta.

”Jos haluaa asua ulkomailla, on vain pakko kestää negatiivisiakin asioita. Niinhän se on, ettei missään tykätä maahanmuuttajista; eivät thaimaalaisetkaan tykkää, jos sinne muuttaa suomalaisia”, Wanida miettii. (KM)

Eljas Sallmén

Wanida Tjäder on ahkera marjastaja. Kesäloman aikana hän kerää useita satoja kiloja marjoja myyntiin.

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva