Bahri aloitti pizzanpaistajana

Turkkilainen ravintoloitsija Bahri Karagümüs aloitti Oulussa vuonna 1989 pizzanpaistajana.

”Oikeastaan kaikki oli sattumaa. Työskentelin Ankarassa suomalaisessa matkatoimistossa ja sitä kautta tulin kolmen kuukauden viisumilla Ouluun lomailemaan. Silloin minulle tarjottiin töitä pizzeriasta ja päätin jäädä.”

Kahdeksan miljoonan asukkaan Ankaran jälkeen Oulu vaikutti Bahrista rauhalliselta ja miellyttävältä paikalta.

”Ensimmäinen vuosi oli tosi vaikea. En osannut kieltä ja ihan tavallisesta elämästä selviäminen oli hankalaa. Olin kuitenkin päättänyt pärjätä. Puhuin englantia ja viittilöin käsillä. Onneksi työkaverit olivat suomalaisia ja auttoivat. Myös talven pimeys ja kylmyys oli vastenmielistä.”

Vuonna 1992 Bahri perusti turkkilaisen ravintola Istanbulin Rotuaarille kaverinsa kanssa. Vuodesta 1994 hän on toiminut yksityisyrittäjänä. Bisnes on kasvanut pikkuhiljaa ja nyt Bahri on vakiinnuttanut asemansa. Hänen palkkalistoillaan on seitsemän vakituista työntekijää. Kesäisin työntekijöitä on yksitoista.

Bahrin mielestä ulkomaalaisen ei ole helppoa toimia yrittäjänä Oulussa.

”Ihmiset suhtautuvat epäluuloisesti. Luottamuksen voittaminen on kovan työn takana ja se pitää ansaita. Mikään ei tule helposti. Alussa tavarantoimittajatkin olivat niin epäluuloisia, että kaikki piti maksaa käteisellä.”

Bahri on varsinainen työmyyrä ja työpäivät venyvät aamusta yöhön.

”Mutta minä olen valmis tekemään työtä menestymisen eteen. Kun jäin Ouluun, niin päätin pärjätä. En voisi kuvitellakaan eläväni millään sosiaaliavustuksilla.”

Edelleen Bahri kohtaa rasistisia käsityksiä. Aina silloin tällöin ravintolan ovesta tulee asiakkaita, jotka kääntyvät kannoillaan nähdessään turkkilaisen omistajan.

”Ei siitä auta pahoittaa mieltään. Minusta on kuitenkin todella väärin, että kokonaiset kansakunnat leimataan sen takia, jos yksi tekee virheen. Ei voi ajatella, että kaikki somalit tai muut maahanmuuttajat ovat rikollisia.”

Bahrin mielestä parasta Oulussa on Nallikari. Siellä ravintoloitsija rentoutuu kahvikupposen ääressä merimaisemaa katsellen.

”Myös Oulun ympäristön kalavedet ovat mielipaikkojani. Olen innostunut kovasti kalastamisesta ja Lapissakin on upeaa.”

Kaiken kaikkiaan Bahri sanoo olevansa tyytyväinen mies, eikä hän kaipaa mitään.

”Täällä Oulussa kaikki on loppujen lopuksi todella loistavasti ja minä viihdyn täällä. Suurin osa ihmisistä on fiksuja ja ystävällisiä. Kolme parasta ystävääni ovat suomalaisia. Enkä minä ehdi enää kaamosaikaakaan murehtimaan, kun olen aina töissä”, hän sanoo hymyillen. (KM)

Eljas Sallmén

Bahri Karagümüs päätti Ouluun tullessaan, että hän aikoo pärjätä. Pizzanpaistajasta tuli kymmenkunta ihmistä työllistävä yrittäjä.

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva