Kiven luonto kasvaa puusta

Näyttely

Sakari Matinlaurin näyttely Vedenpaisumuksen jälkeen Galleria Harmajassa Oulussa 30.9. saakka.

Teoksista suurin, nimeltään Syvä uni, on ollut mahdoton tuoda sisälle toisessa kerroksessa sijaitsevaan Galleria Harmajaan. Sille onkin tehty peti alas Kirkkokadulle, jossa se sisääntulon edessä kertoo näyttelystä oululaisille ohikulkijoille.

Syvässä unessa luonnonmuotoa omaava suuri kivi on kannatettu puusta tehdyin tiukasti geometriassa pysyttelevin jaloin. Kokonaishahmoon on tullut elämää ja kiven luonto tuntuu kasvavan puusta.

Sama tunnelma jatkuu sisälläkin oululaisen kuvanveistäjän Sakari Matinlaurin näyttelyssä Vedenpaisumuksen jälkeen.

Matinlauri tunnetaan pitkältä ajalta puun veistäjänä. Kivitöiden teon hän on aloittanut pari vuotta sitten, ja nyt nähtävässä kokonaisuudessa hän yhdistää näitä kahta materiaalia.

Siinä, että veistoksissa käytetään sekä puuta että kiveä, ei ole mitään yllättävää. Nyt nähtävien teosten mielenkiintoisuus kumpuaa siitä, että ne tuottavat tunteen puusta teknisenä ja kivestä luontona.

Tätä puun ja kiven suhdetta olisi voinut korostaa työstämällä liitoksia ja tukirakenteita nyt nähtävää pitemmällekin.

Nimikkoteos Vedenpaisumuksen jälkeen koostuu neljästä osasta. Ensimmäisessä puisille jaloille on nostettu kiveen hakatut meren aallot. Toisessa ja kolmannessa on eri tavoin käsiteltyä kivipintaa ja neljännessä, korkeimmalle kohottautuvassa kivessä, on majakkamaisia muotoja.

Majakka on taas työn nimi, jossa kivi ja puu asettuvat tasavertaisina yhteen. Ja ehkä juuri tästä samanarvoisuudestaan johtuen se ei oikein tunnu löytäneen muotoaan.

Kaksoissarven muotoinen kivi on saanut kärjikseen puuta. Työn nimi on Rantautunut ja se tuo näkyväksi, miten kiven ilmaisuun on saatu lisää lisäämällä siihen pienet puuosat.

Kahdessa näyttelyn veistoksista on kuvattuna laiva tai sen keula kuin jäänteinä vedenpaisumuksesta.

Toisella niistä on apuna suuret paperista tehdyt siivet. Teoksen Odysseia lentovälineet ovatkin tarpeen, kun puulaivan laidan laudoista puuttuvat monet. Toinen Laiva-niminen teos lienee sekin - puusta ja kalkkikivestä tehtynä - huono uimari.

Esillepanossa puu ja kivi tuntuvat usean työn kohdalla löytäneen toisensa. Siinä on näyttelyn mielenkiinto. Tämä on havaittavissa punaisesta graniitista veistetystä toisesta Odysseia-teoksesta, joka pelkästään kivisenä jää muiden varjoon.

Timo Jokelainen

Kiveä puulla. Sakari Matinlaurin veistoksissa on yhdistetty kiveä ja puuta, kuten kuvan teoksessa Halleylujaa.

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva