Kansanliike toi piispanistuimen Ouluun

Hannu Mustakallio

Oulun hiippakunta on viettänyt 150-vuotisjuhlaansa sen johdosta, että Kuopiossa aloitti elokuun 1. päivänä 1851 toimintansa maan kolmas tuomiokapituli. Uusi hiippakunta käsitti koko pohjoisen ja itäisen Suomen eli silloiset Oulun ja Kuopion läänit. Sen alue ulottui Lapista Pohjois-Karjalaan.

Kuopion hiippakunnan perustaminen liittyi keisari Nikolai I:n aikakauden yleisiin hallinnon tehostamispyrkimyksiin. Samalla Lapin seurakuntien valvontaan haluttiin kiinnittää erityistä huomiota.

1800-luvun loppupuolella kävi entistä ilmeisemmäksi, ettei pohjoinen hiippakunta ollut yksinomaan pappien hiippakunta. Myös maallikkovoimat alkoivat uuden kirkkolain johdosta saada sijaa ja sananvaltaa sen piirissä. Tämä koski osaltaan piispanistuimista noussutta keskustelua.

Ajatus Kuopion hiippakunnan jakamisesta ja oman Pohjanmaan hiippakunnan perustamisesta esitettiin Oulussa syksyllä 1890 kokoontuneessa virallisessa pappeinkokouksessa. Tästä lähtien kysymys hiippakuntajaotuksen muutoksesta askarrutti niin kirkolliskokousten edusmiehiä kuin maan ylimpiä hallitusviranomaisia.

Kirkollistoimituskunnan päällikkö G. Z. Yrjö-Koskinen kertoi 1895 piispa Gustaf Johanssonille Kuopioon, että piispanistuin oli nyt luonnollista siirtää sieltä Ouluun. Yrjö-Koskinen sai Johanssonilta kuitenkin täysin torjuvan vastauksen:

”Olen jo niin paljon kylmää kärsinyt matkoilla, etten tahtoisi pohjoiseenpäin. - - Rangaistuksena pitäisin, jos minun täytyisi siirtyä Ouluun.”

Piispantarkastuksilla eri puolilla laajaa hiippakuntaa ahkerasti kiertäneen Johanssonin ei tarvinnut lähteä enää pohjoiseen palelemaan. Hän sai siirtyä Savonlinnaan, josta vuoden 1897 alussa tuli maan neljäs hiippakuntakaupunki. Kun uuteen hiippakuntaan kuului muun muassa Pohjois-Karjala, Kuopion hiippakunnan painopiste oli Savonlinnan hiippakunnan perustamisen johdosta ratkaisevasti muuttunut. Pohjoisen hiippakunnan piispanvaalia syksyllä 1896 hallitsi kysymys piispanistuimen siirtämisestä.

Sittemmin piispaksi valitun professori O. I. Collianderin katsottiin lupautuneen muuttamaan Ouluun. Hän tuli kuitenkin kohta katumapäälle samalla kun Johansson vielä viimeisinä kuukausinaan ryhtyi johtamaan kuopiolaisten viivytystaistelua. Vuoden 1897 alussa pohjalaiset aloittivat laajamittaisen kampanjan, suorastaan kansanliikkeen, oman piispanistuimen puolesta. Kuopio hiippakunnan eteläosassa sijaitsevana oli heidän mielestään täysin sopimaton piispanistuimen paikaksi.

Heränneiden johtomies Paavolan kirkkoherra Wilhelm Malmberg (sittemmin Malmivaara) valitteli, että Kuopiosta käsin tehtävät tarkastusmatkat kävivät kalliiksi valtiolle ja olivat ikäviä piispalle. Hän kiteytti samalla pohjalaisten yksiselitteisen tavoitteen toimittamassaan Hengellisessä kuukauslehdessä:

”Keskellä kylää olisi kirkko, jos tuomiokapituli siirtyisi Ouluun. Ken silmäilee Suomenmaan karttaa vähänkään, huomaa heti, että Oulun kaupunki on nykyisessä Kuopion hiippakunnassa sopivin hiippakunnan hallituksen istuimeksi.”

Malmbergin kirjoitusta seurasi muuta lehdistökirjoittelua ennen muuta oululaisessa Kaiku-lehdessä ja Oulun lyseossa helmikuussa 1897 pidetty suuri kansalaiskokous. Kokoonkutsujina oli joukko huomattavia pohjoissuomalaisia kirkonmiehiä ja maallikkovaikuttajia kärkinimenään herännäisjohtaja, rehtori Mauno Rosendal.

Kokouksen valtuuttamana nelimiehinen lähetystö matkusti Helsinkiin ja vei senaattiin anomuskirjelmän, jossa hanketta perusteltiin laajasti ja tunteenomaisesti. Puuhamiehet vetosivat niin Oulun läänin puoleisten seurakuntien määrään ja väkilukuun Savon puoleisiin verrattuna, papiston pitkiin synodaalikokousmatkoihin ja muun asioinnin hankaluuksiin, piispantarkastusten merkitykseen syrjäseutujen kannalta kuin papiston kaipaamaan henkiseen virkistykseenkin.

Senaatin kirkollisasiaintoimituskunta pyysi anomuksen johdosta heti lausunnon Kuopion tuomiokapitulilta. Kapituli asettui jyrkästi olevien olojen kannalle.

Tämän jälkeen senaatti alisti asian joulukuussa 1897 keisarille. Samalla se viittasi Oulun asemaan Pohjois-Pohjanmaan kaupan, opetuslaitoksen ja hallinnon keskuksena sekä hiippakunnan pohjoisosien kehittymiseen 1800-luvun jälkipuoliskolla. Helmikuussa 1898, vuosi Oulun kansalaiskokouksen jälkeen, annettiin keisarillinen julistus, jolla Kuopion hiippakunnan piispanistuin siirrettiin kesäkuun alusta 1900 lukien Ouluun. Sitä vastoin hiippakunnan nimi säilyi entisellään valtiopäiväjärjestyksen muuttamiseen liittyneiden perustuslaillisten syiden vuoksi.

Piispanistuimen vaatiminen Ouluun oli yksi niistä monista hankkeista, joihin Pohjois-Suomen johtavan kaupungin ja sitä ympäröivän maaseudun voimat keskitettiin 1890-luvun jälkipuoliskolla.

Rehtori Rosendal, kirkkoherra Malmberg ja Kaiku-lehden päätoimittaja K. F. Kivekäs olivat silloisen vaikuttamiskampanjan kärkimiehiä, nykykielellä sanottuna lobbareita. Kysymykseen piispanistuimen saamisesta Ouluun liittyi myös kansallisuus- tai ulkopoliittisia näkökohtia. Oulun piispan oli nimittäin määrä kiinnittää huomiota suomenkielisen väestön asemaan Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa, siis Länsipohjassa ja Ruijassa.

Ruotsalaisella taholla piispanistuimen siirtäminen Ouluun puolestaan palveli yhtenä perusteluna, kun vaadittiin Ruotsin pohjoisimman piispanistuimen siirtämistä eli Härnösandin laajan hiippakunnan jakamista. Rajaseutupoliittisesti oli varsin loogista, että kun Oulusta oli 1900 tullut piispankaupunki, Luulaja sai saman aseman neljä vuotta myöhemmin.

Ouluun asettui ensimmäiseksi piispaksi Lapuan 40-vuotias kappalainen Juho Rudolf Forsman, sittemmin Koskimies. Aiemmasta kaupunginkirkosta tuli hiippakunnan uusi tuomiokirkko.

Oulun kirkkoherrasta Anshelm Waldemar Wallinista tuli ensimmäinen täkäläinen tuomiorovasti. Tuomiokapitulin alkuajan työskentelylle tuotti erityisiä hankaluuksia se, että Wallin karkotettiin Bobrikovin diktatuurikaudella ainoana pappina maasta. Piispanistuin oli ollut Oulussa jo kolmatta vuosikymmentä, ennen kuin itse hiippakunnan nimi muutettiin Oulun hiippakunnaksi. Tämä tapahtui heinäkuussa 1923 samaan aikaan kun maan hiippakuntajaotukseen tehtiin ruotsinkielisen hiippakunnan perustamisen johdosta muitakin muutoksia.

Kirjoittaja on Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian dosentti, joka piti eilen juhlaesitelmän Oulun hiippakunnan 150-vuotisjuhlassa Oulussa.

J. R. Koskimies (1859-1936) oli Oulun ensimmäinen piispa, jonka kausi kesti peräti 36 vuotta.

Artikkelin lähde Kaleva