Artikkelin lähde Kaleva
Olevaisten pyörteessä
Näyttely ja julkaisu
Kaarina Staudinger-Loppukaarteen maalauksia Haapaveden teknologiakylän näyttelytilassa 28.9. asti.
Kaarina Staudinger-Loppukaarre ja Öiset Olevaiset. Toim. Jorma Kitunen ja Leena Staudinger, Art Olevaiset ry., Savonlinna 2001.
”Se kaikki aivan kuin pulppuaa. Olevaiset alkavat sipistä, ja käsiä syyhyttää. Minulla on pitkä pöytä ja panen siihen valmiiksi kaksi, jopa kolme paperia, sillä yksi ei riitä. Maalaan ja kääntelen, väri valuu, vesi valuu, vielä ei näy mitään…mutta sitten niitä alkaa tulla, ryöpytä esiin, ettei kaikkea meinaa ehtiä tehdäkään.”
Kaarina Staudinger-Loppukaarteen kuvaus omasta luomisprosessistaan lienee uskottava - onhan hän elämänsä aikana maalannut nelisentuhatta taulua - ja maalaa edelleen.
Inspiraatio voi yllättää lokakuussa 90 vuotta täyttävän itseoppineen taiteilijan keskellä yötä tai kesken aterian. Jos silloin ei pääse maalaamaan, seurauksena saattaa olla sairastuminen: ”En vanhene niin kauan kuin kykenen jotakin luomaan”.
Maalaamisen lisäksi Staudinger-Loppukaarre on harrastanut näyttelemistä, triangelin soittoa, steppausta ja puutöitä, joiden tuloksena on syntynyt muun muassa sänky, kirjahyllyjä ja 1700 voiveistä.
Elantonsa hän on ansainnut kartanpiirtäjänä, hoitanut kodin ja puutarhan, ruokkinut asemamiespuolison aikataulujen mukaan, kasvattanut kolme lasta ja innostanut lapsenlapsiaan taiteen tekemiseen.
Kaarina Staudinger-Loppukaarre syntyi ja kasvoi Haapavedellä, josta hän muutti Kiuruvedelle ja myöhemmin Savonlinnaan. Lähes neljänkymmenen vuoden aikana hänen töitään on ollut esillä yli sadassa näyttelyssä eri puolilla Suomea ja Espanjassa.
Öiset olevaiset ovat tänä vuonna ehtineet vaeltaa Lapista Kiuruveden kautta Haapavedelle. Taiteilijan uusimmista töistä koottu näyttely avataan hänen syntymäpäivänsä aikoihin Savonlinnassa.
Entä Öiset Olevaiset, kun niiden luojakin on jo ilmiö sinänsä? Satu- ja fantasiahahmojen ohella niitä on tulkittu humanoideiksi ja vainajien hengiksi, jopa Marc Chagallin taiteen inkarnaatioiksi.
Staudinger-Loppukaarteen elämästä ja taiteesta kootun teoksen toisen toimittajan Leena Staudingerin muistot antavat johtolankoja hahmopsykologian suuntaan: ”Äiti opetti meitä lapsia, kun olimme pieniä, näkemään esineissä, maisemassa, kasveissa, puissa kuvia ja hahmoja, ikään kuin taulun aiheita tai itse tauluja. Ja kuin todisteeksi hän osoitti saunan kattolautaa: katso tuota oksan seutua. Näetkö, siinä on enkeli, jolla on pitkä, oikealle laskeutuva laahus. Ja nuo tähdet…”
Staudinger-Loppukaarteen vesiväri- ja sekatekniikkamaalaukset kuhisevat lintuja ja nisäkkäitä, joiden lajitunnukset sekoittuvat toisiinsa tai saavan enemmän tai vähemmän inhimillisiä piirteitä.
Toisiinsa limittyvät ja lomittuvat hahmot muistuttavat lasten taiteen tai surrealistien luomuksia. Oliot näyttävät edustavan evoluution eri asteita. Pisimmälle kehittyneet on tyylitelty koristeellisiksi.
Maalausten värit hehkuvat kirkkaina, lämpiminä tai maanläheisiksi murrettuina. Sommittelussa korostuu voimakas liikevaikutelma.
Olevaisten laumat etenevät ornamentteina ja uusia lajeja sikiävinä kaoottisina pyörteinä. Joskus joku Uupunut erottuu laumasta. Joskus joku Lemmenpari saa oman yksityisalueen.
Haapaveden näyttelyn 112 työtä edustavat taiteilijan erilaisia kehitysasteita. Kokonaisuus on riemunkirjava, elämys värisyttävä.
Mikä mieletön määrä! Mikä määrätön äärettömyys!
Anja Vähäaho
24 KENGURUKAARI. Kaarina Staudinger-Loppukaarteen maalaus.
23 MAANKERROSVÄKEÄ. Kaarina Staudinger-Loppukaarteen maalaus.
22 TAIVASTEN VALTAKUNTA. Kaarina Staudinger-Loppukaarteen maalaus.
Artikkelin lähde Kaleva