Koskelan uusi päiväkoti on koko alueen käytössä

Anna Mikkonen

OULU Koskelan päiväkodin lapset ja henkilökunta osaavat arvostaa uutukaisia Tuulaakitien tilojaan, joihin päästiin muuttamaan puolisen vuotta sitten. Elo samalla paikalla sijainneessa vanhassa, kosteus- ja homevaurioisessa modulirakennuksessa on taakse jäänyttä, samoin puolitoista vuotta kestänyt evakkotaival Simpsin päiväkodin tiloissa.

Vaikka uudet neliöt ovat olleet käytössä jo muutaman kuukauden, haluttiin ne vihkiä myös virallisesti. Vihkiäiset pidettiin torstaina ja kylässä kävi muun muassa sosiaali- ja terveyslautakunnan jäseniä ja myös läheisen koulun ja vanhusten palvelutalon väkeä.

Päiväkodin tarpeellisuudesta käytiin kosteusvaurion paljastuttua kädenvääntöä. Uudet tilat ovatkin päiväkodin johtajan Maarit Meriläisen mukaan osoitus alueen asukkaiden halusta säilyttää oma päiväkoti.

”On tärkeää, että lasten päivähoitopaikat ovat omalla alueella. Ajatellen myös koulua ja sisarusten kuljettamista.”

Meriläinen kertoo, ettei vanhan päiväkodin sisäilma päässyt missään vaiheessa liian huonoksi. Siksi henkilökunta ja lasten vanhemmat halusivat päiväkodille jatkoaikaa ja ”tarkkailun alla” toimittiinkin vuoden 1999 syksyyn. Tilat purettiin keväällä 2000.

Uuden merihenkisen talon sinikeltaisia tiloja kelpaa esitellä. Noin 1 100 neliöisen ja vajaat 10 miljoonaa markkaa maksaneen rakennuksen suunnittelusta vastasi Suunnittelutoimisto Kari Huotari.

”Saimme olla suunnittelussa mukana. Lähtökohtana oli tilojen toiminnallisuus”, kertoo Meriläinen ja kehuu esimerkiksi ison salin sopivan moneen käyttöön. Myös piha on kapoisuudestaan huolimatta toimiva.

Noin 90 lapsen lisäksi Koskelan päiväkotia käyttävät alueen eri yhdistykset ja esimerkiksi bändeille löytyy harjoitustilaa. Nuorisotoimen ohjaamassa iltapäiväkerhossa käy 30 lasta.

Uutta palvelua on päiväkodin jatkettu aukiolo vanhempien työaikojen mukaan, joka päivä paikalla ollaan vähintään kello 20 asti. Palvelulle on tarvetta ja Meriläinen uskoo kysynnän kasvavan koko ajan.

Koskelan vanha päiväkoti rakennettiin vuonna 1975. Vuodesta 1979 asti talossa työskennellyt johtaja muistelee, että rakennuksessa oli pieniä vikoja koko ajan. Asiat pahenivat vuoden 1998 kesällä ja mittauksissa löydettiin kosteudesta johtuvaa homemikrobikasvustoa, jolle taloa käyttävien todettiin altistuneen.

Eljas Sallmén

Muuntuu moneksi. Koskelan päiväkodin johtaja Maarit Meriläinen iloitsee siitä, että uuden päiväkodin salille on löytynyt myös iltakäyttöä.

Eljas Sallmén

Kelpaa olla. Koskelan uusi päiväkoti on ollut käytössä puolisen vuotta. Sen alta purettiin vanha, kosteusvaurioista kärsinyt päiväkoti.

Eljas Sallmén

Mieleinen. Koskelan päiväkodin johtaja Maarit Meriläinen (oik.) kertoo päiväkodin väen olleen uusien tilojen suunnittelussa mukana, joten ne ovat toimivat.

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva