Kelloilla on kolme tehtävää

Oulun Tuomiokirkon viisi kelloa kutsuvat jumalanpalvelukseen psalmin sanoin

Mari Hautamäki

OULU Tuomiokirkon kellot keskellä kiireistä Oulun keskustaa hukkuvat kaupungin meluun. Kun liikenteen ja elämisen äänet hiljenevät, kantaa kirkonkellojen kumu kauas.

Automatisoitu ajan näyttäjä lyö tasatunnein kahden kellon voimalla ja puolelta kerran-digitaalisen tarkasti. Viisi kelloa soittavat kolmea tehtävää; kutsuvat kansaa kirkkoon, muistavat poisnukkuneita ja hiljentävät pyhän viettoon.

Jumalanpalvelukseen väki kutsutaan virren sävelin. Surukelloja eli sanomakelloja soitetaan arkipäivisin puolen päivän aikaan kymmenen minuuttia vainajan muistoksi. Ehtookellojen tarkoitus on hiljentää ihmiset lauantai-iltana kello kuusi viikonlopun viettoon.

”Vanhastaan ehtookellot ovat pyhän alkamisen merkki”, tarkentaa tuomiorovasti Heikki Karvosenoja.

Virsi kutsuu jumalanpalvelukseen

Sunnuntain jumalanpalvelukseen kutsuvien kellojen melodia pohjautuu psalmista 121 kirjoitettuun nykyvirsikirjan virteen 383, Nyt ylös vuoriin tiellä.

”Vanhassa virsikirjassa virsi alkoi sanoilla Nyt silmäni mä nostan. Se on hyvin kaunis virsi, ja jos melodian tuntee, saattaa virren tunnistaa kellojen alkusoinnuista”, tuomiorovasti Karvosenoja valaisee.

Hän arvelee virsivalinnan olleen veisun sanomassa. ”Mutta saattaa myös olla, että silloinen pappi tai luottamushenkilö oli mieltynyt juuri tähän virteen, ja siksi se on valittu tuomiokirkon soittoääneksi”, tuomiorovasti lisää.

Aikakello 820 hopearuplalla

Tornin viisarikello on ilmajokelaisen kuuluisan kellonrakentajasuvun Yli-Könnin koneistolla varustettu ja Karvosenojan mukaan ihmeellinen ilmestys.

”Tornissa käydessäni ihmettelin, miten sellainen on osattu rakentaakin.”

Juho Yli-Könni sai 820 hopearuplalla urakoimansa kellokoneiston valmiiksi vuonna 1845. Koneisto uusittiin kolme vuotta myöhemmin, jotta lyönnit kuuluisivat paremmin.

Aikakello on kaupungin omistama. Tänä päivänäkin käy kaupungin toimesta henkilö vetämässä kellon kerran viikossa, Karvosenoja kertoo.

Sanomakellot vainajan muistoksi

Sanomakellot soivat vainajan muistoksi. ”Omaiset voivat tulla kirkkoon sytyttämään kynttilät ja kuulemaan sanomakelloja rauhalliseen hetkeen. Nykykäytännössä naisille ja miehille soivat samat sanomakellot”, Karvosenoja kertoo

Seurakuntamestari Väinö Kokkonen kertoo kelloja soitettavan yhdeksällä eri ohjelmalla.

”Jumalanpalvelukseen soitetaan huomen- ja papinkellot sekä yhteensoitto ja vielä päätteeksi perussoitto. Juhlasoittoa, joka kestää vain viisi minuuttia, olen käyttänyt pappisvihkimyksissä tai piispan vierailuissa.”

Kaksi miestä antoi henkensä

Tämän päivän kirkonkellojen tehtävistä on pudonnut pois hätäsoitto. Aikoinaan palovahti majaili kirkontornissa.

”Vanhastaan kirkonkelloja käytettiin hätäsanomana, mutta nykyään erilaiset hätäsignaalit korvaavat sen tehtävän”, Karvosenoja huomauttaa.

Toukokuussa vuonna 1822 koko kaupungin tuhonnut tulipalo sai alkunsa Torikadun päässä sijaitsevasta värjärimestari Papen talosta. Tuolloin kellonsoittajat ryntäsivät heti kellotapulin soittamaan hätäkelloja. Tulipalohälytys lakkasi kuitenkin, kun tuli ehti tapuliin. Kaksi miestä, jotka eivät ehtineet ajoissa paeta, kuolivat liekkeihin. Kellot helähtelivät vielä itsestään ennenkuin tipahtivat ryskyen alas ja sulivat.

Yöllä luukut pysyvät kiinni

Kirkonkellot lyövät yölläkin, mutta silloin tornin luukut pysyvät kiinni. Kun kirkon viereiselle tontille valmistui hotelli Ramada, toivottiin hotellivieraiden unirauhan säilyttämiseksi hiljaisempaa soittoääntä.

Seurakuntamestari huolehtii siitä, että kellot soittavat oikeaan aikaan oikean sävelen. Tornin luukut ja kellojen soitto hoidetaan sakastista nappia painamalla.

”Nykytekniikka kaipaa kuitenkin ihmisen valvontaa”, Karvosenoja muistuttaa.

Hänelle kirkonkellot ovat hyvin tärkeä elementti kaupungin äänimaisemassa.

”Paitsi aikaan liittyvä, niin kyllä kellojen soitto on juhlan tuoja tietyllä tapaa. Ja tietenkin sanomakellot muistuttavat elämän rajoista. Niiden soidessa tiedetään, että joku taas on väistynyt.”

Tapio Maikkola

Aika rauta. Seurakuntamestarin eli suntion tehtäviin ei enää kuulu kellojen soitto käsipelillä. Vuoden 1822 tulipalossa sulaneiden kellojen metalli lähetettiin Tukholmaan kellonvalaja Gerhard Hornerille, joka valmisti 600 kiloisen äänimyllyn 820 hopearuplalla.

Artikkelin lähde Kaleva