Kiitos kollegat, merilevät, kyy ja keko-ampparit!
Eeva Kauppinen, teksti
pekka peura, kuvat
Vanhassa Villatehtaassa Oulun Pikisaaressa voi nyt viettää aikaa fantastisessa seurassa. Siellä voi kohdata Setšuanin hyvän ihmisen Jumalan, Vanja-enon palvotun Jelenan sekä Don Giovannin ja naiset, kun pukusuunnittelija Pirjo Valinen on tuonut esille luomuksiaan.
Näyttely on harvinaisuus, sillä kun Valinen jäi elokuussa 2015 eläkkeelle Oulun kaupunginteatterista, pukukokoelma hajosi ja osa puvuista hävitettiin.
Galleria Harmajan saliin on koottu crème de la crème – parhaimmisto, kerma.
– Näitä minulla oli loppuselvityksen jälkeen jemmassa, Valinen sanoo vaatimattomasti.
Teatterimuseon kokoelmista Helsingistä Valinen pyysi Oulun-näyttelyyn Molièren Ihmisvihaajan (2001) kolme kiloa painavan hakaneulatakin ja koiran luurangon muotoisen puuhkan, jota rakkaudenkipeä nainen novellista Nainen ja sylikoira kantoi Tšehov-kimarassa Minä ja Tšehov (2006).
Teatterin näyttämöltä näyttelysaliin tuodut paperipuvut näyttävät veistoksilta. Tai tyhjiltä kuorilta, joihin on imeytynyt jotakin olennaista henkilöhahmoista.
– Paperi on veistoksellista, koska se on jäykempää ja liikkeessä hitaampaa kuin kangas, Valinen myöntää.
– Vaikka en ole halunnut tuoda tänne mitään teatteria tai tarinoita, sellaisia näistä näköjään syntyy.
Pukusuunnittelija viittaa kahteen tummaan hahmoon, jotka seisovat ikkunan ääressä selin muihin tähyillen merelle päin.
– Nämä olivat ne tädit, jotka soittivat flyygeliä näyttämön takana Bo Carpelanin Axel-romaaniin perustuvassa näytelmässä Hyvä herra Sibelius (1989), Valinen kertoo.
– Etsin jotakin ilmaisuvoimaisempaa kangasta. Olin Toijalasta jostakin löytänyt kovan, mustan kankaan. Se olikin tehty paperinarusta. Lykkäsin sen pesukoneeseen, ja niin siitä tuli tällainen korvasieni.
Vieressä seisoo Esko Salmisen yllä ollut Galileo Galilein kultainen viitta Paavo Westerbergin näytelmästä Mahdolliset maailmat Kansallisteatterissa 2016.
– Ja seinällä on Eero Aho, Valinen huomauttaa.
Naapurihuoneessa Pirjo Valinen avaa inspiraationsa Pandoran lippaan. Sieltä löytyy siemeniä, kukintoja, luonnonkiviä, luurankoja, ruotoja, kuivuneita leviä ja merisiilejä sekä eläviä ilmaperunoita.
Tämä huone on avain Valisen pukutaiteeseen.
Etsiessään muotoa tai sopivaa värisävyä, palkittu pukusuunnittelija on saanut apua luonnon kollegoilta.
– Pyrin mahdollisimman yksinkertaiseen. Tanssisadussa Pessi ja Illusia (2015) puvut oli yhdistetty neliömuodoista.
Hyllyllä on rivissä ampiaispesiä, jotka ovat Valiselle ”kuin paprua”.
– Amppari on kollega kanssa, hän sanoo.
Lapsenlapsen Empun mukaan kokoelma on ”mummon hurjat aarteet”.
– Kysyit, miten nämä ovat vaikuttaneet pukusuunnitteluun. Tässä näkee elämän kiertokulun nopeammin. Se on iso asia. Monesti nämä ovat kuoria, niin kuin vaatteetkin.
Lasitasolle on asetettu iso suurennuslasi.
– Olisi ihana, jos ihmiset innostuisivat näistä aarteistakin. Ja oppisivat katselemaan.
Pirjo Valisen taidenäyttely Hetket on esillä Vanhalla Villatehtaalla, Galleria Harmajan ja PROTO Showroomin tiloissa (Pikisaarentie 17) 26. marraskuuta saakka. Näyttely aloittaa PROTO – Pohjois-Suomen muotoilijat ry:n 30-vuotisjuhlinnan.
FAKTA
Pirjo Valinen
Pukusuunnittelija , syntynyt Rantasalmella 1951. Asuu Oulussa.
Kiinnitykset Oulun kaupunginteatteri 1977–2015. Eläkkeelle 1.8.2015.
Paperipukukokeiluja 1970-luvun lopulta. Ensimmäinen kokonainen paperipuvustus Konsuli-ooppera Oulussa 1991.
Pukuja Prahan Quadriennaalissa 2003 (Ihmisvihaaja ja Setšuanin hyvän ihminen) ja 2011 (Don Giovanni) sekä USITT Stage Expossa Torontossa 2005.
Näyttämötaiteen valtionpalkinto 2006.
Kirja Puvut, Pirjo Valinen. Tekijät Hanna-Leena Helavuori, Pirjo Valinen ja Reija Hirvikoski, 2009.
Artikkelin lähde Kaleva 08.11.2017.