Alkumännyn juurella koti
Anna Kilponen
Liminka
Honka, mänty, petäjä – suomalaisille tärkeällä puulla on monta nimeä mutta sillä on myös monta tehtävää: onpa sitä tiukan paikan tullen myös syöty, kehottihan Saarijärven Paavokin vaimoaan panemaan leipään puolet petäjäistä Runebergin runossa.
Pesäpuu, kulttuuripuu, talouspuu, mahtipetäjä, voisi listaa vielä jatkaa. Tunnetussa laulussa hongat huminoivat Suomen salomailla. Vaarin saaressakin niitä oli.
Mutta niitä piisaa myös Limingan Kurranperällä, luontokuvaaja-kirjailija Mika Honkalinnan pihapiirissä. Nyt niiden oksat notkuvat ensilumesta painavina, ja valkoista ovat saaneet kylkiinsä niiden ryhdikkäät varretkin.
– Olen pienestä pitäen ihaillut vanhoja, komeita mäntyjä. Kotipihallani Kymenlaaksossa kasvoi muutamia isoja mäntyjä, jotka jäivät mieleeni jonkinlaisina alkumäntyinä. Ne olivat aina taustalla kuvittamassa lapsuuden ja nuoruuden tapahtumia, sanoo Honkalinna, joka omisti uusimman kirjansa ihailemalleen puulle. Honka on hänen seitsemäs luontokirjansa.
Siinä hän avaa kokemuksiaan kirjoittamalla kaunokirjallisempia muisteluita männystä, mutta pohtii myös puun kulttuurihistoriaa. Kirjassa esitellään sanoin ja kuvin niin muistojen männyt, palaneet ja kalmistojen männyt kuin lintujen pesäpuutkin.
Honkalinnan mukaan kirjalle oli myös tilausta, sillä näyttelyitä ja kirjoja on tehty yllin kyllin vaikkapa karhuista, kotkista ja tuntureista, muttei männyistä. Ei, vaikka ne liittyvät keskeisesti suomalaiseen luonnonmaisemaan ja sitä kautta myös mielenmaisemaamme.
– Mänty on kaikessa taustalla. Se on tarve- ja talouspuu mutta myös suomalaiskansallinen kulttuurinen ja ikoninen symboli.
Kirjaprosessin aikana moni kysyi Honkalinnalta, mitä tämä kuvaa. Kun hän kertoi aiheensa, seurasi melkein aina pieni hiljaisuus. Sen jälkeen hän sai kuulla aiheen olevan erinomainen.
– Reaktio kuvastaa hyvin suhtautumistamme mäntyyn. Se on niin itsestäänselvyys, että siihen liittyviä ulottuvuuksia ei tule ajatelleeksi.
Honka-teoksen kuvia Honkalinna alkoi kuvata jo kuusi vuotta sitten. Syntyi tuhansia otoksia, joista kirjaan päätyi satakunta. Hän myöntää, että vastaavanlaista kirjaa hän ei olisi kyennyt tekemään esimerkiksi kuusesta tai koivusta.
– Kuuset ovat tasaisena humisevaa korpea, mutta männyt ovat yksilöitä.
Kirjassaan Honkalinna lähtee liikkeelle alkupuustaan, joka löytyy hänen lapsuudenkodistaan Kouvolan Anjalasta.
– Talomme sijaitsee mäen päällä ja siinä reunoilla kohoaa metsäinen mäkikumpare. Rinteessä seisoo mänty. Kun myöhemmin sain oman huoneen talomme yläkerrasta, puu oli aamun ensimmäinen näky ikkunastani. Se ei ole kovin vanha mutta tärkeä minulle.
Kirjaansa varten Honkalinna kävi tutustumassa myös Suomen vanhimpaan mäntyyn, joka löytyy UKK-kansallispuistosta Sodankylästä. Puuvanhus on törröttänyt paikoillaan ainakin vuodesta 1244 lähtien. Sen latva levittäytyy sateenvarjomaisesti, mutta sen runko ei ole erityisen paksu. Pituutta puulla on noin kahdeksan metriä.
– Ei se miltään mahtipetäjältä näytä. Puu löytyi kymmenen vuotta sitten Metsäntutkimuslaitoksen Itä-Lapin metsien palohistoriatutkimusten yhteydessä. Sen tyveltä sahattiin pala, josta laskettiin vuosilustoja. Lustoista näkyi esimerkiksi 1600-luvun kylmä kausi, jolloin lustot olivat niin tiukassa, että siitä saattoi päätellä kasvun olleen tuolloin olematonta.
Varsinaisen ihmepuiden metsän Honkalinna löysi Pohjois-Ruotsista Stora Sjöfalletin kansallispuistosta. Näin Mika Honkalinna kuvaa kirjassaan näkemäänsä:
”Ensitutustuminen mäntymetsään on hämmentävä: en tiedä, mihin katsoa. Tai oikeastaan on ihan sama, mihin täällä katsoo. Joka puolella on mitä mielikuvituksellisempiin muotoihin kasvaneita ja vääntyneitä ikiaikaisia mäntyjä, pääosin lyhyitä ja tanakoita, kovin pitkiä ei näy missään.”
Stora Sjöfalletiin Honkalinna päätyi ystävänsä houkuttelemana, mutta taustalla siinsi muisto vaikuttavasta metsäkuvasta erään ruotsalaiskuvaajan valokuvateoksessa.
Männyt ovat inspiroineet myös Suomen taiteen kultakauden maalareita Pekka Halosesta Akseli Gallen-Kallelaan.
– Gallen-Kallelan eeppisissä kuvauksissa mänty esiintyy tapahtumien taustalla, ja sortokaudella Murtuneena honkana. Eero Järnefeltin töissä näkyy komeita aihki-kitupuita kalliopaikoilla kuvaamassa, milloin yksilöä, milloin kansaa.
1900-luvun alkupuolella mäntyaiheet tulivat myös liikemerkkeihin ja logoihin.
Liekö nimi enne, kun tekijän sukunimessäkin esiintyy honka?
– Olen syntynyt elokuun kahdeksas, joka on Silvan ja Silvian päivä. Nimet tulevat latinasta ja tarkoittavat metsää. Eipä tässä ole paljoa voinut räpistellä kohtaloaan vastaan. Sen sanon, että minkään seuraavan työni nimessä ei tule esiintymään linna, hän nauraa.
Metsän keskellä perheineen asuva luontokuvaaja pääsee nauttimaan luonnonmaisemista suoraan olohuoneensa ikkunoista. Välillä on tartuttava kameraan ja lähdettävä ulos.
– Haaveenani olisi tehdä semmoinen teos, jonka tekemiseen ei tarvitsi käyttää polttomoottoria laisinkaan. Se olisi kuin vastapaino sille, kuinka paljon kuvaajat reissaavat ympäri maailmaa. Lopulta ei ole väliä sillä, mitä kuvaa, vaan miten kuvaa. Mistä tahansa voi ottaa kuvan, Honkalinna toteaa ja vilkaisee koti-ikkunasta näkyvälle jäätyvälle lammelle, joka elää kiehtovasti alkutalven rytmissä välillä jäätyen ja sulaen.
fakta
Mika Honkalinna
Asuu Limingassa, kotoisin Anjalasta.
Perheessä vaimo ja kolme- ja neljävuotiaat lapset sekä irlanninsetteri Lupe.
Luontokuvaaja ja kirjailija. Nauttii kuvaamisen ohella kirjoittamisesta.”Mitä ei saa kuvaan, löytyy tekstistä.”
Innostui luonnon kuvaamisesta jo lapsena. Tehnyt luontokuvaajan töitä päätoimisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien.
Julkaissut seitsemän kirjaa. Vuonna 2015 julkaistu Korppiretki valittiin samana vuonna WWF:n Vuoden luontokirjaksi.
Tärkeimmät kuvausaiheet ovat puut ja pohjoinen havumetsä.
Kymenlaaksosta Liminkaan muuttanut Mika Honkalinna
sanoo kaipaavansa maiseman korkeuseroja. Lupe-koiran
kanssa kodin lähipiiri on
tullut koluttua tarkkaan.
– Ihminen kasvaa kiinni
lapsuutensa maisemaan.
Luontoon päin olen ollut kallellaan niin pienestä kuin muistan.
Tämän puun Mika Honkalinna näki joka aamu lapsuudenkotinsa ikkunasta. Hän nimittää sitä alkumännykseen.
”Kuuset ovat tasaisena humisevaa korpea, mutta männyt ovat yksilöitä.”
pekka peura
mika honkalinna
Artikkelin lähde Kaleva 08.11.2017.