Aika soittaa sinfonia

Oulu Sinfonia valmistaa teokset esityskuntoon nopealla aikataululla. Ensimmäiset yhteisharjoitukset pidetään vasta konserttiviikolla.

Kaleva oli paikalla, kun orkesteri harjoitteli lokakuun puolivälissä viulisti Pekka Kuusiston kanssa.

Nelli Tuominen

Ylikapellimestari Johannes Gustavsson astelee rivakoin askelin orkesterin eteen.

– God Morgon! hän huudahtaa ja kohottaa kätensä.

Musiikki alkaa kaikua Madetojan salissa. Volyymi vaihtelee hiljaisesta voimakkaaseen, tempo hitaasta nopeaan ja takaisin. Päämelodia on useimmiten ykkösviuluilla, mutta välillä sellosektiostakin kajahtaa kaunis teema.

Viileässä ilmassa tuoksuu jousisoittajien käyttämä hartsi. Sitä käytetään vähän kuin suksivoidetta, pidon lisäämiseksi.

Gustavsson näyttää merkkiä sinne, missä tapahtuu. Kädet kohoilevat ja laskevat, kuin ison lentoon lähtevän kotkan. Kun jouset juoksuttavat vauhdikkaasti, tärisee miehen käsi mukana. Välillä hän hyräilee melodioita ja napsuttaa rytmiä sormillaan.

On keskiviikkoaamu lokakuun puolivälissä. Meneillään ovat konserttiviikon kolmannet yhteisharjoitukset.

Oulu Sinfonia harjoittelee konserttiviikolla neljästi koko kokoonpanon voimin. Viimeiset harjoitukset, kenraalit, pidetään konserttipäivänä.

Kappaleet soivat harjoituksissa samassa järjestyksessä, kuin konsertissa. Ensimmäisenä harjoitellaan Einojuhani Rautavaaran Adagio Celeste, seuraavaksi maailmanensi-iltansa saanut Sauli Zinovjevin Viulukonsertto ja viimeisenä Jean Sibeliuksen 5. sinfonia.

Gustavsson itse harjoittelee konsertteja varten lukemalla nuotteja, joskus hyräillen samalla hieman. Kapellimestarin nuotti, partituuri, sisältää jokaisen orkesterisoittimen nuotit.

Useimmiten Gustavsson saa partituurit noin vuosi tai puolitoista ennen konserttia, kun kauden ohjelmistoa suunnitellaan. Ensimmäistä kertaa esitettävien teosten kohdalla nuottien saanti vaihtelee, Zinovjevin teoksen partituurin hän sai loppukesästä. Gustavsson yrittää aina opetella partituurit ulkoa, mutta pitää ne kuitenkin konserteissa edessään varmuuden vuoksi.

Nuorempana hän saattoi myös kuunnella teoksia etukäteen, nykyään ei juurikaan. Kun ei kuuntele muita, on helpompi kuulla, mitä oma orkesteri tekee. Näin teoksesta saa synnytettyä lavalle omannäköisen.

– Korvat antavat aivoille tosi voimakkaita signaaleja. Parempi on katsoa, lukea, yrittää nähdä, mistä musiikissa on kyse, ajatella itse, miltä se kuulostaisi.

Torstaina koittaa kenraaliharjoitus.

Tukka heilahtaa silmille, punehvien kasvojen verisuonet pullistuvat. Pekka Kuusiston jousikäsi veivaa ja sormet juoksevat pitkin viulun mustaa otelautaa.

Jousesta katkeilee jouhia ja Kuusisto nyppii ne irti. Ne jäävät roikkumaan paidan hihasta. Beige varsinilkkuri polkee lattialla olevaa pedaalia. Se on sivunkääntöä varten, sillä Kuusisto ei käytä paperinuotteja, vaan iPadia.

Oulu Sinfonialla on lähes aina konserteissaan solisti. Kuusisto on Zinovjevin viulukonserton tähti, teos on itse asiassa sävelletty hänen soitettavakseen. Hänen saapuessaan orkesterin yhteisharjoituksiin oli kaikki jo aika valmista, sillä bändi oli jo harjoitellut keskenään.

Ensimmäiset treenit orkesterin kanssa voivat Kuusiston mukaan olla ihan mitä vain. Paljon riippuu siitäkin, millainen on oma maine ja kuinka kauan on alalla ollut. Kun on jämpti tyyppi ja tekee asiansa vuosikaudet hyvin, pärjää. Suuria yllätyksiä ensimmäisissä yhteisharjoituksissa ei hänelle enää tule.

Solisti tekee isoimman työnsä ennen yhteisharjoituksia. Kun Kuusisto saa nuotit käsiinsä, hän plärää materiaalin pintapuolisesti läpi. Onko se hauskasti kirjoitettu? Miltä se näyttää? Mitä fonttia on käytetty? Seuraavaksi hän lukee orkesteripartituurin katsoakseen, mitä kaikki muut tekevät. Vasta sitten hän ottaa viulun käteensä. Teos alkaa hahmottua hänen mielessään.

Kuusistosta on tärkeää, etteivät solisti tai kapellimestari yksin määrää teoksen kulkua. Orkesterilla on oltava yhteinen suuntavaisto.

– Parhaimmillaan sinfoniaorkesterin kanssa soittaminen on sellaista kuin kottaraisparven parviäly.

Kun viulukonsertto on soitettu läpi, näyttää Kuusisto yleisössä istuvalle säveltäjälle voitonmerkkiä nostamalla etu- ja pikkusormensa pystyyn, kuin rocktähti konsanaan. Orkesteri antaa aplodit.

– It needs to be arrrrrrh! neuvoo Gustavsson vaskipuhaltajia, eli käyrätorven-, tuuban-, pasuunan ja trumpetinsoittajia. Hänen puhuessaan desibelimittari värisee kuuttakymmentä jopa permannon takaosassa. Kapellimestarin on puhuttava lujaa, jotta kaikki orkesterilaiset kuulevat.

Orkesterilaiset ovat treenanneet omat osuutensa neljässä viikossa. Toisin kuin solisti ja kapellimestari, he saavat nuotit vasta kuukausi ennen konserttia.

Käyrätorvien äänenjohtaja Tuomas Setälä kertoo, että joskus nuotit saapuvat vasta kaksi viikkoa etukäteen. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse harjoitella yhtä paljoa, sillä osa kappaleista on lähes aina tuttuja, kuten nyt esitettävä Sibeliuksen sinfonia.

Orkesterilaiset voivat myös tarpeen mukaan pitää oman sektionsa kesken stemmaharjoituksia.

Setälän mukaan ”stemmikset” ovat tärkeitä etenkin silloin, jos teos on entuudestaan tuntematon, tai jos siinä on oman instrumentin kannalta merkittäviä osuuksia. Yhteisharjoituksissa kuitenkin tehdään isoin työ. Vaikka kuinka treenaa omat osuudet priimakuntoon, ei välttämättä tiedä mitä muut soittavat samaan aikaan.

Pelisilmää pitää myös olla. Kaikkia paukkuja ei kannata käyttää harjoituksissa, sillä soittaminen on fyysistä. Käyrätorvikin painaa muutaman kilon ja vaatii hyvän hengitystekniikan.

– Etenkin kenraalissa pitää säästellä, että pystyy antamaan kaikkensa illalla, Setälä sanoo.

Kenraalissa viimeisenä pauhaa Sibeliuksen sinfonia, jossa kaikki soittavat. Kun musiikin äänenvolyymi kasvaa, soittajien selät suoristuvat yhtä aikaa ja jouset liikkuvat samaan suuntaan. Silmät ovat kiinni nuoteissa, mutta samalla soittajat vilkuilevat kapellimestarin liikkeitä nuottitelineiden yli.

– Kiitos and good evening! Gustavsson huudahtaa orkesterille, ja harjoitukset päättyvät. Viimeinen hengähdys ennen illan koitosta alkaa.

Jutussa harjoiteltiin lokakuun 19. päivän konserttia varten. Ensi viikon keskiviikkona ja torstaina Oulu Sinfonian vieraiksi Madetojan saliin tulevat oopperalaulaja Waltteri Torikka ja kapellimestari Heikki Elo.

Lue arvio viime torstaina esitetystä Requiemista seuraavalta aukeamalta.

Kirjoittaja opiskelee Helsingissä Haaga-Helian ammattikorkeakoulun journalismin koulutusohjelmassa. Vierailu Kalevassa liittyi Sanomalehtien liiton ja journalismin koulutusohjelman yhteiseen reportaasiprojektiin.

Tuomas Setälä alkoi soittaa käyrätorvea 11-vuotiaana, kun hän jaksoi kannatella soitinta.

Pekka Kuusiston viulu on noin 300-vuotias englantilaisen Beare-säätiön kautta hänen käsiinsä tullut Stradivari. Soittimen arvo liikkuu hänen mukaansa ”monissa, monissa, monissa miljoonissa.”



Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 04.11.2017.