Uusi silta muuttaa ajoreittejä

Netin karttaohjelmista ei ole paljon apua reittisuunnitteluun,
sillä niistä Poikkimaantien silta puuttuu.

Lyhin reitti ei aina ole nopein.

Pekka Rahko, Kari Sankala
Jukka Leinonen, kuvat

Oulu

Tiistaina alkoi liikenne Poikkimaantien sillan yli. Samalla alkoi monien autoilijoiden mielessä pohdinta siitä, paljonko silta lyhentää ajoreittejä, vai lyhentääkö?

Kaleva laski uuden sillan vaikutuksen kahdella ajomatkalla.

Toisessa esimerkissä Kivikkokankaalla asuva lähtee Limingantulliin ostoksille, toisessa värttöläinen hiihtäjä ajaa Sankivaaraan kuntoilemaan.

Kauppareissu Kivikkokankaan Rakkakiventieltä laskettuna lyhenee tasan kaksi kilometriä suuntaansa. Tällaisilla noin kymmenen kilometrin taipaleilla lyheneminen on huomattavaa.

Värtöstä puolestaan on aiemmin päässyt Sankivaaraan kätevimmin Erkkolan sillan kautta. Matkaa tulee 12,6 kilometriä.

Uusi vaihtoehtoinen reitti näyttää kartalla lähtökohtaisesti järkevämmältä, lähteehän se selvästi suoremman oloisesti kaakon suuntaan. Laskutoimitus kuitenkin yllättää: ajovalinta Poikkimaantiensillan yli pidentää matkaa 500 metrillä!

Esimerkit ovat esimerkkejä. Todellisuudessa laskutoimituksia on yhtä paljon kuin oululaisilla menoja.

Enemmänkin, sillä lyhin reitti ei suinkaan aina ole nopein. Usein keskustan suunnasta Sankivaaraan menevä taittaa matkan ylivoimaisesti joutuisimmin kurvaamalla Sanginsillan kautta. Matkakaan ei näin paljon pitene.

Matkaan kuluva aika voi puolestaan vaihdella suuresti vuorokauden eri aikoina.

Autolla työmatkaansa pahimpaan ruuhka-aikaan ajavat tietävät tämän varmasti, samoin kuin tietävät ne työmatkansa pahimmat ruuhkasumput.

Vertailuja vaikeuttaa toistaiseksi se, että netin karttaohjelmista uutta siltaa ei vielä löydy.

Reittien pituudet pystyy eri palvelujen tietoja yhdistämällä itsekin laskemaan, mutta eri vaihtoehtoihin kuluvan ajan laskeminen ei onnistu.

Tiukan tieteellisesti asiaan suhtautuen pitäisi vertailua varten myös pystyä arvioimaan, paljonko liikenteen ohjautuminen Poikkimaantien sillalle vähentää liikennettä muilla silloilla ja nopeuttaa siten näiden kautta kulkevien reittien matka-aikoja.

Poikkimaantien sillan liikennemäärien odotetaan kasvavan sitä mukaa, kun Hiukkavaaran asuinalueiden rakentaminen etenee.

Monia muitakin näkökulmia voi liikkumiseen valita. Silta mahdollistaa esimerkiksi kokonaan uudenlaisia reittejä lenkkeilijöille ja pyöräilijöille.

Poikkimaantiellä ja sen sillalla Oulujoen ylitse on erittäin tärkeä merkitys Pohjois-Suomen erikoiskuljetuksille.

Poikkimaantie on suunniteltu siten että suuret erikoiskuljetukset voivat kulkea tien ja sillan kautta Oulujoen ylitse.

Poikkimaantien silta oli avajaispäivänään esillä myös yhdyskuntalautakunnassa, jossa pohdittiin Tytti Tuppuraisen (sd.) valtuustoaloitetta rajoittaa yhtä kulkusuuntaa sillalle.

Tuppurainen on esittänyt aloitteessaan läpiajokieltoa Kangaskontiontielle Maikkulantien risteyksestä Kajaanintielle ja edelleen Kajaanintielle Poikkimaantien suuntaan.

Yhdyskuntalautakunta ei puolla Tuppuraisen aloitetta, koska Kainuuntien muutokset tulevat muuttamaan liikennevirtoja Maikkulan ja Iinatin suunnalla.

Valtatie 22 eli Kainuuntie muuttuu keskikaiteelliseksi nelikaistatieksi ja Iinatin kaupunginosaa sekä Maikkulan takaosia palvelemaan valmistuvat suorat rampit Haarakankaantiestä Oulun keskustan suuntaan.

Muutostöillä liikennevirrat ohjautuvat Kainuuntielle eivätkä Kajaanintielle, lautakunta totesi.

Fakta

Silta vai tunneli?

Yhteyttä joen poikki Poikkimaantien kohdalta esitettiin ensimmäisen kerran varauksena jo vuoden 1968 maankäyttösuunnitelmassa.

Suunnittelun alkuvaiheessa tutkittiin kuntalaisaloitteen pohjalta, pitäisikö Oulujoen poikki rakentaa silta vai tunneli.

Tunnelin suurimmaksi ongelmaksi osoittautui sen moninkertaisesti kalliimmat rakennus- ja käyttökustannukset siltaan verrattuna.

Lähde: Oulun kaupunki

Poikkimaantien sillan avajaisissa tiistaina julkistettiin valotaideteos Väritä väreitä! ja se valaisee vaihtuvin värein sillan kulkijoita ensi sunnuntaihin saakka. Avajaisia tuli seuraamaan suuri joukko oululaisia. Vieressä asuva Risto Hyvönen sai kunnian olla Poikkimaantien sillan
ensimmäinen virallinen yliajaja. Hän tuli Ylivieskasta työmatkalta ja kuuli radiosta sillan avauksesta liikenteelle. Hän ehätti ensimmäiseksi jonoon.
Poikkimaantien sillan avajaisissa nauhan katkaisivat Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen (vas.) ja Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen. Yleisö sai sen jälkeen leikata itselleen nauhanpätkiä muistoksi, ja halukkaita riitti.

Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 23.11.2016.