Rautaista työtä residenssissä
Oululainen vapaa kirjailija Jenny Kangasvuo etsi Visbystä jälkiä vuodelta 536, jolloin aurinko pimeni.
Uuteen romaaniin tihkuu Gotlannista kirjoituspaikan tunnelmia, maagisia luontoelämyksiä ja hallitalojen mittasuhteita.
Eeva KauppinenTyö uuden romaanin parissa johdatti oululaisen kirjailijan Jenny Kangasvuon syyskuussa Ruotsiin Gotlannin saarelle ja vuoteen 536. Tekeillä oleva teos sijoittuu keskiseen rautakauteen.
Kangasvuota kiehtoo mystinen luonnonkatastrofi, selittämätön kylmä kausi, jolloin luultavasti suuri osa Pohjois-Euroopan väestöstä kuoli nälkään kymmenen vuoden sisällä. Roomalaisten lähteiden mukaan koettiin kolme talvea peräkkäin ilman normaaleja, lämpimiä kesiä välissä.
Romaanin tapahtumat ajoittuvat tähän auringon katoamisen ajankohtaan.
Niinpä Kangasvuo haki residenssiin Visbyssä sijaitsevaan Itämeren kirjailijoiden ja kääntäjien keskukseen. Gotlanti on tunnettu auringonkehriä esittävistä kuvakivistä, joita kaiverrettiin ennen katastrofia.
Vielä Gotlantiin lähtiessään Kangasvuo ei aavistanut, että sieltä löytyy hänelle jännittävää aineistoa, 500-luvulla ilman tunnettua syytä tyhjenneitä kyliä. Monissa paikoissa hylätyt kylät olivat sitä ennen olleet asutettuja jopa tuhat vuotta.
Vasta 1980-luvulla arkeologit ja biologit heräsivät tutkimaan tätä ilmiötä, jota on selitetty luonnonkatastrofilla.
– Esimerkiksi virolainen arkeologi Andres Tvauri on päätellyt virolaisista jäänteistä, että todennäköisesti iso osa Viron väestöstä kuoli tuolloin.
Ruotsalaiset tutkijat nimittävät vuoden 536 tapahtumia saagoista peräisin olevalla nimellä
Roomalainen virkamies Cassiodorus raportoi kirjeessään, että aurinko näytti kuin sinertävältä ja ilma oli paksuna jonkinlaista seosta.
– Myöhäisantiikin lähteissä on tietoja siitä, että vuonna 536 aurinko pimeni. Se ei heittänyt varjoa ja viinirypäleet happanivat köynnöksiinsä, Kangasvuo kertoo.
Sama ilmiö tunnetaan myös tarustoista, Kalevalasta ja Eddasta.
– Kalevalassa on kaksi tarinaa siitä, kuinka aurinko katoaa. Ensin suuri tammi kasvaa taivaaseen asti ja pidättää päivän paistamasta. Sitten Louhi varastaa auringon ja kuun, joita Väinämöinen ja Ilmarinen lähtevät hakemaan takaisin.
Fimbulvinteristä kerrotaan myös islantilaisten Edda-eepoksessa. Skandinaavisessa mytologiassa Ragnarökiä eli maailmanlopun taistelua edeltää kolmivuotinen talvi, jolloin kesiä ei ole välissä ollenkaan ja yleinen moraali rappeutuu.
– Tietokirjailija ei voisi tehdä tällaista epätieteellistä loikkaa, mutta kaunokirjailija voi käyttää ilmiötä hyväksi, Kangasvuo iloitsee.
On todennäköistä, että Visbyn residenssin jälkeen Gotlanti maagisine luontoineen tihkuu Kangasvuon romaanitekstiin. Kirjailija kierteli saarella, tutustui hylättyihin kyliin sekä rauniolinnoihin. Paikallisessa museossa hän tutki kuvakiviä.
– Kävin kaksi kertaa yhdessä kylässä, joka on tyhjentynyt 500-luvulla. Maastosta löytyy valtavia kiviperustaisia hallitaloja, joissa on varmaan asunut yhtä aikaa paljon ihmisiä.
– Kun kävelee tilassa, pystyy selkeämmin hahmottamaan, miten paljon tai vähän ihmisillä on ollut tilaa, montako askelta joutuu kävelemään talon ovelta vaikka ulkorakennukseen, hän konkretisoi.
– Rauniot näyttävät, mikä on ollut ihmisen ja tilan suhde.
Kangasvuo uskoo, että Gotlanti saa nyt romaanissa isomman roolin.
– Aikaisemmin olin ajatellut, että kirjassa on useampia henkilöitä Itämeren piiristä ja yksi Varsinais-Suomesta.
Paitsi elinkeinot myös kuvakivitraditio muuttui yhtäkkiä 500-luvulla. Auringonkehrät, joita on pidetty aurinkokultin ilmauksina, korvattiin kuvakivissä skandinaavisen mytologian aasa-jumalilla ja sotilailla.
– Paljon ilmeni tällaisia juttuja, jotka loksahtivat yhteen, Kangasvuo toteaa.
– Mutta on vielä vaikea sanoa, mitä niistä tulee tekstiin. Mikä on tietoista ja mikä kirjoittamisen hetkessä syntyvää.
Aikaisemmin paljon scifi-novelleja kirjoittanut ja niistä palkittu Jenny Kangasvuo kertoo, että uuteen romaaniin tulee mukaan fantasiaelementtejä. Se ei ole puhdas historiallinen romaani.
– Nykyisin puhutaan
FAKTA
– On tyypillistä, että kuvakivessä on yksi iso auringonkehrä tai ympyrä. Jotkut sanovat, että se on kilpi. Laiva on tulkittu kuolemanlaivaksi tai sellaiseksi laivaksi, joka kuljettaa auringon taivaan poikki, oululainen kirjailija ja tutkija Jenny Kangasvuo selittää.
Kuvakivitraditio muuttui yhtäkkiä 500-luvulla. Auringonkehrät, joita on pidetty aurinkokultin ilmauksina, korvattiin skandinaavisen mytologian aasa-jumalilla ja sotilaille.
Vetkuttelun sijasta
kova draivi päällä
Eeva KauppinenKirjailija Jenny Kangasvuo lähti Visbyn residenssiin puhtaasti kirjoittamaan. Hänelle on järjestynyt kaksi eri residenssijaksoa: ensin Saaren kartanoon Mynämäkeen syys-lokakuussa 2014 ja sitten Gotlantiin Ruotsiin tänä syksynä.– Residenssissä on olennaista, että saa rauhan kirjoittaa. Pelkästään se, ettei ole omassa kotona, edesauttaa sitä, että saa tehtyä asioita. Kun kotirutiinin rikkoo, päätyy enemmän olennaisen äärelle, hän toteaa.
Residenssi on kuin kammio, johon voi sulkeutua.
– Kotona työskentely on helposti semmoista haapistelua, vellomista.
Kangasvuo arvelee tekevänsä liikaakin taustatyötä. Siihen vaikuttaa Oulun yliopistosta hankittu tutkijan koulutus.
– Luen paljon arkeologista tutkimuskirjallisuutta. Viime kesänä tein kaksi kenttätyömatkaa, Uppsalan seudulle ja Viroon kiertomatkan, jolla kävin katsomassa muinaisjäänteitä ja muinaislinnoja. Lisäksi olen viettänyt tosi paljon aikaa museoissa. Gotlannissa kävin viidessä eri autioituneessa kylässä kuukauden aikana.
– Olen tunnistanut, että taustatyön tekeminen on minulle myös prokrastinaation keino.
Tämä tarkoittaa työn lykkäämistä, välttelyä, viivyttelyä ja vetkuttelua. Klassinen esimerkki sijaistoiminnosta on siivoaminen.
– Visbyssä minulla oli kova draivi päällä, rutiini ja rytmi. Suosittelen residenssejä myös muiden alojen tekijöille. Se voisi olla hyödyllistä ylipäätään ihmisille, jotka tekevät ajattelutyötä.
Artikkelin lähde Kaleva 12.11.2016.