Näökäs Lappi-lavastus, vaan iso idea jää uppuraan
Näytelmän joka henkilöllä tuntuu olevan oma agendansa ja asia ajettavana, eivätkä ne koostu.
Saamen ja lannan lippujen lisäksi lavalla heiluvat vaimonhakkaajia vastustavan sisarkunnan kyltit.
Jääräpäältä tekee mieli anoa ratkes-henkeen kuin Katja Aslalta: ”Vuorovaikuta mun kans, pliis!”
Kantaesitys
Vastaavasti kuin ihminen voi joutua maahisen tai harakan houkuttelemana metsänpeittoon, kainuulaissyntyisen Mikko-Pekka Heikkisen romaanin henkilöt ja eläimet ajetaan nyt lumenpeittoon.
Silmät rävähtävät auki, kun ensi kerran näkee valosuunnittelija Mika Ryynäsen valaisemat nietokset, taustalla kelluvan jäätävän kuun ja valkealla karvalla korostetut avannon reunat.
Upea näkymä ja kirkas ajatus. Pitkästä, pitkästä aikaa teatteriin on katettuna näin vaikuttava kangaslavastus. Näökäs (komea) lavastus kuroo yhteen eri suuntiin siroavaa tarinaa.
Heikkisen romaanissa on niin paljon lankoja, ettei dramaturgi ja ohjaaja Jukka Heinänen saa niitä kaikkia liittymään yhteen. Iso idea jää uppuraan (sumuun).
Jouhevasti ja lyhyinä kohtauksina hän juoksuttaa tarinaa. Joh joh joh, juttu kulkee aluksi ja jolkottaa kuin poro kairassa.
Petri Kauppisen ryhmäkoreografiat koko tokalle ja pyörönäyttämö panevat vauhtia koparoihin.
Mutta materiaalia lapioidaan sisään koko ajan lisää. Katsojalla on vaikeuksia ymmärtää, miten henkilöt ja haarat liittyvät toisiinsa. Etenkin niillä, jotka eivät ole lukeneet pohjana olevaa kirjaa.
Uudeksi kunnanjohtajaksi valittu Katja Karhuvuoma (Iida-Maria Heinonen) on tullut yhdistämään Muonion ja Enontekiön kunnat. Hänen missionsa on viedä Tunturi-Lappia eteenpäin alamäkilatua pitkin.
Vastassa on dissausta karvareuhkavaltuustoilta ja kiristystä Itsenäisten saamelaisten puolueelta.
Esikuvana kummittelee Kittilän savustettu kunnanjohtaja Anna Mäkelä, joka tarttui Levin hissikauppoihin.
Katjan pahin vastus on oma appiukko, Piera Karhuvuoma (Hannu Pelkonen), joka on itse tehty samaani, pahoinpitelijä ja lopulta myös tuhopolttaja.
Puoliso Asla (Tomi Enbuska) menestyy lokalisoimalla Canada Goose -muotia, mutta ei osaa puhua. Asla haluaa irti isän mallista. Niinpä hän etsii tukea
Saamen ja lannan lippujen lisäksi lavalla heiluvat Wife Beater Revenge Clubin kyltit. Barrikadeille on noussut myös vaimonhakkaajia vastustava sisarkunta. Naisiin kohdistuva henkinen ja fyysinen väkivalta on muiden ohessa yksi Jääräpään teemoista.
Jos kaiken ynnää, tärkeää on jättää alkuperäiskansan elinkeino rauhaan, tunturit rauhaan, kaikki naiset sekä puhumattomat miehet rauhaan.
Parasta ovat iso persoonat kuten Hannu Pelkosen Piera ja Iida-Maria Heinosen linjakkaasti näyttelemä Katja. Pukusuunnittelija Annukka Valta pääsee irrottelemaan Pieran Black Sabbath -lookissa ja Canadan Goose -toppapukumallistossa.
Hyvinä tyyppeinä esiin nousevat kansanomainen Nils Palkinen (Aki Pelkonen) ja Lappi-romantikko, Canada Goosen toimitusjohtaja Bertil Hummelgård (Mikko Leskelä). Yleisö oikein hamuaa näitä hauskoja hetkiä ja syö vähän aikaa tekijöiden kädestä.
Kokonaisuutena Jääräpäältä tekee mieli anoa ratkes-henkeen ihan niin kuin Katja Aslalta: ”Vuorovaikuta mun kans, pliis!"
(Iida-Maria Heinonen ja Tomi Enbuska) vuorovaikutus ei suju niin kuin Hugh Grantilla ja Julia Robertsilla romanttisessa komediassa Notting Hill. Vierailevan lavastajan Sattva-Hanna Toiviaisen idea on kääriä kaksikko ja koko näyttämö lumipeitteeseen.
Artikkelin lähde Kaleva 07.11.2016.