– Lapset sodan jaloissa on ajankohtainen asia, äiti Inkeri ja Minea-tytär kokevat.
Eeva Kauppinen, teksti
Jukka Leinonen, kuvat– Meidän Martti tuossa! yllättyi haukiputaalainen Inkeri Turtinen, kun löysi Sotalapsi-Martin kuvan
– Kun luin kisasta aamupalapöydässä, innostuin heti, että tämähän olisi hauska idea toteuttaa, hän kertoo.
Äiti ja tytär päättivät osallistua kisaan syysloman aikaan.
– Käytiin paikallisella kirpparilla. Meillä ei ollut silloin vielä hirveästi ajatusta, miten Martti puettaisiin. Mutta idea tuli siinä, kun tyttäreni Minea löysi pienen villapaidan ja minä housut. Niistä vaatteista tuli yhtäkkiä mielikuva sotalapsesta.
Sotalapsi-Martti voitti kisan. Inkeri Turtisen ja 14-vuotiaan Minean ideoima ja toteuttama asukokonaisuus sai 55,4 prosenttia annetuista äänistä.
Historia kiinnostaa Inkeri Turtista. Nimenomaan toinen maailmansota ja siihen liittyvät ihmiskohtalot. Hän on lukenut aihepiiristä paljon.
– Se kiinnostaa varmaan siksi, koska se on lähihistoriaa. Omat vanhempani ovat sota-ajan lapsia. Se kaikki on ollut lapsuudessani esillä, ja kiinnostus on herännyt sitä kautta. Erityisesti lasten kohtalot ovat aina liikuttaneet.
Omassa suvussa ei ole sotalapsia.
– Mutta tunnen ihmisiä, jotka ovat olleet sotalapsena. Esimerkiksi Iistä on siirretty lapsia Ruotsiin. Kun ajattelee, että lapsi lähetetään ihan outoon paikkaan. Mitä siellä pienessä mielessä liikkui, kun äiti puki päälle sitä villapaitaa ja villasukkia ja sanoi, että nyt sinä olet sitten lähdössä, eikä äiti tulekaan mukaan.
– Aika oli sellaista, ettei lapselle asioista välttämättä hirveästi kerrottu. Sotalapset on vaan pantu matkaan ja sanottu, että pääsette paikkaan, missä on ruokaa ja teistä pidetään huolta.
Eivät vanhemmatkaan tarkasti tienneet, minne lapset joutuvat.
– Se ei varmasti ollut yksiselitteinen asia, että tuosta vaan lähetetään lapsia pois. Itse äitinä miettii, että sen täytyi olla todella kipeää ja koskettavaa.
Martilla roikkuu kaulassa, paperinarun varassa, sotalapsi-kyltti: Finlands barn.
– Netistä löytyi paljon tarkkoja kuvia kylteistä. Siellä oli myös oululaisten lasten kylttejä. Tuirasta oli joku Kerttu muistaakseni lähtenyt.
Kaksikko mietti materiaalit tarkasti, että kyltti näyttäisi oikealta.
– Kun Marttia puki, siinä kävi itsekin läpi sotalapsiasiaa. On hirveän humaani ja lämmin asia, että naapurimaa oli valmis ottamaan lapsia vastaan, turvaan ja suojaan.
Vaikuttaa siltä, että Turtisen perhe ei halua katsella maailmanmenoa kädet taskussa.
– Kun vie kirppareille vaatteita, sillä voi auttaa kolmannen maailman ihmisiä ja pakolaisia. Se on tätä päivää, ja tämä päivä on huomisen historiaa. Miten haluaa olla ajassa ja asioissa mukana.
Inkeri Turtinen vertaa sotalasten massasiirtoa ja Suomeen Ruotsin kautta kesällä ja alkusyksystä tulleita pakolaisia.
– Se liikutti ja kosketti meitä kovasti. Silloinkin mietittiin Minean kanssa, miten voisimme olla niitä lapsia auttamassa. Minea keräsi leluja ja vaatteita, jotka vietiin seurakunnan keräykseen.”Kun vie kirpparille vaatteita,
sillä voi auttaa kolmannen
maailman ihmisiä ja pakolaisia.
Se on tätä päivää, ja tämä päivä on huomisen historiaa.”
Inkeri Turtinen
mielestä yhdessä tekeminen oli
kivointa Pue Martti -kisassa.
– Eihän me olla edes käsityö-
ihmisiä! Leikkimielellä lähdettiin mukaan, ja tästä tulikin meille
iso juttu. Kisaan osallistui
hienoja itse tehtyjä asuja.
Minea Turtisen Baby born -nukesta tuli Martin asun mannekiini kotioloissa.
Artikkelin lähde Kaleva 25.11.2016.