Ilveilyä rakkauden nimissä

Oulun konservatorion oopperastudion Così fan Tutte on riemukas komedia
haksahtavista naisista ja epäilevistä
miehistä.

Eleonoora Riihinen , teksti
Jukka-Pekka Moilanen, kuvat

Wolfgang Amadeus Mozartin komeadiallinen ooppera Così fan Tutte kertoo rakkaudesta, joka ei kestäkään kaikkia koettelemuksia.

– Se on varsinainen ilveily, johon liittyy roolien vaihtoa ja sellaista Pomo piilossa -meininkiä, naureskelee ohjaaja Heta Haanperä ja viittaa oopperan tarinassa tapahtuvaan valeasuilla höpsöttelyyn.

Hänen ohjauksessaan Oulun konservatorion oopperastudio esittää Così fan Tutte – niin kaikki naiset tekevät -oopperaa Oulun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä kahden viikon ajan.

Kyseessä on nykymuotoisen oopperastudion kolmas ooppera. Myös kaksi edellistä oopperaa ovat olleet Mozartin käsialaa. Vuonna 2005 oopperastudio esitti orkesterin säestyksellä Bastien ja Bastiennen ja vuonna 2013 pianon säestyksellä Don Giovannin.

Myös Così fan Tutte esitetään pianisti Markus Vaaran säestyksellä.

– Toteutus on varsinainen sekatyyli, sillä kyseessä on itse lavastettu, puvustettu ja tarpeistettu teos, Haanperä kertoo.

Oopperastudion johtaja, yliopettaja Ritva Lehtiniemi-Anundi puolestaan kuvailee Haanperän nykypäivään tuotua toteutusta ”tuoreeksi ja raikkaaksi”.

– Oopperasta on pyritty tekemään yleisöystävällinen. Osa resitatiiveista on puhuttu suomeksi, joten sitä on helpompi seurata, yliopettaja kertoo.

Lehtiniemi-Anundin mukaan teoksen vaativia lauluosuuksia on harjoiteltu kahden vuoden ajan.

– Musiikillisesti esimerkiksi osa aarioista on huippuvaikeita. Täytyy nostaa hattua, että laulajat pystyvät suorittamaan noin vaikeat osuudet, vaikka ei ole kyse ammattilaisista, Lehtiniemi-Anundi kehuu.

Janne Sihvo esittää kaksoismiehityksessä Don Alfonson roolia. Hän on ilkimys, joka laittaa koko juonen käyntiin.

Rooli on tarjonnut Sihvolle haastetta.

– Roolin musiikki on niin korkealla, että vaikka se on kirjoitettu bassolle, yleensä rooliin kiinnitetään baritoni esittämään sitä. Lähes koko ajan saan olla oman mukavuusalueeni ulkopuolella, Sihvo kertoo.

Lorenzo da Ponten libretossa Sihvon ja Markku Koskelan esittämä Don Alfonso lyö kahden rakastuneen sulhasen kanssa vedon siitä, että heidän morsiamensa pettävät heidät vuorokaudessa vedon alkamisesta. Vetoon suostuneet sulhot tekeytyvät kilpakosijoiksi ja alkavat liehakoida rakastettujaan. Don Alfonson kyyninen haaste myrkyttää miesten ja naisten välit.

Oopperan tarjoamat teemat ovat Heta Haanperän mukaan tätä päivää. Reilun kahden sadan vuoden aikana rakastuneen ihmisen järjettömyys ei ole muuttunut miksikään, ja Mozartin musiikki soi tietenkin ajattoman upeasti.

– Se kertoo älyttömästä asenteesta elämään. Tänä päivänäkin mietitään jatkuvasti, että kuka on cool, mihin haksahdetaan ja miten pitää elää. Kannattaako mielummin elää ja nauttia kuin epäillä kaikkea? Haanperä kysyy.

Libreton viimeisissä sanoissa piilee ehkä vastaus: ”Onnellinen on se, joka näkee kaikessa parhaat puolet ja löytää maailmasta rauhan myrskyjenkin keskellä.”

Così fan Tutten muissa miesrooleissa ovat Reijo Alatalo ja Matteus Jämsä, jotka jakavat Guglielmon roolin sekä Tuomo Rahko ja Jukka Tallgren, jotka laulavat Ferrandon roolin.

Naisrooleista Fiordiligin roolissa nähdään Mari Klementtilä ja Päivi Järvenpää Dorabellan roolissa Anne Harttunen ja Satu Lotvonen Despiinaa esittävät Virva Puumala ja Emma Mustaniemi.

Così fan tutte - niin kaikki naiset tekevät ensi-ilta 3.11 Oulun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Muut esitykset perjantaina 4.11, torstaina 10.11., lauantaina 12.11., torstaina 17.11, lauantaina 19.11. Kaikki esitykset alkaa kello 18.30.

On jäähyväisten aika, sillä miehet ovat lähdössä suuremmille oopperalavoille Helsinkiin. Kuvassa hyvästejä jättävät Ferrando (Jukka Tallgren) ja Dorabella (Satu Lotvonen) vasemmalla sekä ja Fiordiligi (Päivi Järvenpää) ja Guglielmo (Matteus Jämsä) oikealla. Oopperastudion esitystä on tehty koulutuksellisesta näkökulmasta. – Ollaan lähdetty iloisin mielin soitellen sotaan. Kun haaste on kova, onnistumisista on iloittu yhdessä, ohjaaja Heta Haanperä kertoo. Ferrando (Jukka Tallgren, vas.) ja Guglielmo (Matteus Jämsä, oik.) ovat lyöneet vetoa Don Alfonson (Markku Koskela) kanssa että heidän morsiamensa pysyvät heille uskollisina. Taustalla Janne Sihvo ja Reijo Alatalo.

Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 01.11.2016.