Toriportti valmistuu vapuksi

Toimistotilojen kysyntä Oulun keskustassa edelleen suurta.

Toriportissa kysyntä ylitti tarjonnan.

Pekka Rahko

Oulu

Torikadun ja Kauppurienkadun kulmassa, vanhassa Oulun Puhelimen talossa, on kesästä saakka valmistunut jotain pressujen alla. Mutta mitä?

– Toriportti, Jukka Puolakka kertoo hankkeen nimen. Puolakka hankki yhdessä liikekumppaneidensa Risto Järvelinin, Jouni Haanpään ja Kalevi Hasin ja heidän perheidensä kanssa kiinteistön vuonna 2010.

– Se oli Oulun rumimpia rakennuksia, Puolakka lisää. Pinnan alla ostajat kuitenkin näkivät rakenteeltaan hyvin tehdyn talon mainiolla sijainnilla. Nyt täydellisen remontin kokeva rakennus uudistuu ja laajenee liike- ja toimistotiloiksi.

– Kaikki laitetaan uusiksi, vain kantava runko jää. Rakennusoi-
keutta on noin 5 800 kerrosneliömetriä ja se käytetään lähes loppuun, Puolakka kertoo.

Katutasoon tulee liiketiloja ja kerrokset toisesta viidenteen vuokrataan toimistotiloiksi. Liiketilojen vuokralaisista ovat varmistuneet DNA:n myymälä ja Antell, joka avaa talossa kahvila-ravintolan uudella konseptilla. 2-3 liiketilaa on vielä vapaana.

– Alunperin suunnitelma oli vuokrata myös toinen kerros liiketiloiksi, mutta Valkean ja Stockmannin kuviot sekoittivat tilannetta, vuokrauksesta vastaavan Catellan myyntipäällikkö Pekka Laurila-Harju kertoo.

Toimistotilalle löytyi Laurila-Harjun mukaan runsaasti kysyntää ja lopulta enemmän kuin neljässä kerroksessa oli tarjolla.

Vuokralaiset ovat it-alan ja finanssialan yrityksiä: Solita, Symbio, ARM Finland, Greenstep Oy ja Handelsbanken.

Kauppurienkadun puoleinen osa kiinteistökokonaisuudesta on suojeltu siten, ettei julkisivuun saa tehdä merkittäviä muutoksia.

Sisäpihalle valmistuva uudisrakennus erotetaan vanhasta osasta koko rakennuksen korkuisella, lämpimällä puolijulkisella tilalla.

Toimistotilojen kysyntä Oulussa on kasvanut jo runsaan vuoden ajan, ja monet yritykset haluavat tulla nimenomaan kaupungin keskustaan.

– Edustavat, hyvin saavutettavat tilat, Solitan Oulun toimiston vetäjä Teemu Sevon perustelee muuttoa Toriporttiin Kontinkankaan Technopoliksesta.

– Neljän ja puolen metrin huonekorkeus kiinnosti tässä kohteessa erityisesti, onhan se ihan mieletön, Sevon kehuu. Hänen mukaansa kunnossa olevat työtilat näkyvät suoraan työhyvinvoinnissa.

Hyvä saavutettavuus ja parkkitilat suoraan kiinteistön alla Kivisydämessä ovat myös etuja.

– Kaupungin sisäisen liikenteen pääpysäkki on aivan vieressä, Risto Järvelin lisää valtteja.

Tietoliikenneyhteyksienkin pitäisi pelata viimeisen päälle, sillä kellarissa sijaitsee DNA:n laitetila.

– Vuokralaiset haluavat nykyaikaisia, teknisesti hyviä tiloja, Laurila-Harju vahvistaa. Toisaalta laitetila vaikuttaa saneeraukseen, sillä kellariin ei saa päästä pölyä tai vettä eikä edes remontista aiheutuva tärinä saa tuntua.

Viiden kerroksen korkuinen, lasikaton saava lämmin käytävä ohjaa katutason liikkeisiin. Toriportti valmistuu huhtikuun loppuun mennessä ja vuokralaiset muuttavat taloon heti vapun jälkeen. Laajennuksen julkisivussa ja rakennuksen sisäosissa käytetään paljon lasia ja tammiviilua.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva