Artikkelin lähde Kaleva
Anna Kilponen Kaleva
Oulu Lokakuun lopun kalvakka aurinko on pian menossa mailleen meren taa. Meren äärellä - tai ainakin sen läheisyydessä Juhani Alakärppä on asunut koko ikänsä.
Oulun Hietasaareen kotiutunut laulaja-laulupedagogi lenkkeilee mielellään kotimaisemissa. Juuri nyt hän on tullut kuntosalilta.
"Olen aina nauttinut liikkumisesta. Laulajan instrumenttina on oma keho. Kun ikää tulee, kehoa pitää huoltaa", Alakärppä sanoo.
Toivo Kuula -laulukilpailun vuoden 2012 yllätysvoittajasta ja varttuneella iällä ammattia vaihtaneesta Alakärpästä on tehty monta juttua, joissa on puitu hänen homeongelmiaan. Niistä uranvaihdoskin lähti vuonna 2005 liikkeelle, kun hoitoalan työpaikan sisäilmaongelmat aiheuttivat sairastelukierteen.
"Pohdin tuossa, mikä olisikaan nyt jutun teemana? Kenties jokin synkempi juttu, hautajaisetko, kun on viisikymmentä lasissa", Alakärppä heittää huumorilla ja myöntää samalla, että elämän rajallisuutta on kyllä tullut pohdittua.
Miten olisi laulu? Alakärpän perheessä on aina ollut aihetta lauluun, varsinkin jouluisin. Levyjäkin on tehty koko perheen voimin. 11 vuoden ajan heillä ollut tapana järjestää oma joulukonsertti. Aivan joka vuosi se ei ole toteutunut, niin kuin ei tänäkään jouluna Juhanin omien esiintymisten vuoksi.
Lapsista kuusi on jo lennähtänyt pesästä, ja kotona asuu ainoastaan musiikkiluokalla opiskeleva, 10-vuotias Amelie.
"Kun olemme porukalla koolla, kitara kaivetaan esiin, ja tietysti lauletaan."
Myös kuvataiteilija-vaimo Jaana Kokko-Alakärppä on opiskellut laulua. Juhani puolestaan harrasti maalausta nuorena.
"Laulu ja kuvataiteet yhdistävät meitä. On hyvä, että puoliso ymmärtää, millaista esimerkiksi konsertteihin valmistautuminen on. Lisäksi minulla on hyvä kriitikko kotona."
Kaikki perheen lapset ovat oma-aloitteisesti kiinnostuneet musiikista - kaksi vanhinta opiskelee laulua Helsingissä, yksi Kokkolassa. "Lapset ja vaimo ovat aina olleet etusijalla elämässäni."
Naimisiin Alakärppä meni jo 19-vuotiaana, ja vuoden päästä syntyi ensimmäinen lapsi. Hänelle oli selvää, että laulamalla ei kasvavaa perhettä elätettäisi.
Alakärppä työskenteli kehitysvammaisten hoitajana Tahkokankaan palvelukeskuksessa 26 vuotta ennen laulu-uralleen lähtemistä. "Päivääkään en vaihtaisi pois. Hoitaessaan autistista lasta tai psykoosissa olevaa ymmärtää, kuinka tärkeä on kohdata ihminen. Nykyisin ei olla aidosti läsnä."
Harmoonia poljettiin ja lauluja laulettiin myös Alakärpän lapsuudenkodissa. Juhani on 15-lapsisen perheen kolmanneksi vanhin.
Kolmannella luokalla hän perusti tiernapoikaporukan, tiettävästi Simoniemen ensimmäisen. Itse hän esiintyi Murjaanien kuninkaan roolissa.
15-vuotiaana hän opiskeli Simon kansalaisopistossa yksinlaulua ja esiintyi koulun juhlissa.
"Kerran lauloin kevätjuhlassa Yksi ruusu on kasvanut laaksossa. Naapurin täti alkoi itkemään laulaessani. Aloin pohtia, miksi. Silloin tajusin, että laululla voi koskettaa."
Tällä hetkellä Alakärppää huolestuttaa taide- ja kulttuurialan, etenkin musiikin opetuksen leikkaukset.
"Tänä ahneuden aikana unohdetaan, että kulttuuri antaa elämyksiä, jotka ovat ihmisen henkiselle elämälle tärkeitä."
50-vuotispäiviensä kynnyksellä tuli Juhanin vuoro huolehtia vanhempiensa haudasta. Matka kotikonnuille haudan äärelle oli pysähdyttävä.
"Joutsenet lensivät yläpuolellani ja huusivat hirveästi. Taivas oli kirkas", hän kertoo liikuttuneena.
Samalla reissulla tuli katsastettua lapsuuden leikkipaikat: sekin petäjikkö, jossa Tarzan roikkui liaaneistaan ja huusi.
"Olin Viantien kylällä ainut oikea Tarzan. Olin aivan höyrähtänyt Tarzaniin vuosien ajan, ja luin kaikki kirjatkin. Lannevaate piti olla päällä, vaikka lunta oli maassa. Kuvasin puut nyt. Liaaneita siellä ei ollut enää."
Artikkelin lähde Kaleva