Artikkelin lähde Kaleva
Uuden musiikin lokakuu. Oulu sinfonia. Kapellimestari Johannes Gustavsson. Solisti Christoffer Sundqvist, klarinetti. Oulussa Madetojan salissa 30.10.
Nykymusiikkikonsertteja vaivaa monesti se, että sävellykset eivät ole vielä käyneet läpi vuosikymmenien suodatusprosessia. Tästä syystä musiikin laadussa voi siis yhdessä konsertissa olla suuriakin eroja.
Uuden musiikin lokakuun kymmenvuotisjuhlan orkesterikonserttiin oltiin onneksi löydetty ohjelma, jonka teoksista yksikään ei edustanut itsetarkoituksellista häröilyä. Neljä hyvin erilaista säveltäjää pääsi myös esittämään oman näkemyksensä modernista taidemusiikista.
Juha Piston Nachtmusikissa (2009) yö on pimeä, mutta turvallinen. Yöllisen maiseman kuvauksessa kuulee selviä kaikuja Bela Bartókin yökuvien naturalistisista äänistä.
Vaelluksen johtaessa lopun kauniisiin koraalisointeihin kuulijan on helppo uskoa, että loppujen lopuksi kaikki on hyvin.
Jukka Tiensuun False memories I-III (2008) nojaa enemmän erilaisiin sointiefekteihin, mutta tässä teoksessa säveltäjän orkesterista esiin loihtimat tehot ovat niin hämmästyttäviä, että kuulijan aika kuluu rattoisasti jo pelkästään ihmetellessä.
Ensimmäisen osan toimintaelokuvamainen jytinä sai lisävärikseen hienosti toimivia, suuren hallin kaiulta kuulostavia sointeja. Toisessa osassa käsiohjelman lasimaiseksi luonnehtimat korkeat vinkunat kuulostivat myös erehdyttävästi akustiselta kierrolta.
Kolmannessa osassa palaava ryminä teki kokonaisuudesta perinteistä nopea-hidas-nopea -rakennetta noudattavan.
Illan teoksista Harri Östermanin Aberration 3: "Tripod" (kantaesitys) liikkui lähimpänä perinteisen tonaliteetin maailmaa. Säveltäjän mukaan teos kuvaa pakkomielteenomaista viehtymystä lukuun kolme ja se sisältää myös viittauksia Pyhään kolminaisuuteen.
Scifiä lukeneille tulee tripodeista väistämättä mieleen myös H. G. Wellsin Maailmojen sota, mutta tämä assosiaatio lienee tahaton. Aberration 3 on miellyttävää kuunneltavaa, sillä jousiorkesteri soi hallitusti ja kaunis tonaalinen materiaali on taitavasti vieraannutettua.
Olli Kortekankaan Klarinettikonsertto (kantaesitys) alkaa selkeistä intervalleista ja intervalleihin se lopuksi taas palaa. Välillä kuullaan niin taiturillista kuviointia kuin aavemaista hiljaisuuttakin.
Erilaisten efektien käyttö on maltillista ja musiikilliselta välttämättömyydeltä kuulostavaa. Erityisen taitavasti Kortekangas hyödyntää klarinetin kykyä tuottaa lähes aineettoman hiljaista ääntä.
Konserton taitavana solistina toimi Christoffer Sundqvist, jonka tulkinnassa ei ollut havaittavissa nykymusiikkiin usein liittyvää suorittamisen tunnetta. Sen sijaan teoksesta muodostui värikäs ja emotionaalisesti vaikuttava retki.
Johannes Gustavssonin johtama Oulu Sinfonia soitti uudesta ja tuntemattomasta innostuen ja moniin erilaisiin soitinkokoonpanoihin vaivattomasti taipuen.
Hannu Hirvelä
Artikkelin lähde Kaleva